Peliplaneetan arvostelussa GBA-pelit:

• Bomberman Tournament
• Final Fight One
• Spiderman: Mysterio's Menace

Game Boy Advance käy maailmalla kaupaksi, siitä ei ole epäilystäkään. Todellisen kilpailun puuttuessa on tuo pimeänäyttöinen pirulainen ottanut kannettavien pelilaitteiden markkinat haltuunsa, ja hyvän menekin myötä seuraa tietenkin suuri määrä pelejä. Jälleen on tarkastelussamme kolme uutuutta, kauniissa aakkosjärjestyksessä: totea itse, kannattaako näillä täyttää taskujaan.



Bomberman on yksi pelimaailman klassikoista. Tämä isopäinen, pommeja kylvävä otus ei ehkä ole yhtä tunnettu kuin Mario tai Sonic, mutta esiintymisiä hän on tehnyt jokaisella merkittävällä pelialustalla ainakin viimeisen kymmenen vuoden aikana, vähintään jonakin klooniversiona.

Tämä ei ole se Bomberman jonka muistan.

Ja mikäs siinä, sopiihan sitä esiintyä kun peli on niin hysteerisen hauska. Bombermanissa näet tungetaan suuri määrä pelaajia (vähintään kaksi, joissakin versioissa jopa kymmenen) pieneen sokkeloon ottamaan toisiltaan henkeä pois pommien avulla. No senhän tietää mitä siitä tulee, hillitön kaaos ja runsaasti huvia tietenkin. Olinpa siis innoissani, kun näin GBA:n Bombermanin - tämähän olisi linkkikaapelikivaa jos mikä!

Valitettavasti vain Bomberman Tournament ei ole tuo sama peli. Okei, mukana on maksimissaan neljän pelaajan klassinen Bomberman, ihan kivasti toteutettuna, mutta pääosan moduulista viekin Pokémon-tyylinen kevyt roolipeli! Herra Bomberman siis vaeltaa kartalla, kerää Pok... eikun Karaboneja, kouluttaa niitä, käy niillä taisteluita ja suorittaa pieniä tehtäviä. Grafiikka on kuin rosvottu vanhasta kunnon Pokémonista, ruudun reunalle tultaessa seuraa järkyttävä push-scrolli ja muutenkin olo on kuin Game Boy Colorilla. Tylsää sokkeloiden koluamista ja pensaiden räjäyttelyä bonuksien toivossa. Kyllähän tätä toki pelaa, jos vaikka istuu junassa eikä muuta tekemistä ole, mutta kun huomioidaan mitä muuta GBA:lle on tarjolla, ei tämä kovin pitkään jaksa innostaa.

Tämä sen sijaan on. Nautitaan oikeassa seurassa.

Ostamisen arvoinen BT on ainoastaan heille, joilla on linkkikaapeleita omistavia ystäviä, sillä moninpelinä Bomberman on edelleen järkyttävän hauska, enkä usko tämän version tekevän poikkeusta - yksinkin Battle-moodin parissa viihtyy pitkään. Roolipeliosio sen sijaan on minusta kuiva ja tylsä. Ja kuivaa ja tylsää saa halvemmallakin, ostakaa vaikka Kauppalehti jos ette usko.

Bomberman Tournament
Hudson Soft / Activision
Arvio: 70

Kolme lihaskimppua valmiina toimintaan.

Päivän toinen retrohälytys! Capcomin SNES / MegaDrive -klassikko Final Fight, alkujaan tietenkin kolikkopelistä kotoisin, tekee uuden tulemisen GBA:lla. Nyt siis aivan uusi sukupolvi pelaajia pääsee valitsemaan yhden kolmesta hormoneilla pumpatusta adoniksesta ja laittamaan kaupungin törkymöykyt järjestykseen.

Final Fight edustaa 90-luvun alussa suosittua beat'em up -koulukuntaa, jossa sankari etenee vasemmalta oikealle läpi kenttien, mäiskien tieltään niin pahiksia kuin erilaisia esineitäkin. Vihulaiset eivät kuole kerrasta, vaan heillä on omat energiapalkkinsa aivan kuten sankarillakin. Liikkeitä on vain ne pakolliset, hyppy, lyönti ja jokin erikoisliike. Kentistä löytyy myös veitsiä ja muuta tavaraa heitettäväksi epäsosiaalisia yksilöitä kohti.

Kahdestaan kamppailu on kaksinverroin kivempaa.

GBA:n Final Fight on erittäin yhdennäköinen vanhojen 16-bittisten pelikoneiden versioiden kanssa, joten grafiikka miellyttää silmää vaikkei varsinaisesti häikäisekään. Pelattavuus toimii hyvin, pelihahmo vastaa käskyihin juuri kuten pitääkin ja on vain sen verran jäykkä ja kömpelö kuin kaksimetriseltä köriläältä voi olettaa. Vaikeusastekin on edelleen samalla tasolla; vasta-alkajalle peli on hieman tyly, mutta vähän kokeneemmalta tuskin kuluu monta iltaa rikosaallon torjumiseen. Armolliset viisi elämää ja kolme jatkomahdollisuutta tallennusmahdollisuuden kera ovat pientä myönnytystä alkuperäisiin käännöksiin nähden. Lisäarvoa peliin tuo se, että kaverin voi ottaa mukaan Viimeiseen Kamppailuun, kunhan häneltä löytyy toinen GBA kaapeleineen. Kaksinpelinä ainakin kotikoneversiot olivat mitä jalointa hupia, joten suosittelen lämpimästi kokeilemaan.

Hyvin on siis tämä klassikko kääntynyt taskumuotoon. Jos pidit alkuperäisestä Final Fightista, pidät tästäkin, ja jos taas et edes tiedä mikä Final Fight on, suosittelen ainakin testaamaan tämän. Vielä kun saisi käännöksen Sega-klassikosta Streets of Rage, linkkikaksinpelillä kiitos!

Final Fight One
Capcom / Ubi Soft
Arvio: 82



Olin kovin ennakkoluuloinen nähdessäni Spidermanin paketin. Lisenssipeli on kirosana jokaiselle, joka on pelannut jo 80-luvulta alkaen: vielä nykyäänkin herään usein yöllä sydän hakaten painajaisesta, jossa minut pakotetaan pelaamaan C-64:n Knight Rideria. Niinpä yllätys olikin melkoinen, kun Hämis osoitti olevansa kenties paras pelaamani GBA-peli.

Ei enää panoksia. Ainakaan lyijysellaisia.

Jotakin kamalaa on taas tapahtumassa kuvitteellisessa New Yorkissa, ja Hämähäkkimiehen tehtävä on ottaa siitä selvää. Siihen kätevin keino on hänen mielestään hyppiä läpi korkeiden ja pitkien kenttien, jotka vilisevät rosvoja. Viimeisenä on vastassa jokin isompi mömmelö. Yhden kentän selvittäminen avaa tien seuraavaan, ja näin juoni etenee pikkuhiljaa. Kentät voi myös suorittaa haluamassaan järjestyksessä.

Kerrankin Hämähäkkimies on myös oikeasti supersankari. Hän voi tehdä järkyttäviä loikkia seittiään apuna käyttäen, kiivetä pystysuoraa seinää, roikkua pää alaspäin ja vangita vihollisia seittiin. Myös kuumaa lyijyä sankarimme sietää kohtuullisen annoksen ennen kuin tuonen musta enkeli saapuu. Ja syytä onkin sietää, sillä ilkimykset ampuvat ensin ja kysyvät sitten. Tai oikeastaan ne eivät edes kysy, ampuvat vain lisää.

Sankarimme matkalla ilmojen halki.

Spidermanin tekninen toteutus häikäisee. Ruudulla on monen tason parallaksiskrollausta kuin parhaassakin Amiga-demossa, grafiikka erilaisine efekteineen on todella pikkutarkkaa (esim. diskokentän valaistus pitää kokea) ja kaikki pyörii hurjan sulavasti. Hämis liikkuu juuri sinne minne komentaa, kenttien suunnittelusta paistaa tarkka harkinta ja kaiken kaikkiaan peli säteilee kosmista hyvää oloa. Vaikeustaso on juuri kohdallaan, yksikään kenttä ei ole pelkkää läpikävelyä mutta kokematonkin pelaaja etenee kyllä tarpeeksi jotta mielenkiinto säilyy. Salasanasysteemi ei ole oikein kiva, mieluummin olisin ottanut tallennusmuistia, mutta onneksi peli on armollinen eikä koodia tarvitse naputella kuin koneen sammutuksen jälkeen.

Vaikka kuinka nokkisin, Spiderman: Mysterio's Menacesta ei löydy isoa haukuttavaa. Pikemminkin se saa toivomaan, että kaikki pelit viilattaisiin näinkin tarkkaan ennen julkaisua. Jos olet joskus ajatellut, että voisit pitää erittäin laadukkaasta tasohyppelypelistä, Spiderman on hankinnan arvoinen.

Spiderman: Mysterio's Menace
Vicarious Vicions / Activision
Arvio: 92


Mikko Heinonen
Peliplaneetta.net