Bungie päätti Master Chiefin tarinan näyttävästi toissa vuonna julkaistussa
Halo 3 -pelissä. Kaikkia universumiin liittyviä tarinoita ei vielä kuitenkaan ole kerrottu, vaan lisää
Haloa on luvassa ainakin kahden pelin verran. Niistä ensimmäinen,
Halo 3: ODST, ilmestyy Xbox 360:lle syyskuun 22. päivä. Testasimme pelin Firefight-moninpelimuodon.
Neljän hengen tiimi
ODST:n mukana toimitetaan kaksi levyä. Toinen levyistä sisältää
Halo 3:n mukana tulleen moninpelin. Levyltä löytyvät kaikki tähän asti julkaistut karttapaketit sekä kolme uutta moninpelikarttaa. Kyseessä on siis täsmälleen sama moninpeli, joka löytyy myös
Halo 3 -levyltä. Toinen levyistä taas sisältää
Halo 3: ODST -yksinpelikampanjan sekä uuden Firefight-moninpelimuodon, jota pääsimme testaamaan Bungien ja Microsoftin järjestämässä tilaisuudessa.
Firefight on kuin Halon oma versio
Gears of War 2:n Horde- tai
Call of Duty: World at Warin Nazi Zombies -pelitilasta. Siinä torjutaan loppumattomat Covenant-vihollisaallot kolmen muun pelaajan kanssa yhteistyössä.
Firefight jatkuu niin pitkälle kuin tiimillä henki kulkee. Peli siis jatkuu erä toisensa jälkeen, vaikeutuen koko ajan edetessään. Covenant-aallot muuttuvat tappavammiksi, mutta tämä ei ole ainoa tapa, jolla peliä vaikeutetaan. Ruudun vasemmalla reunalla näkyy kasa ikoneita, jotka kytketään järjestyksessä päälle aina aallon vaihtuessa. Ensimmäinen ikoni, Tough Luck, saa viholliset taistelemaan viisaasti, kuten välttämään vaaroja ja väistämään kranaatteja. Toinen ikoni, Catch, saa ne heittelemään hullun lailla kranaatteja. Hankalimmat ikonit vaikeuttavat peliä toden teolla, jolloin vihollisen voi tappaa esimerkiksi vain lyömällä. Tämä on erittäin turmiollista, sillä vihollisjoukkojen teurastaminen luodeinkaan ei ole ihan kevyttä hommaa.
Strategiaa peliin
ODST-joukoilla on käytössään kaksi asetta: vaimentimella ja kiikarikiväärillä varustettu SMG sekä kiikarilla varustettu pistooli. Aseiden lisäksi ODST-kypärä sisältää visiirin, jota käyttämällä tärkeiden kohteiden ympärille piirtyvät ääriviivat. Firefightissa tätä ominaisuutta käytetään lähinnä vihollisten havaitsemiseen, sillä erityisesti pimeimmissä kentissä Covenantit piiloutuvat helposti synkkyyteen. Visiiri auttaa erityisesti kaukaa ampuessa, ja tarkkuuskivääri ja visiiri ovat lyömätön yhdistelmä.
Viholliset pudotellaan taistelukentälle aluksista. Pudotuspisteitä on useita, joten Firefightissa kannattaa heti aluksi varautua siihen, että viholliset hyökkäävät useista eri suunnista. Kärsivällinen vihollisten eliminointi palkitaan, kun taas yhden pelaajan turha säntäily käy kalliiksi koko tiimille yhden pelaajan tuhlatessa tiimin yhteisiä elämiä. Testisessiossa hyväksi strategiaksi osoittautui vihollisten eliminoiminen kaukaa, mutta pelin edetessä suurin joukoin hyökkäävät viholliset pääsivät iholle väkisinkin. Kudit loppuvat herkästi, joten aina erien välillä kannattaa hankkia täydennystä koko tiimin voimin.

Tilaisuudessa päästiin testaamaan kolmea kenttää. Security Zone oli yksi parhaista. Laaja ulkoilmakenttä sisältää aukeita paikkoja, joissa aukealla nummella lipuva Covenantien Wraith-tankki oli kova vastus, mutta kentän toisessa päässä taas vietiinkin vihuja, kun oma tiimi pääsi ampumaan ylhäältä alaspäin kentän valtavissa portaikoissa. Security Zonessa tiimi lähtee helposti hajaantumaan ympäri kenttää, mikä kostautuu nopeasti Covenanttien tehdessä pari tehokkaampaa täsmäiskua. Pari Brute Chieftain -vihollista on neljällekin sotilaalle paha vastus, mutta yksin henki on erityisen herkässä näiden jättimäisten Covenantien kanssa.
Kaksi muuta nähtyä kenttää eivät tarjoilleet aivan yhtä tasokasta meininkiä, mutta ne olivat kuitenkin kiistattoman laadukkaita kenttiä. Crater (Night) on pimeä ja ahdasrakenteinen kenttä, jossa joutuu usein puolustautumaan umpikujassa valtavaa vihollislaumaa vastaan. Craterissa harhaluodit ja väärään osoitteeseen lentävät kranaatit tulivat tutuksi, joten tiimin kommunikoiminen nousi erityisen tärkeään asemaan. Kyseisessä kentässä on myös koko ajan tarvetta visiirin ominaisuuksille, sillä pimeimmillään kentässä näkee tuskin aseen piippua pidemmälle.
Kolmas kenttä, Alpha Site, oli taas selkeästi halomaisempi kokemus niin arkkitehtuuriltaan kuin visuaaliselta ilmeeltäänkin. Alpha Sitessa tiimi jää herkästi sisätiloihin räiskimään ulkoa saapuvia Covenanteja. Koska kenttä on rakennettu käytävistä, on vihollistiimien eliminoiminen helpompaa, kunhan pitää huolen siitä, ettei tiimi tai yksi tiimiläisistä jää missään vaiheessa kahden tulen väliin. Ahtaan oloisessa Alpha Sitessa syntyy jatkuvasti kovia rähinöitä, joista paetessaan pelaajat tuppaavat päätymään suoraan takaa tulevien vihollisten syliin. Alpha Site miellyttää kuitenkin silmää halomaisen ulkoasunsa ansiosta. Kenttä on potentiaalinen pelaajien suosikki, sillä siinä pelaaminen on simppelin mutkatonta ja hauskaa. Rähinä on aina kiivasta ja aggressiivista, mikä tekee tästä erinomaisen ja toimintapainotteisen kentän.
Tiukkaa vääntöä
Halo 3: ODST iskee pöydälle juuri ne ominaisuudet, jotka ovat tehneet aiemmista Halo-peleistä niin loistavia. Kun vaikeusasteen kytkee tappiin, yhteenotot vihollisten kanssa ovat erittäin haastavia, brutaaleja ja fantastisia. Jokainen vihollisrypäs muodostuu omaksi tarinakseen ja taistelukseen. Wraith-tankin tuhoaminen vaatii joukkueelta yhteispeliä, samoin isompien Covenantien eliminoiminen.
Firefightissa pelit päätyvät usein pisteeseen, jossa jokaisella pelaajalla on oma tehtävänsä. Jos pelaaja kantaa haulikkoa ja vasaraa, jollakulla toisella on kädessään tarkkuuskivääri. Näin osa tiimistä pääsee harjaamaan lähialueet puhtaiksi, toisten keskittyessä kaukana oleviin vihollisiin. Kovimmissa taistoissa yksi pelaajista joutuu usein blokkaamaan vihollisten kulkureitin kranaateilla ja sulkutulella, jolloin muu tiimi pääsee perääntymään. Juuri tällaiset tilanteet rähinän keskellä tekevät Firefightin pelaamisesta nautittavan ja samalla hektisen kokemuksen.
ODST:ssä pääsee toteuttamaan sotaisia unelmiaan isojen Covenant-joukkojen keskelle. Mikään ei tunnu paremmalta, kuin heittää keskelle vihollisten rivejä pari kranaattia, jolloin ne lentelevät villisti ympäriinsä räjähdyksen voimasta. Tarkkuuskiväärillä ammutut päälaukaukset nostivat myös hymyn herkästi huulille testitilaisuudessa. Puolustautuminen hyökkääviä vihollisia vastaan on aina mahtavaa.
Halo 3: ODST julkaistaan Xbox 360:lle 22. syyskuuta.
Eemeli Rekunen