Chris Taylor, jonka nimen yhteydessä pitää aina mainita Total Annihilation, vaikka hän on nykyisin tunnetumpi Supreme Commanderista, haluaa taas uudistaa kulunutta RTS-kaavaa. Gas Powered Gamesilla on havaittu Warcraft III:n Defence of the Ancients -modin suosio, ja samaa perusideaa kehitetään edelleen Demigodissa. Levittäjäksi on vielä saatu Stardock, jonka Galactic Civilizations ja Sins of a Solar Empire ovat olleet päteviä laatutuotteita, joten peliuskottavuuden pitäisi olla kunnossa. Voiko Demigod olla niin hyvä, että se saa ihmiset unohtamaan Space Siegen?

Torni lähikuvassa. Tasojen karttuessa kävelevä linnake saa olkapäilleen tykkejä ja jousimiehiä.

Ihan ensimmäiseksi pitää kommentoida asiaa, joka ei oikeastaan ole Demigodin vika. Stardockin uusi jakelujärjestelmä Impulse ei ole saanut varauksetonta kehua osakseen, eikä Demigodin beta muuta asiaa. Näinä aikoina systeemi, joka ei suostu käyttämään Firefoxia, vaan vaatii IE7:n toimiakseen, haiskahtaa hieman ummehtuneelta. Kun tämä pikku este oli ohitettu, palvelu kuitenkin toimi useimmiten moitteettomasti.

Impulse on tarpeen, koska previkkaversiossa ei ole lainkaan yksinpeliä, eikä sellaista pitänyt alkuperäisen suunnitelman mukaan koko pelissä ollakaan. Ilmeisesti vasta Stardockin pyynnöstä yksinpeli tullaan lisäämään peliin. Sen sijaan pelaajia vokotellaan esimerkiksi "pysyvällä universumilla", jossa voi osallistua megalomaaniseen hyvä vs. paha -turnaukseen ja saada hahmolleen pelistä toiseen pysyviä bonuksia. Pitkäikäisyyttä tavoitellaan myös demigod-kohtaisella Achievement-järjestelmällä.

Rytkettä. Viimeisin täydennysryhmä on Demigodinsa saattamana törmännyt vihollisiin. Pienet yksikkömäärät pitävät taistelun hallittavana.

Demigod noudattelee DotA:n perusideaa: pelaaja ohjastaa RTS-kartalla superyksikköä, kun teköäly huolehtii muiden joukkojen liikuttelusta. Pelaajan hahmo saa taistelemisesta kokemustasoja ja kultaa, joilla voi parannella omaa hahmoaan. Kuolemasta seuraa parinkymmenen sekunnin jäähy ja paluu omaan tukikohtaan. Mitään ei tarvitse rakennella eikä resursseja keräillä.

Oman puolijumalansa saa valita kahdeksasta ehdokkaasta, jotka jakautuvat omia ominaisuuksiaan korostaviin assassiineihin ja joukkovoimaan luottaviin kenraaleihin. Hahmot ovat selkeästi erilaisia ja edellyttävät erilaista pelitapaa. Torni etenee hitaasti ja imee elinvoimaa taistelukentän rakennuksista, kun taas Tammi värvää kaatuneiden henkiä puolelleen ja tarvittaessa taistelee vielä vähän kuoleman jälkeenkin. Kaiken kaikkiaan valikoima on hyvä, tosin oman suosikin löytääkseen saa kokeilla jonkin aikaa.

Taistelukentät ovat symmetrisiä ja tarkkaan rajattuja. Joka paikassa on puolustustorneja, jotka niittävät päättömästi eteenpäin ryntäävät laumat. Tornien tuhoaminen etenemisreitin varrelta tuntuukin olevan pelin pääasiallinen strategia. Tekoälyn joukot kun noudattelevat aina samaa reittiä, vaikka voiton varmistava viimeinen linnake olisi aivan tienposkessa tarjolla. Ainakin koepeleissä tämä tuntui rokottavan turhan paljon kenraaliyksiköiden tehoa, mutta kyseessä saattaa olla tasapaino-ongelma, joka korjataan vielä.

Pimp my demigod. Raha ei vaan yleensä riitä mihinkään perusvarusteita ja paria voimajuomaa kummempaan.

Kartoissa on tarjolla vallattavia lippuja, joista saa erilaisia bonuksia kuten lisäkultaa, kokemusbonusta tai vaikka toisen joukkoja tuottavan portaalin.

Karttoja ei vielä ole kuin kourallinen, mutta muuten pelin asetuksia voi muokata mukavasti. Perus-conquestin lisäksi voidaan kisata vaikka demigod-tapoista tai lippujen hallinnasta kertyvistä pisteistä. Vaikka yksinkin voi pelata, on pieninkin kartta tarkoitettu kaksi vastaan kaksi -matseihin, maksimina puolestaan on viisi per puoli. Tyhjät paikat voi täyttää tekoälyn ohjastamilla puolijumaluuksilla eikä samojen hahmojen käyttöä ole rajattu mitenkään.

Sekalainen seurakunta. Tämän tytsyn tunnuslauseena on: ”Minä en olekaan mikään hyvä haltija.”

Demigodin tekijät hehkuttavat pelin ulkonäköä ja helpon pelattavuuden alle kätkeytyvää monimutkaista taktiikkaa. Totta onkin, että vakavasti pelattaessa jo pelkästään oman puolen demigod-valinnat ovat varmasti pohtimisen arvoisia. Myös hahmojen taidoissa on opettelemista, ja kun pitäisi vielä päättää, hankitaanko kullalla hahmolle varusteita vai lisää voimaa tekoälyn joukoille, saattaa harmaa aines joutua koetukselle. Vastaavasti, koska pelaajan hallinnassa on vain yksi yksikkö ja sillä korkeintaan neljä erikoisominaisuutta, ei refleksien puute ole tässä pelissä suuri haitta.

Modifioidulle Supreme Commander -pelimoottorille perustuva Demigod näyttää ihan pätevältä, ja väitteiden mukaan sen pitäisi pyöriä hieman vaatimattomammallakin kokoonpanolla. Ylöspanosta pitää erikseen mainita Christopher Lee, joka hoitaa tunnistettavaan tyyliinsä niin intron kuin pelin sisäisetkin spiikit. Tietysti, kun hän kuudennentoista kerran julistaa valon linnakkeen olevan uhattuna, mahtipontisuus karisee hieman.

Parin testipelin perusteella Demigod on ihan mukiinmenevä peli, johon tutustuminen ei ole RTS-fanille, eikä varsinkaan Defence of the Ancientsin ystäville, lainkaan haitaksi. Ihan valtavaa ilmiötä en tästä povaa, sillä luulisin ensisijaiseksi ongelmaksi muodostuvan casual-pelaamisen vaikeuden. Ainakin peli tarvitsee jonkinlaisen ranking-järjestelmän. Lisäksi fiksun peliseuran merkitys korostuu, jos samalla puolella pitää olla useampia ihmispelaajia.

Panu 'Ego' Alku

Demigod
Kehittäjä: Gas Powered Games
Kustantaja: Stardock
Alustat: Pc
Julkaisu: Kevät 2009
Pelin kotisivut: www.demigodthegame.com