Etusivu Uutiset ja sää Tänään Haku Vapaa-aika TV-ohjelmat Mobiiliviihde Koulukaverit    
Ruoka ja viini | Horoskoopit | Elokuvat | Musiikki | Mesta.net | Peliplaneetta | Wippies |
Peliplaneetta.net
Rekisteröidy Log in
Pelit Moninpelit Info
 Maanantai, 6. helmikuuta 2012
EA Showcase Lontoossa
Perjantai, 15. toukokuuta 2009 klo 13:37



Vaikka loppukevät ja kesä ovatkin pelien puolesta yleensä sangen hiljaisia ajanjaksoja, kulisseissa kiehuu kovaa. Pelijulkaisijat viilailevat vauhdilla loppuvuoden pelejään, ja monet niistä alkavat vihdoin olla sellaisessa kunnossa, että niitä kehtaa esitellä pelitoimittajille.

Näin teki myös pelijätti EA, joka kokosi vuorotellen englantilaiset ja mannermaiset toimittajat Lontooseen ihastelemaan loppuvuoden peliantiaan. Tarjolla oli reilut tusina peliä, joista suurimpiin tulemme tutustumaan tarkemminkin. Jokainen peli on kuitenkin, jos ei laulun, niin ainakin jutun arvoinen, joten emme toki jätä mitään huomioimatta.

Kuten EA:lla on tapana, itse tapahtumaa järjestettäessä ei säästelty pelimerkkejä. Firma oli vuokrannut Lontoon Hammersmithissä sijaitsevan The Ark -rakennuksen käyttöönsä useaksi päiväksi, mikä osoittautui hienoksi ratkaisuksi. Entisen laivanvarustamon kotipaikkana toiminut rakennus muistuttaa tyyliltään katolleen käännettyä risteilijää, ja se tarjosi yllin kyllin tilaa komeille esittelytiloille ja yli 150 pelitoimittajalle.

Ilahduttavasti Lontoon West End ja komea rakennus eivät kuitenkaan olleet tilaisuuden päätähtiä, sillä paikalle kärrätyistä peleistä jokainen vaikutti ainakin jossain määrin kiinnostavalta, useimpien yltäessä vielä paljon paremmalle tasolle. On harvinaista, että näin suureen tapahtumaan ei ole osunut yhtään suoranaisia pommeja, mutta mikäs siinä - mieluummin sitä kiinnostavia pelejä odottaa.

Seuraavina viikkoina Peliplaneetassa nähdään pidemmät ennakot peleistä Brütal Legend, Dragon Age: Origins, FIFA 10 ja Saboteur. Nyt katsauksessa on kuitenkin muita tapahtumassa esiteltyjä pelejä.


Fight Night Round 4 (Xbox 360, PS3)

Fight Night -nyrkkeilypelisarja on eräs urheilupelien parhaiten vaalittuja salaisuuksia, sillä kovinkaan moni pelaaja ei tunnu tietävän, miten hyvistä peleistä on kyse. Mikäli sarjan aiemmat osat ovat lipsahtaneet ohi, nyt kannattaa piirtää risti seinälle, sillä Fight Night on palaamassa entistä ehompana.

Niin vaikea kuin se hyvän pelin jälkeen onkin uskoa, Fight Night Round 3 oli melkoinen paniikkiprojekti, joka kehitettiin vain hieman muokkaillun, vanhentuneen pelimoottorin päälle. Tämä näkyy varsinkin nykyään, sillä laadustaan huolimatta pelistä löytyy puutteita, näistä näkyvimpänä fysiikkamoottori.

EA:n tiimi pitääkin Fight Night Round 4:ää varsinaisena nykysukupolven debyyttinään, ja he ovatkin panostaneet peliin reilusti. Kaiken taustalla oli ajatus Muhammad Alin ja Mike Tysonin välisestä unelmaottelusta ja siitä, miten tökerösti eri ottelijoiden heikkoudet olisivat nousseet esiin edellisessä pelissä moottorin rajoituksista johtuen.

Jotta unelmaottelu voisi toteutua, tiimi pisti pelimoottorinsa täysin uusiksi. Purkitetun animaation sijaan Fight Night Round 4 pohjautuu täysin fysiikkaan. Näkyvin uudistus on se, että ottelijoita ei enää ympäröi näkymätön voimakenttä, vaan halutessaan voi hiippailla kirjaimelliselle ihokontaktille vastustajansa kanssa. Tämä avaa luonnollisesti aivan uusia mahdollisuuksia läheltä iskeville nyrkkeilijöille, kuten Tysonille.

Sama fysiikkamoottori mallintaa myös iskuja. Aiemmin Fight Night laski vain, osuiko isku. Mitään tämän tarkempaa erottelua ei tehty. Nyt pelimoottori laskee pikkutarkasti, miten puhtaasti ja mihin kohtaan nyrkki mojahtaa, joten ohimoa sipaisevalla ja keskelle naamaa osuvalla iskulla on metrikaupalla eroa. Uusitun fysiikkamoottorin ansiosta todellisilla voimamiehillä on myös mahdollisuus lyödä yksinkertaisesti vastustajansa suojauksen läpi.

Muutosten yhteisvaikutus on dramaattinen, sillä Fight Night Round 4 tuntuu kuin uudelta peliltä, mutta onneksi voiton puolelle. Vaikka parin matsin jälkeen kaikkia moottorin hienouksia ei voikaan vielä arvostaa, olimme toimittajakollegan kanssa otettuja siitä, miten paljon paremmalta ja realistisemmalta peli tuntui edeltäjiinsä verrattuna.

Kun mukaan lasketaan vielä täysin uusittu ja reilusti aiempaa syvällisempi uratila sekä mahdollisuus kisata verkossa eri mestaruussarjoissa, Fight Night Round 4 alkaa vaikuttaa urheilupeliltä, josta moni nyrkkeilystä pitämätönkin voi innostua.

Fight Night Round 4 julkaistaan Xbox 360:lle ja PS3:lle kesän aikana.


Dead Space Extraction (Wii)

Turha sitä peitellä, Dead Space oli viime vuoden suosikkipelieni listalla todella korkealla. Kauhupelinä EA:n tulokas ei välttämättä ollut sieltä pelottavimmasta päästä, mutta peli kuittasi nämä puutteensa todella huikealla teknisellä toteutuksella, hillittömän tyylikkäällä suunnittelullaan ja erinomaisella pelattavuudellaan. Kun EA ilmoitti kehittävänsä pelistä Wii-versiota, en tiennyt, miten asiaan suhtautua. Lisää Dead Spacea on toki aina kiva juttu, mutta voiko hillittömän komea ja laaja peli toimia Wiillä?

Tuskin, mutta onneksi tämä on huomattu myös EA:lla, sillä Dead Space Extraction on aivan erilainen peli kuin alkuperäinen. Avoimen seikkailemisen sijaan tarjolla on kolikkopelihenkinen kiskoräiskintä, jossa pelaaja kulkee ennalta määrättyä reittiä räiskimässä vihollisia ja selvittelemässä avaruuden kauhujen taustoja.

Pelin tuottaja halusi kuitenkin korostaa, että erilaisesta toteutuksesta huolimatta kyseessä on Dead Space -peli. Peli sijoittuu aikaan ennen alkuperäisen pelin tapahtumia ja selittää, mitä Ishimuralla oikein tapahtui, ja kuinka se päätyi alkuperäisen pelin kaltaiseen kuntoon. Tästä johtuen pelissä on mukana reilusti enemmän kohtalotovereita, joten tarinankerronta on runsasta ja juonikuvioissa löytyy.

Se tärkein, eli pelattavuus, vaikutti myös kiintoisalta. Dead Spacen hauskat ja hienot aseet on joko napattu sellaisinaan Extractioniin tai käytetty inspiraationa uusia leluja varten. Alkuperäisen pelin keskeiset ideat, kuten vihollisten raajojen katkominen, ovat toki edelleen myös mukana.

Emme päässeet vielä itse testailemaan peliä, mutta näkemämme teki vaikutuksen. Wii-peliksi Extraction on hillittömän hyvän näköinen ja varsinkin pelin valoefektit ovat sellaista tasoa, että oksat pois. Mukana on myös muita hauskoja ideoita, kuten kahden pelaajan yhteistyöpelitila, jossa kakkospelaaja voi tulla ja mennä pelistä halutessaan, sekä valonlähteiden hallinta usein pilkkopimeissä paikoissa.

Dead Space Extraction julkaistaan loppuvuodesta.


Rock Band Unplugged (PSP)

Jos Wii-versio Dead Spacesta kuulosti erikoiselta ratkaisulta, PSP:n Rock Band sai minut lähes sokkiin. Kenties minun pitäisi yrittää reagoida asioihin tasaisemmin, mutta sokkini oli jälleen kerran ylimitoitettu: Harmonix tietää, mitä Harmonix tekee.

Harmonix-mies Alex Navarro (joka teki aiemmin pelitoimittajana muun muassa hillittömän Big Rigs -videoarvostelun) ei säästellyt sanojaan esitellessään peliään. Hänen mukaansa miltei kaikki muut Harmonix-työntekijät, paitsi pelin tuottaja, olivat jakaneet järkytykseni, mutta heidänkin kelkkansa kääntyi projektin edetessä. Navarron mukaan tiimi oli keskittynyt pohtimaan sitä, miten peli säilyttäisi sen keskeisen Rock Band -kokemuksen ilman - ja nämä ovat miehen sanat - "noloja PSP:n kylkeen lyötäviä leluja".

Ratkaisu on erikoinen, mutta toimiva. Harmonixin aiempien Amplitude- ja Frequency-pelien ideoita lainaten Rock Band Unplugged tarjoaa yhden pelaajan bändikokemuksen. Ideana on hyppiä olkanappien avulla instrumentista toiseen soittamaan perinteiseen tyyliin musiikkia.

Idea on mitä mainioin, ja se tuo peliin aivan uutta meininkiä. Pelkän nuotintarkan soiton sijaan yllättäen onkin tärkeää osata hyppiä oikea-aikaisesti soittimesta toiseen ja pitää näin neljää palloa yhtä aikaa ilmassa. Tässä pelaajaa auttaa aiemmista peleistä tuttu star power: nyt sillä ei saa tuplapisteitä, mutta jos vetää vaikkapa kitaran avainfraasit nappiin, kitararaita soi hetken yksinään taustalla antaen pelaajan soitella vaikka rumpuja ilman huolta kitaran sujumisesta.

Myös oheiskrääsä on kunnossa, sillä pelitiloista löytyy niin normaalia lepsumpi kuin tiukempikin optio, jolloin voi vain joko jammailla yhdellä soittimella tai hyppiä sähköjäniksen tavoin instrumentista toiseen taistellen nopeasti putoavia suorituskäyriä vastaan.

Peli tulee tukemaan myös ladattavia lisäbiisejä, mutta Navarro ei vielä mennyt yksityiskohtiin. Mies lupasi kuitenkin, että tajuntamme tulevat räjähtämään. Jos Alex sanoo niin, minä uskon.

Rock Band Unplugged ilmestyy kesän aikana.


Tiger Woods PGA Tour 10 (Wii)

EA Sports on kunnolla mukana tukemassa Nintendon tulevaa Wii Motion Plus -lisäpalikkaa, joka tekee Wiimotelle vihdoin sen, mitä sen luvattiin tekevän alun perinkin: mallintaa pikkutarkasti ohjaimen asennon ja liikkeet.

Kenties juuri tästä johtuen Tiger Woods PGA Tour 10:n Wii-versio ei ole mikään halpa käännös, vaan EA:n edustajien mukaan juuri se pelin ykkösversio. Mukana on jos jonkinlaista kivaa, kuten reaaliajassa nettipalvelusta päivittyvä sää, uusia kenttiä, uusia golffareita ja uusia pelitiloja - joista ei kuitenkaan vielä puhuttu. Ehkä mukavin lisuke on silti frisbee-golf, joka oli nopean testin perusteella helppoa ja hauskaa, tarjoten näin peliin mukavan takaoven golfia vierastaville sukulaisille ja kavereille.

Homman pääpointti on kuitenkin uusi ohjaussysteemi, jota pelin tuottaja esitteli innoissaan - ja syystäkin. Aiemmin pallon lyönti tapahtui toki mailaa heilauttamalla, mutta koska kapula ei tajunnut mitään omasta asennostaan tai liikeradastaan, peliä pystyi pelaamaan vaikka sohvalla rannettaan heilutellen. Ei enää.

Tiger Woods 10 ottaa täyden hyödyn Wii Motion Plus -palikasta ja pakottaa pelaajan pelaamaan oikeasti golfia. Yllättäen lyönnissä ratkaisevaa on liikeradan puhtaus, mailan asento ja se kuuluisa lyönnin seuraus. Samalla tuli todistettua, että minusta ei ole Tiger Woodsiksi, sillä varsinkin aluksi pallot karkailivat mihin sattui.

Kun itsepäisesti kuitenkin jumitin demoasemalla melkein tunnin - puhtaasta ilosta, enkä ylilyövästä ammattiylpeydestä - peli alkoi sujua, ja osasin arvostaa tiimin pyrkimyksiä. Myös frisbee-golf toimii samalla periaatteella ja mallintaa hienosti frisbeen heiton nyansseja.

Tiger Woods 10 vaikuttaa jo nyt hillittömän hauskalta urheilupeliltä ja tulee varmasti myymään huikeita määriä, sillä pelin mukana toimitetaan Wii Motion Plus -mötikkä, jolla pääsee jo heinäkuussa ottamaan varaslähdön uuteen teknologiaan.

Tiger Woods PGA Tour 10 ilmestyy Wiin lisäksi PS2:lle, PS3:lle, PSP:lle ja Xbox 360:lle. Se julkaistaan heinäkuun alussa.


Grand Slam Tennis (Wii)

EA:n toinen merkittävä Wii Motion Plus -peli siirtää katseemme pois golf-viheriöiltä ja kohti tenniskenttiä, mutta taso ei laske siirtymisen aikana tippaakaan. Tiger Woodsin tavoin myös Grand Slam Tennistä voi pelata sohvalla rannettaan heilutellen, mutta tällöin menettää suuren osan pelin hohdosta. Lisäksi Tigerin tavoin myös Grand Slam Tennis myydään yhdessä Wii Motion Plus -palikan kanssa, joten tähän ei ole syytä.

Grand Slam Tennis oli ehkä vielä Tiger Woodsia parempi esimerkki siitä, miten Nintendon uusi ihmepalikka voi parantaa pelejä, sillä pelin tuottaja pakotti pelille jonottaneet toimittajat kokeilemaan sitä ensin tavallisella Wiimotella. Okei, peli toimii ja on ihan hauska, mutta omaksuttavaa riittää: erilaiset lyönnit tehdään pitämällä pohjassa erilaisia nappiyhdistelmiä, samalla kun heilauttaa mailaa ja lyönnin tarkka suuntaus tehdään ajoituksen mukaan. Peruskamaa, siis.

Kun ohjaimeen lyötiin kiinni Wii Motion Plus, aivoissani napsahti: näin tennispeli pitääkin tehdä. Yllättäen kaaripallot lyötiin oikealla tavalla iskemällä palloa alhaalta ylös. Suuntaukset tehtiin ranteen asentoa muuttamalla ja lyönnin voima säädettiin hauiksen potentiometrien avulla. Sillä riskillä, että kuulostan tähtisilmäiseltä fanisivuston kirjoittajalta, Grand Slam Tennis oli monille paikalla olleille miltei uskonnollinen herätys, ja useampi kuin yksi pelaaja poistui konsolilta vannoen, että hän lähti nyt Wii ostoon.

Tiger Woodsin tavoin myös Grand Slam Tennis julkaistaan jo heinäkuun alkupäivinä, jolloin pelaajat pääsevät nauttimaan sen uratilasta, uusista kentistä ja tietenkin myös historian realistisimmasta ja kiroilevimmasta John McEnroy -mallinnuksesta.

Grand Slam Tennis ilmestyy Wiin lisäksi myös PS3:lle ja Xbox 360:lle Se julkaistaan kesäkuun aikana.


EA Sports Active: Personal Trainer (Wii)

Jos EA:n muu urheilutarjonta oli pelattavuudeltaan täyttä rautaa ja hurmasi kyyniset pelitoimittajat, firman tuleva fitness-ihme suorastaan karkotti heidät. Kenties osasyy oli siinä, että peliä esitelleet, trimmatut tuottajat lupasivat pistää kaikki ständilleen osuneet pelimiehet hikoilemaan, minkä he myös tekivät.

Vertaukset Wii Sportsiin voi unohtaa, sillä EA Active lähestyy kuntoilua aivan eri suunnasta. Pelin tuottaja kertoi, että kyseessä on kaksi erilaista koulukuntaa: japanilaisessa filosofiassa kyse on kivasta puuhastelusta ja ajanvietosta, mutta länsimaissa halutaan oikeasti kohottaa kuntoa ja polttaa läskiä. Tähän tarkoitukseen EA Active tuntuu myös olevan omiaan.

Pelin mukana toimitetaan reisikotelo, johon Wiin Nunchuk-ohjaimen voi pistää hyppyjen ja juoksun tunnistusta varten, sekä vastusnauha erilaisia ylävartalon harjoituksia varten. Peli tukee myös Wiin Balance Boardia, jolloin alavartalon treenit saavat aivan uudenlaista syvyyttä.

Pelasipa peliä miten tahansa, hiki tulee. Ja nopeasti. Erilaisten minipelien ohella tarjolla on kuntovalmentaja, jota voi pyytää suunnittelemaan tiettyjä ruumiinosia harjoittavia kokonaisuuksia tai vaikka 30 päivän kuntoilukuurin, jonka aikana pidetään kirjaa poltetuista kaloreista ja tuloksista. Ei kannata myöskään kuvitella, että kyse on ylipainoisille nössöille ja kyllästyneille kotiäideille suunnatusta softalelusta, sillä peli on todistetusti saanut oikeasti hyvässä kunnossa olevat kokeilijatkin hikoilemaan.

Kenties kaikkein tärkeimpänä yksityiskohtana pelaaminen oli sen verran hauskaa, että voisin hyvinkin kuvitella nappaavani EA Activen osaksi omaa kuntoiluohjelmaani.

EA Sports Active: Personal Trainer ilmestyy toukokuun lopulla.

Miikka Lehtonen


Kuvat


















Hae Peliplaneetasta
   


Sisällön tuottaa H-Town | Osta pelisi VPD:stä - Suomen paras pelikauppa | Mediakortti