Etusivu Uutiset ja sää Tänään Haku Vapaa-aika TV-ohjelmat Mobiiliviihde Koulukaverit    
Ruoka ja viini | Horoskoopit | Elokuvat | Musiikki | Mesta.net | Peliplaneetta | Wippies |
Peliplaneetta.net
Rekisteröidy Log in
Pelit Moninpelit Info
 Maanantai, 21. toukokuuta 2012
Frozenbyte - pelitaloesittely
Torstai, 20. syyskuuta 2001 klo 11:15

Todennäköisesti et ole koskaan kuullut nimeä Frozenbyte. Kyseessä on uusi suomalainen pelitiimi, joka on juuri saanut valmiiksi ensimmäisen pelimoottorinsa teknologiademon jonka perusteella potentiaalia tuntuisi löytyvän.


Pelitalot elävät pyhästä hengestä

Juttelin Frozenbyten projektipäällikkö Lauri Hyvärisen kanssa, ja se mitä kuulin vakuutti ainakin minut. Varsinainen runko teknologiademolle on ollut työn alla vasta vuoden alusta, ja itse teknologiademo on kasattu pikaisesti noin kuukauden ajassa. Pelimoottoria on tehty alunperin yhden miehen voimin, ja loppukesästä koko nykyinen Frozenbyte-tiimi alkoi tekemään esittelydemoa osittain työksi, osittain harrastukseksi. Laurin mukaan varsinainen aihe teknologiademolle syntyi puuttesta jonka he olivat nykyisissä peleissä nähneet. Tiimi totesi pystyvänsä tekemään paljon peräänkuulutetun korkealla polygonimäärällä mallinnetun metsän, ja tästä ideasta konsepti vähitellen kehittyi nykyiseen malliinsa.

Kauniita palmurantoja demo tarjoaa enemmän kuin riittävästi.
Jotain tiimin uskosta itseensä kertoo ehkä se että vaikka palkkaa ei kukaan tällä hetkellä maksakaan, tekevät porukan jäsenet peliä käytännössä päätoimisena työnään, ja siinä sivussa koittavat pysyä opinnoissaan mukana. Toimitiloina porukalla on Laurin oma kämppä. Hyvärisen lisäksi tiimiin kuuluu mm. koodaaja Juha Hiekkamäki, muusikko Santeri Pilli, sekä graafikot Esko Piirainen ja Tomi Hartikka. Ammattitaitoa ja tahtoa pojilta löytyy, hyvän 3d-moottorin tekeminen ei kuitenkaan ole mitään leikkiä. Julkaisija tiimiltä vielä tosin puuttuu.


Nuhapumppukin jaksaa

Demossa on neljä erilaista moodia, ja vaikka lumimyrskyssä jäästä kasvavat palmut ovatkin aika koomisia noin ajatuksena, on se varsin vakuuttavan näköinen. Ulkomaasto on kooltaan valtava, ja täysin dynaamisesti muokattavissa. Puita on tällä hetkellä vain muutamaa eri palmu-tyyppiä, mutta polygoneissa ei ole säästelty. Laurin mukaan Snowstorm 3D-nimellä kulkeva moottori soveltuu mainiosti niin ulko- kuin sisätilojen kuvaamiseen. Vaikka oma koneeni alkaakin olemaan hieman ajastaan jäljessä oleva nuhapumppu, vain 433MHz tehoilla ja GeForce2 MX:llä, selviytyi se silti kiitettävästi demosta, joka pyöri melko sulavasti ottaen huomioon dynaamisen, lennosta muuteltavan maaston ja polygonimetsän. Demo on julkaistu yleiseen levitykseen, ja sen voi imuroida testiä varten vaikkapa täältä Peliplaneetasta. Rautapohjainen Transform&Lightning-tuki on käytännössä pakollinen demon ajamiseen.

Tekninen osaaminen on siis ainakin kunnossa, ja tiimillä on aikomus muuttaa tietotaito peliksi heti kun se on mahdollista. Tällä hetkellä Frozenbyte yrittää lisensoida pelimoottoriaan muille pelintekijöille, ja sillä saada itselleen rahoitusta kunnes joku julkaisija heistä kiinnostuu. Sen lisäksi porukka etsii kaltaisiaan osaavia ja luovia nuoria tekijöitä tiimiin mukaan, eritoten 3d-artisteja, joten lisensoinnista tai työstä kiinnostuneiden mallintajien kannattaa ottaa yhteyttä Lauriin sähköpostilla. Hommasta kannattaa olla vakavissaan.


Taistelua tulevaisuudesta

Lumisade laskeutuu kauniisti kylmän maiseman ylle. Palmut kieltämättä vähän sattuvat silmään tässä skenaariossa.
Peli joka on jo hetken aikaa ollut kehityksessä - projektinimeltään Disposable Heroes - on itse tehtyyn scifimaailmaan sijoittuva joukkuetason taktinen palkkasoturipeli. Lauri painottaa että vaikka paljon onkin jo mietitty, on suunnittelutyö pelin suhteen vielä aika avoin, ja että tiimi kuuntelee mielellään yleisöä mitä ideoihin tulee. Snowstorm sinällään pystyy hänen mukaansa taipumaan melkein minkälaiseen toteutukseen vain, ja toivoo että ehdotuksista löytyisi enemmän potkua kuin "tehkää Counter-Strike-klooni".

"Voisimme tehdä sotapelin jossa joukkueet rakentavat itse tukikohtansa, kaivavat juoksuhautoja ja sitä rataa. Tuskin päädymme sille tielle, mutta esimerkiksi dynaamisen maaston hyödyntäminen tuolla tavalla ei välttämättä tule kaikkien mieleen", Lauri sanoo. Samaan hengenvetoon hän kertoo kuinka taistelusta on tulossa varsin vahvasti visuaalista toimintaa. "Paitsi että vastustajat saavat näkyvää vahinkoa, myös maastossa puut kaatuilevat, räjähdykset luovat kuoppia, kivet sinkoilevat ja rakennukset sortuvat." Lisätietoa sekä pelistä että pelimoottorin yksityiskohdista löytyy tiimin kotisivuilta. Frozenbytestä tullaan varmasti vielä kuulemaan, Lauri vakuuttaa, demo itse pelistä on ilmestymässä "sitten joskus".

Imuroi tiedostoFrozenbyten teknologiademo

Tapio Berschewsky
Peliplaneetta.net


Kuvat








Hae Peliplaneetasta
   


Sisällön tuottaa H-Town | Osta pelisi VPD:stä - Suomen paras pelikauppa | Mediakortti