Diablo. Siinä yksi sana, joka saa jokaisen PC-pelaajan moottorin hyrräämään. Aiemmin moottori on hyrrännyt kissan lailla pehmeästi ja positiivisesti, mutta Diablo III:n myötä tiettyjen tahojen moottorit ovat yskähdelleetkin. *KÖH*liikaavärejä*KÖH*liiansarjakuvamainen*KÖH* !

Näiden takapenkin yskijöiden riemuksi, tai kenties turhautumiseksi, joudun toteamaan, että Blizzard ei ole pilannut Diabloa. Se on yhä taattua tavaraa – joskin nyt yli kolmen värin paletilla varustettuna.

Diablo III ei tietenkään ole vielä ilmestynyt, eikä Blizzard sitä ole kovin aktiivisesti lehdistöllekään esitellyt, joten tämä ennakko perustuu pelin betaversioon, joka sisältää pätkän sen ensimmäisestä luvusta. Kaikki viisi hahmoluokka ovat pelattavissa, joten kaikkiin myös tutustuttiin.



Suurin kysymysmerkki on pelin tarina, sillä beta tarjoaa vain asiayhteydestään irroitetun palasen Diablo III:n tarinasta. Blizzard puheli ennakkoon paljonkin pelinsä lähtöasetelmista ja ne kuulostivat kovin mielenkiintoisilta. Itse pidin erityisesti siitä, miten heidän visiossaan kukaan ei oikein enää uskonut kakkososan tapahtumien edes ikinä tapahtuneen. Niistä kun on 20 vuotta aikaa ja ne tapahtuivat jossain syrjäkylillä, joten mitä suurkaupunkien asukkaat niistä piittaisivat? No eivät tietenkään mitään, ennen kuin pahuus kirjaimellisesti saapuu heidän etuovelleen. Jää nähtäväksi, onko tästä tarinasta pidetty kiinni, mutta toivottavasti.



Diablo III tarjoaa pelaajien käyttöön viisi erilaista hahmoluokkaa, jotka ovat enimmäkseen tavalla tai toisella tuttuja sarjan aiemmista osista. Barbaari, munkki, demoninmetsästäjä, velho ja noitatohtori eivät ole ehkä se tavanomaisin kvintetti, mutta heidän vastuullaan se maailman pelastaminen kuitenkin lepää.

Kullakin hahmolla on oma pelityylinsä, jota tuetaan paitsi omien kykyjen, myös ihan omanlaisen mekaniikan avulla. Barbaari kerää lyödessään ja lyöntejä kestäessään raivoa, jota hän tarvitsee voimakkaampien iskujensa käyttämiseen. Munkki taas kombottelee heikoista iskuista kovempiin, kun taas demoninmetsästäjä käyttää kahta eri resurssia; toinen lataa nopeasti käytettäviä jouskarikykyjä, toisella taas pudotellaan ansoja.



Sen enempää yksityiskohtiin pureutumatta tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että jokainen hahmo tarjoaa hyvin omanlaisensa pelikokemuksen. Itse pelasin enimmäkseen noitatohtorilla, joka keskittyy kiroamaan vihollisiaan. Käytännössä tämä tarkoittaa paljon erilaisia damage over time –efektejä ja AOE-vahinkoa. Pelailin myös nopeasti muilla hahmoilla ja kaikki demoninmetsästäjää lukuunottamatta tuntuivat hauskoilta ja kiinnostavilta. Eikä demoninmetsästäjän osaltakaan vika ollut pelissä, vaan siinä, että en tykkää pelata metsästäjähenkisiä hahmoja tämäntyyppisissä peleissä. Tältä osin ollaan siis hyvällä alustalla.

Entä se pelattavuus? No, Diablo on yhä Diablo. Tarjolla on siis isometristä toimintaroolipelailua, jossa naputellaan hiiren mikrokytkin päreiksi yhdessä päivässä. Suurin muutos kohdistuu siihen, miten hahmoja kehitetään ja kykyjä hankitaan. Aiemminhan sijoiteltiin kykypuihin pisteitä, jotka sitten parantelivat hahmoa ja avasivat uusia kykyjä. Ainakaan betassa moista ei enää nähty.



Diablo III:n kyvyt napsuvat tilille yksinkertaisemmin. Tasojen kertyessä kyvyt aukeavat automaattisesti ja suurin kysymysmerkki onkin, mitä niistä haluaa käyttää. Aluksi tarjolla on vain pari kykyslotia, joihin kykyjään voi sijoitella, ja ne kertyvät seikkailun aikana todella harvakseen. Niinpä pelaaja onkin jatkuvasti tilanteessa, jossa hauskoja kykyjä on paljon enemmän kuin yksinkertaisesti voi käyttää. Vaikeita valintoja!



Jos joutuisin kuvailemaan Diablo III:a yhdellä sanalla, se olisi huoliteltu. Onneksi en kuitenkaan joudu, joten voin hieman selittää, mitä tällä tarkoitan. Kaikki ovat tietenkin tottuneet siihen, että Blizzardin pelit julkaistaan valmiina ja viimeisteltyinä. Se on käytännössä firman tavaramerkki. Diablo III ei tuota pettymystä, vaan tavallaan jopa nostaa rimaa.

Vaikka testissä oli vain beta, peli oli jo sen myötä todella sujuva ja jouheva kokemus. Mikään ei töki vastaan, kaikki toimii kuten pitääkin ja kuten voisi olettaakin. Mutta ei siinä vielä kaikki. Tämän lisäksi Diablo III tihkuu joka pikselillään rakkautta. Kaikesta näkee, että pelin kehitystiimi on oikeasti halunnut tehdä peliä ja panostanut siihen paljon verta, hikeä ja kyyneleitä.

Pelin taidetyyli keräsi ennakkoon pyyhkeitä teinipeeloilta, joiden mielestä maailmassa pitäisi olla kaksi väriä, musta ja harmaa. Ja harmaakin vain, jos se on tosi tumma. Diablo III tekee rikkeistä kamalimman ja uskaltaa käyttää useampia värejä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että peli menettäisi synkän ja tunnelmallisen tyylinsä, päinvastoin. Parantunut väripaletti ja kehittynyt taide saavat Diablon synkän maailman heräämään eloon ja näyttämään aivan huikealta.



Asiaa auttaa pelin mukavan sarjakuvamainen tyyli. Kaikilla hahmoilla on niin sanotusti oma silhuettinsa, eli ne tunnistaa ruumiin muodon ja varusteiden perusteella hetkessä. Sama hyvä suunnittelu jatkuu myös animaatioihin, jotka vasta tihkuvatkin sitä tyyliä ja tunnelmaa. Mainiot animaatiot ovat juuri suurin syy siihen, miksi noitatohtorista tuli oma suosikkihahmoni.

Muitakin yksityiskohtia löytyy. Ruoho heiluu tuulessa, välillä aivan kameran edestä lentää lepakkoparvi tai vaikka barbaarin ilmoille paukauttaman zombin torso. Pieniä juttuja, mutta ne saavat pelimaailman tuntumaan elävältä ja oikealta paikalta.



Ja sitten se kaikki oli ohi. Diablo III:n betatestin suurin huono puoli on se, että se kestää vain reilun tunnin. Sinä aikana pääsee hädin tuskin sinuiksi oman hahmonsa kanssa siitä puhumattakaan, että pääsisi kunnolla sukeltamaan tarinan saloihin. Niinpä moni kysymys jää odottamaan vastaustaan pelin julkaisuun asti. Miten tarina kestää? Toimiiko paljon parjattu oikealla rahalla pyörivä huutokauppa oikeasti? Kuka tappaa Diablon? Nämä ja monet muut mysteerit selviävät jo ensi vuoden alkupuolella, sillä Diabloon ei ole enää monta viikkoa.



Miikka Lehtonen

Kehittäjä: Blizzard Entertainment
Julkaisija: Activision
Julkaisu: Q1 2012
Testattu: PC
Tulossa: Mac, PC