Peliplaneetan arvostelussa GBA-pelit:

• Army Men Advance
  
• Top Gear GT Championship
  
• Tweety and The Magic Gems

Game Boy Advance on ollut markkinoilla jo hyvän aikaa, ja pelivalikoimakin laajenee ihan mukavalla tahdilla. Ihmeteltäväkseni saapui kolme GBA-uutuutta: tunnetun pelisarjan taskupainos Army Men Advance, odotettu autoilu Top Gear GT Championship sekä sarjispeli Tweety and the Magic Gems. Kaikissa oli muuten myös mukana suomenkielinen ohjelappunen, hienoa! Eipä siis muuta kuin kone sopivasti aurinkoa kohti ja pelaamaan...



Army Men -sarja ei ole minua suuremmin innostanut ainakaan PSX-versioina. Ne AM-pelit joita olen nähnyt, ovat olleet kolhosti toteutettua ja virikkeetöntä sotilasräiskintää, joten ei ihme että pitelin moduulia käsissäni varsin vähäisin odotuksin.

Epäilykset kuitenkin kaikkosivat kun peli alkoi. Kyseessä onkin reipas isometrisesti kuvattu toimintapeli, jossa pelaaja ensin valitsee joko mies- tai naismuovisotilaan ja lähtee sitten estämään vihollisen (nimeltään Plastro, hmm...) ilkeitä aikeita. Peli jakautuu lyhyehköihin tehtäviin, joilla on yleensä yksi tai useampia tavoitteita. Kun ne on suoritettu, pääsee eteenpäin ja saa salasanan pelin jatkamiseksi samasta kohdasta.

Kuinka muistelen että joku toinenkin peli alkaa näin.

Kenttäsuunnittelu toimii enimmäkseen hyvin. Tehtävät ovat sopivan lyhyitä jotta niitä ehtii suorittamaan bussimatkankin aikana, ja taustoissa sekä tavoitteissa on kivasti vaihtelua. Pääseepä pelaaja ohjastamaan venettä ja tankkiakin, vaikka valtaosin liikutaankin jalkaisin ja muutetaan vastapuolen solttuja sulaneeksi muoviksi. Mukana on toki myös pari "täytekenttää", mutta ne unohtaa mielellään kun saa sentään taistella kylpyammeessa seilaavaa sotalaivaa vastaan.

Grafiikka on turhankin vaisua, mutta ei toisaalta ärsyttävänkään huonoa. Peliin on haettu koomista ilmettä sijoittamalla sotatantereet ympäri lastenhuonetta ja kylppäriä, ja siinä onkin onnistuttu kohtuullisesti vaikka enemmänkin detaljeja saisi mukana olla. Äänipuolella sotilaiden karjahdukset ovat omassa stereotyyppisyydessään huvittavia aikansa, kunnes kuolonkorinaa ei enää jaksa kuunnella.

Myös naisten varusmiespalvelus on otettu huomioon.

Vaan on Army Menissä puutteensakin. GBA:n ohjain ei oikein pidä väli-ilmansuunnista, ja niiden käyttö olisi tällaisessa pelissä lähes välttämätöntä - varsinkin kun viholliset kuitenkin osaavat liikkua ja ampua viistoon. Ongelmaa on yritetty kiertää tarjoamalla mahdollisuus ottaa sivuaskelia painamalla päätynappi pohjaan, mutta senkin opettelu kestää aikansa. Hetken pelaamisen jälkeen liikkumisen rajoituksiin tottuu, mutta ajoittain tulee silti otettua turhaa osumaa kontrollipuutteiden vuoksi.

Toinen ärsyttävä piirre pelissä on salasanajärjestelmä. Kun on tottunut siihen, että vähän jokainen kannettavakin peli nykyään tallentaa tietonsa suoraan pelimoduulille, ei oikein jaksaisi kaivaa takintaskusta kynää ja paperia kenttäkoodeja varten.

Mutta puutteineenkin Army Men Advance on mainiota viihdettä. Itse unohduin pelaamaan sitä kotonakin useaksi tunniksi ja bussimatka kului kuin siivillä sotilasta ohjastaen. Maukkaasta ja hieman old skoolista toimintapelistä kiinnostuneelle hyvä hankinta.

Army Men Advance
3DO Company / DC Studios
Arvio: 86




Game Boy Colorin autopelit eivät juuri ole häikäisseet, ainakaan grafiikaltaan, vaikka nimenä onkin komeillut kaikenlaista V-Rallysta alkaen. GBA:n suurempi teho kuitenkin mahdollistaa jo ihan mukavan näköistä autoilua, ja Top Gear -saagan uusin edustaja onkin ulkonäöltään silkkaa karkkia, kuten ruutukuvista saattaa havaita. Mutta miten käy pelaaminen?

Maittavan näköiset kilpurit lähikontaktissa.

Rungoltaan Top Gear GT on perusautopeli 90-luvun lopun malliin. Mukana on nippu japanilaisia rata-autoja, jokunen todellisuutta jäljittelevä rata ja mahdollisuus ajaa kilpaa joko yksittäisinä kisoina tai Championship-tilassa sekä jonkinlainen auton virityskin. Championship aloitetaan hitailla autoilla, ja voiton jälkeen siirrytään sitten astetta parempiin rautoihin. Mielenkiintoinen ominaisuus pelissä on "weight handicap": voittaminen tietää sitä, että autoon lisätään painoa n. 30 kg, jolloin meno tietenkin hidastuu. Jos taas jää viimeiseksi, saa handicapistaan pois kymmenisen kiloa, mutta samalla jää luonnollisesti ilman pisteitä. Käytännössä siis voittaminen vaikeutuu melkoisesti koko ajan, mikä on toisaalta hyvä asia sillä varsinkin alussa tietokoneautot jäävät kuin Jämsän äijät. Normaali pelaaja selvittääkin kyllä helpoimman tason ensimmäisenä iltanaan, mutta vasta sitten pääseekin 500-hevosvoimaisten hirviöiden ohjaimiin.

Siis olettaen, että saa auton taittumaan kurveihin. Top Gear GT:n ajotuntuma on nimittäin juuri sellainen, josta engelsmanni käyttäisi nimitystä "off-putting". Ensimmäiset pari ratakierrosta ainakin minä ajelin ympäri reunahiekkoja, kun auto ei kerta kaikkiaan tuntunut kääntyvän sitten ollenkaan. Ja kun hiekalle joutuu, sinne myös helposti jää, sillä ohjaus kangistuu soralla entisestään. Noin puolen tunnin pelin jälkeen aloin pikku hiljaa hahmottaa pelin logiikkaa: ennen mutkaa pitää aina painaa jarrua, jolloin auton saa pieneen luisuun ja se suostuu kääntymään. Kuitenkin esim. Ridge Racerin tyyppisestä luisuohjailusta TGGT eroaa sikäli, ettei auto heittele peräänsä mitenkään villisti vaan jotenkin leijuu tien päällä. Outoa kyllä, tähänkin tekniikkaan tottuu ja hetken kuluttua syntyy illuusio siitä, että autoa voi jopa ajaa. Tämän jälkeen peli alkaakin kiinnostaa ihan uudella tavalla, mutta pelkään että kovin moni jää tuohon alkuvaiheeseen ihmettelemään auton huonoa ohjattavuutta.

Pakollista nippelitietoa on tietenkin tarjolla.

Muuten pelin toteutus on kyllä kunnossa. Heti alussa pelaajaa tervehtii siisti intropätkä, jossa on helppo nähdä yhtymäkohtia mainittuun RR-sarjaan... Autot on renderöity ja ne muistuttavat esikuviaan sikäli kun nyt näin takaviistosta nähtynä voi päätellä, ja radanvarret vilistävät ohi kiitettävää vauhtia. Onpa mukana sadekelikin. Äänissä löytyy intron menevän musiikin lisäksi lähinnä moottorin ulvontaa, joka on onnistuttu toteuttamaan ärsyttämättömästi. Pikkuisen voisi tietysti huomauttaa siitä, että radanvarsien näkymät ovat aika ykstotisia, mutta ei niitä paljon ehdi katsellakaan. Peli sisältää myös tallennusmuistia, joten virran katketessa voitetut kilpailut eivät häviä - kunhan muistaa tallettaa kisojen välillä!

Jos Top Gear GT:ssä olisi helpommin lähestyttävä ohjaus, sen ostamista voisi suositella kaikille autopelien ystäville. Nyt kehotan koepelaamaan ennen hankintaa - jos jaksat paneutua ohjauksen kiemuroihin, tarjolla on kelpo kaahailua ainakin muutamaksi illaksi. Ulkoinen olemus antaa kuitenkin luvan odottaa paljon tulevilta GBA-autopeleiltä.

Top Gear GT Championship
Kemco
Arvio: 77




Joukon aakkosjärjestyksessä viimeinen peli on sattumoisin myös muuten pahnanpohjimmainen. Kemcon tekemä Warner Bros -lisenssi ratsastaa tunnetuilla piirroshahmoilla tarjoten jonkinlaisen lautapelin digitaaliversion. Luitte oikein - turvallinen perheviihde on täällä jälleen.

Joku ilkimys on kaapannut Tipi-linnun ja jähmettänyt hänet paikoilleen. Pikapuoliin on myös edessä muutos kiveksi, ellei sitä ennen löydetä viittä kristallia maailman eri kaupungeista. Pelaaja ottaa sitten jonkin tutun hahmon - mukana mm. Väiski, Repe ja Viiksi-Vallu - ja käy heittämään noppaa ja siirtämään pelimerkkiään. Aina välillä tulee minipeli, joissa kilpaillaan mm. lipunheiluttelussa, toteeminveistossa ja betoninmurskauksessa. Voitosta saa sitten hahmopisteitä, joilla voi ostaa pelin kannalta hyödyllisiä esineitä.

Lipun heilutus on niitä harvoja melkein hauskoja.

Peli on selvästi tarkoitettu pelattavaksi linkkikaapelilla kavereita vastaan. Tietokoneenkin toki saa pelaamaan kanssaan, mutta mikään ei ole tylsempää kuin katsella koneen touhuja ruudulla - se kun liikuttelee hahmoaan ihan yhtä hitaasti kuin ihminenkin. Samoin tehdessään siirtojaan kone on pelottavan hyvä, ihmispelaaja saa katsoa vierestä kun kone napsii kristallit taskuunsa.

Niin, enkä ole oikein varma onko tätä peliä tarkoitettu pelattavaksi ollenkaan. Lautapeliosio on niin sekava, että kohderyhmä - eli lapset - ei siitä varmaan ymmärrä juuri mitään. Minipeleistä pari on hauskoja, loput nätistä grafiikasta huolimatta tylsää ja kivuliasta nappulan rämpytystä (johon GBA:n pitkäliikkeiset napit sopivat erittäin huonosti). Minipelejä voi onneksi pelata myös yksitellen, ja se onkin oikeastaan ainoa tapa viihtyä tämän tuotteen parissa.

Halonhakkuuta eli paina kahta nappia.

Tipi-parka ei oikein tiedä mikä olisi. Tavoitteena on varmaan ollut jotakin Mario Partyn ja Pokémon Stadiumin pikkupelien tapaista, mutta jo jälkimmäinen pesee nämä viritelmät mennen tullen. Nätti grafiikka toki miellyttää aikansa ja mukaan on ympätty runsas opastus aloittelijoille, mutta tällainen "lautapeli kuvaruudulla" -formaatti ei edelleenkään toimi, uskokaa jo!

Tweety and The Magic Gems
Kemco
Arvio: 60


Mikko Heinonen
Peliplaneetta.net