Id Software on firma, joka ei kovin pitkiä esittelyitä kaipaa. Koko 3d-räiskintäpeligenren pioneeriksikin katsottava firma on vastuussa muun muassa
Doom- ja Quake-sarjoista. Vaikka firman nykytuotanto ei olekaan aivan yhtä kiistattoman legendaarista kuin sen alkutaipaleella, firman paikkaa yhtenä historian merkittävimmistä pelitaloista ei voine kukaan kiistää.
Viime vuodet id Software on keskittynyt lypsämään lähinnä vanhoilla sarjoillaan, mutta nyt tilanteeseen on tulossa muutos. Jo viitisen vuotta kehitteillä ollut
Rage on uuteen, joskaan ei välttämättä kovin omaperäiseen maailmaan sijoittuva peli. Kävimme heinäkuun lopussa Lontoossa vilkaisemassa, miltä jo lokakuun aluksi lupaillun pelin pari ensimmäistä tuntia tuntuvat.
Rage sijoittuu
Mad Max -henkiseen tulevaisuuteen, jossa Apophis-niminen meteoriitti on törmännyt maahan, tuhonnut suurimman osan sivilisaatiosta ja muuttanut planeetan kuivaksi ja vaaralliseksi aavikoksi. Uudessa vihamielisessä ympäristössä ihmiset ovat joko kokoontuneet pieniin suojattuihin kaupunkeihin tai lyöttäytyneet yhteen erilaisiksi jengeiksi.
Poikkeuksen tähän porukkaan tekevät tietyt onnekkaat - tai ainakin onnekkaiksi tarkoitetut. Kun planeettaa uhkaava tuho näytti vääjäämättömältä, kasattiin planeetan fiksuimmat, osaavimmat, rikkaimmat ja muuten vain paremmat ihmiset "arkkeihin", maanalaisiin bunkkereihin, joissa heidät syväjäädytettiin.
Pelin sankari on yksi näistä onnekkaista, ja voisi jopa sanoa, että oman arkkinsa onnekkain. Pelin tapahtumien alkaessa unestaan heräävä sankarimme nimittäin huomaa, että laitoksen järjestelmät ovat jossain vaiheessa pettäneet ja kaikki muut laitoksen asukit ovat kuolleet tankkeihinsa.
Arkkisoturi
Maailman väkivaltaisuus paljastuu sankarillemme välittömästi. Heti arkista poistumisen jälkeen sankarimme eksyy keskelle väkivaltaista laukaustenvaihtoa, jonka toisena osapuolena on onneksi yksi autiomaan selväjärkisemmistä asukeista. Dan Hagariksi esittäytyvä herra ottaa sankarimme suojiinsa, ja pian urhomme huomaa olevansa Hagarin pienen klaanin juoksupoikana.
Tästä saa alkunsa noin parinkymmenen tunnin mittainen tarina, joka ei alkuvaiheessa kuitenkaan vielä ehtinyt juuri avautua. Alkuvaiheen pääpaino tuntuikin olevan aavikon eriskummallisten asukkien esittely, mutta näin ensituntumalta voisi kuvitella, että juonessa merkittävää osaa tulee näyttelemään arkkien entisistä asukeista suorastaan sairaalloisen kiinnostunut, The Authorityna tunnettu salamyhkäinen, korkean tason tekniikkaa käyttävä järjestö.
Koska kyseessä on id Softwaren peli, väkivalta on luonnollisesti tärkeässä roolissa. Ajoneuvo-osuudet ovat pelin tekijöiden mukaan merkittävä osa peliä, mutta ainakin vielä alkuvaiheessa jalkamiehenä käytävät taistelut lohkaisevat ajasta leijonanosan.
Tällä saralla homma toimiikin id-mäisellä varmuudella. Jokaisella aavikon eri jengeistä on omanlaisensa taistelutaktiikka, ja erityisesti seiniltä toiselle kimpoilevat, raivokkaasti päälle käyvät ghostit tuovat liikkeissään mieleen lähinnä
Alien-elokuvat. Alun onnettomalla hernepyssyllä toiminta on lähinnä kuumottavaa, mutta varsin nopeasti arsenaaliin saatavat tehokkaammat aseet ja ammukset tekevät toiminnasta erittäin nautittavaa.
Väkivallan jäljet silpoutuvine ja räjähtelevine uhreineen on kuvattu varsin raadollisesti, ja ei liene ihme, että
Ragelle on Euroopassa lätkäisty 18 vuoden ikäraja. Toiminnan id-mäisestä vanhakantaisuudesta kertoo myös se, että mitään tähtäysavustuksia tai vastaavia on turha toivoa, vaikka moiset tuntuvat nykyään olevan konsoliräiskinnöissä ehdoton pääsääntö.
Ainoa uudentyyppinen poikkeus, johon id on myöntynyt, on itsekseen palautuva terveys. Terveyspaketteja on kyllä tarjolla paniikkimaisina ratkaisuina, mutta sankarin terveys palautuu, kunhan tämä malttaa olla vähän aikaa suojassa.
Kuolon iskiessä aktivoituu Ark-puvun sisäänrakennettu elvytysjärjestelmä, ja pysähtyneen sydämen voi käynnistää uudelleen reaktiominipelillä. Bonuksena laite vieläpä antaa lähellä oleville vihollisille tappavan tehokkaan sähköiskun.
Varsinaiseen autoilla käytävään taistelun sai vain hennon pintakosketuksen pelin parin ensimmäisen tunnin aikana, mutta ajoneuvon ohjaus toimi hyvin ja tässä pelitilassa tähtäämisestä vastaa automaattinen tykkitorni. Auton päivittämiseen tarvittavat resurssit saadaan ajamalla erilaisia enemmän tai vähemmän väkivaltaisia ajokisoja.
Ahdistavat seinät
Vaikka peli onkin vielä keskeneräinen eikä varsinaiseen arviointiin pidä ennakoissa juuri sortua, yksi varoituksen sana
Ragesta on pakko sanoa jo tässä vaiheessa. Vastaavanlaiseen maailmaan sijoittuvat uudet
Falloutit ja
Borderlands nimittäin opettivat, että ympäristössä ainoat esteet ovat näkyviä. Näin ei kuitenkaan ole
Ragessa.Fiksun oikoreitin valinta nimittäin tyssää usein siihen, että kenttäsuunnittelija on lätkäissyt tielle näkymättömän muurin, josta kyllä normaaleilla silmillä nähden pitäisi päästä läpi. Erityisen ärsyttävää tämä on esimerkiksi silloin, kun haluaisi oikaista alemmalle tasolle hyppäämällä kaiteen yli. Tämä ei nimittäin onnistukaan.
90-lukulaisia näkymättömiä muureja lukuun ottamatta
Rage näyttää ja tuntuu hyvältä. Osa suunnitteluratkaisuista selittynee pelin pitkällä kehityskaarella, mutta kaikesta huolimatta peliä pelaa mielellään.
Erityisen mukavia ovat nykyään ah-niin-trendikkäät roolipelielementit.
Rage ei lähde kuitenkaan tällä saralla seilaamaan aivan päättömästi esimerkiksi taitopuiden, kokemustasojen tai vastaavien kanssa, vaan paketin painopiste on pidetty selkeästi toiminnassa.
Käytännössä roolipelielementit näkyvät siinä, että autiomaan asukkaat tarjoavat pelaajalle erilaisia sivutehtäviä, jotka tuovat palkinnoksi rahaa ja uusia esineitä. Autoa voi päivitellä, ja tavaravalikko täyttyy erilaisista esineistä, joista voi sopivien piirustusten löytymisen jälkeen loihtia erilaisia käyttökelpoisia esineitäkin.
Jo pelkästään näkymättömien seiniensä vuoksi
Rage ei näillä näkymin ehkä ole kaiken saamansa ennakkohypen arvoinen. Lopullisesti tämä tosin selviää vasta sitten, kun näemme valmiin pelin. Joka tapauksessa ainakin alkuvaiheen perusteella luvassa on hyvää, idin henkeä huokuvaa viihdettä.
Tero LehtiniemiRageKehittäjä: id Software
Julkaisija: Bethesda Softworks
Alustat: pc, PlayStation 3, Xbox 360
Pelin kotisivut: http://rage.com
Julkaisu: 7.10.2011