Mount & Bladea voi hyvällä syyllä kutsua kulttipeliksi. Turkkilainen Armağan Yavuz alkoi miettiä, miten keskiaikaista taistelua voisi realistisesti mallintaa pelissä. Ajan myötä vuosia betaversiona testattavana ollut projekti paisui ja viidakkorumpu levitti sanaa, kunnes viimein vuonna 2008 Paradox nappasi pelin siipiensä suojaan ja mahdollisti kunnollisen julkaisun. Nyt peli on saamassa ensimmäisen maksullisen lisäosansa nimeltä Warband.



Mount & Bladen perusidea on herkullinen. Pelaaja tiputetaan maailmaan, jossa neljä kuningaskuntaa kilpailee keskenään. Siitä alkaen kaikki onkin sitten vapaata. Pelaaja voi valita, meneekö hän jonkin kuningaskunnan kelkkaan vai myykö palveluitaan eniten tarjoavalle. Uhkarohkea voi riehua yksin tai pienen sankariryhmän kanssa, mutta kunnon rähinään tarvitaan parisataapäinen armeija.




Kannattaa huomata, että vaikka pelissä seikkaillaan kuvitteellisessa Calradian maailmassa, mistään höttöfantasiasta ei ole kyse. Taistelussa eivät tulipallot lennä ja kansat on mallinnettu tarkasti 1000-1300-lukujen ajalta. Ainoa pelillinen myönnytys on pelaajan ja kanssaseikkailijoiden kuolemattomuus. Koska tämä koskee myös pelin lordeja ja muita merkkihenkilöitä, se tuo maailmaan ikävää staattisuuden sivumakua.

Maailmassa kuitenkin tapahtuu kaiken aikaa. Sotia julistetaan ja lopetetaan, karavaanit kulkevat ja rosvot väijyvät metsissä. Kuninkaan vasalliksi ryhtyvä voi saada hoitoonsa kylän, linnan tai jonkin harvoista kaupungeista, ainakin jos sellaisen valloittaa naapurilta. Todella uhkarohkea voi ryhtyä kruununtavoittelijan esitaistelijaksi ja taivutella muita lordeja kapinaan puolelleen. Tätä lähemmäksi kuninkuutta ei pelaaja pelissä pääse.

Kun taisteluun sitten ryhdytään, olivatpa kyseessä turnajaiset, rosvojoukon kurmottaminen tai täysipainoinen piiritys, on kokemus tyystin omanlaisensa. Vaikka hahmolla on roolipelimäisesti kykyjä ja kestopisteitä, ei taistelusta selvitä hyökkäyksiä valikosta vetämällä. Pelikartalla vipeltää toistasataa sotilasta, tehden muodostelmia ja pyrkien sopeutumaan vaihtelevaan maastoon. Fysiikkamoottori laskee osumien voimat muun muassa aseen ja kohteen suhteellisesta liikkeestä. Varsinkin taistelulajien kuningas, peitsirynnäkkö ratsailta, on vaikeaa - mutta ah niin tyydyttävää - suorittaa.






Warband tulee olemaan pelin ensimmäinen maksullinen lisäosa, joten odotukset ovat tavallista suuremmat. Hieman yllättäen ykköstäkyksi on nostettu monen pelaajan skirmish, joka vedonnee niihin, jotka muutenkin pelaavat Mount & Bladea taisteluiden takia.

64 pelaajan moninpeli on sekoitus vanhaa ja uutta. Lipunryöstö ja tiimitappo ovat saaneet seurakseen piiritystaistelut, joiden ainakin pitäisi tarjota jotain erilaista. Hahmoluokkia on muutama ja rahalla saa hieman parempia varusteita. Meno on nopeaa ja armotonta, mutta kun omalla puolella on muitakin ihmispelaajia, aitoja taktiikoita voi, ja pitääkin, käyttää.




Valitettavasti moninpelissä ei ole mitään jatkuvuutta, mikä toki pitää pelikentän tasaisena, mutta nakertanee kiinnostusta pelata pitempään. Pää on kuitenkin avattu, Mount & Blade on ennenkin kehittynyt fanien toivomusten perusteella.

Moninpeli ei myöskään ulotu kampanjan puolelle, mikä on suuri sääli. Niin suuruudenhullua kuin oman seikkailijaporukan kokoaminen Calradiaa koluamaan olisikin, ajatuksessa on suurta viehätystä. Yksinpeliä ei kuitenkaan ole unohdettu, vaikka sen puolella uudistukset ovatkin hienovaraisempia.



Suurin ja näkyvin lisäosan uudistus on kuudes kansa, arabivaikutteiset Sarranidit. Toinen näkyvä uudistus on tietenkin uusittu graafinen loisto. Mount & Bladea on aina pidetty vanhentuneen näköisenä, vaikka minunlaistani puusilmää se ei ole koskaan haitannut. Nyt luvassa on kuitenkin kaikenlaisia efektejä suoraan näytönohjaimien mainosteksteistä sekä tietenkin lupaus, että peli pyörii silti vaatimattomammissakin koneissa. Realistisempaa linjaa edustaa maininta, että kaikki linnat ja kylät ovat nyt erilaisia. Toivottavasti tehtävähahmojen löytäminen on vastaavasti tehty helpommaksi, sillä kylänvanhimman etsiminen aina eri paikasta ei kuulosta hauskalta.

Ropeltaja-strategisteja ilahduttaa pelin tehtävärakenteen syventäminen. Nyt mukana ovat myös naimakaupat, ja himoitsemaansa leidiä pitää piirittää muun muassa sankaritarinoita oppimalla. Mount & Bladen eriskummallisuuksiin on aina kuulunut monimutkainen suhdeverkosto, jossa henkilöt vihaavat toisiaan tekojen ja luonteenpiirteiden perusteella, ja siihen liitetty hyvin köykäinen tehtävärakenne, jonka hommat viestinvienneistä sotien lopettamiseen alkavat äkkiä toistaa itseään. Suurta uudistusta tähän ei ollut luvassa, mutta pienetkin uudistukset ovat tervetulleita.




Kaiken tämän pohjalla odottaa se suurin myönnytys, sillä nyt pelaaja voi vihdoin päästä itse kuninkaaksi ja hankkia omia vasalleja. Pelin tekijät ovat aina vedonneet siihen, etteivät aateliset lordit koskaan suostuisi ottamaan käskyjä alhaissyntyiseltä, mutta vuosikausien napina on vihdoin kantanut hedelmää. Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, miten vaikeaa valtaistuimelle kiipeämisestä onkaan tehty.

Kaiken kaikkiaan Warband luottaa "kaikille jotain" -periaatteeseen ja onnistuu vaikuttamaan hyvin kiinnostavalta. Vaikka moninpeli ei maistuisikaan, yksinpelin uudistukset antavat kyllä aihetta vielä yhteen pelikertaan. Warband on luvattu julkaista maaliskuun puolivälissä, ja jos emopeli ei ole vielä tuttu, sitä on usein tarjolla halpaan hintaan. Ei kannata antaa kannen wannabe-Aragornin säikyttää, sillä pelattavuudessa Mount & Blade on rautaa.

Panu "Ego" Alku



Mount&Blade: Warband
Tekijä: TaleWorlds
Julkaisija: Paradox Interactive
Tulossa: pc
Julkaisu: 30. maaliskuuta 2010
Kotisivut: www.paradoxplaza.com/Mount&Blade