Suomen ainoat peliteollisuuden messut ovat jo alkaneet muodostua perinteeksi. Marraskuun lopussa Helsingin Kaapelitehtaalle ovat kerääntyneet joulumarkkinoita innolla odottavat maahantuojat - ja asiakkaat. Toissavuonna odotettiin Xboxia ja GameCubea, viime vuonna messuja värittivät Pelit-lehden 10-vuotissynttärit. Tällä kertaa lähimpänä oli N-Gagen julkaisu, mutta muuten suuruutuudet olivat vähissä. Itse seisoskelin pari päivää Pelikonepeijoonien standilla, joten ehdin nähdä kaiken mitä messuilla oli tarjota. Ja valitettavan vähän se tänä vuonna oli.
Mutta missä on Mario?
 |
| Väkeä paikalla riitti. Tässä vaiheessa vielä valotkin toimivat. |
Heti ensimmäinen havainto oli, ettei Nintendon osastoa ollut missään. PlayStation ja Xbox olivat sen sijaan erittäin hyvin edustettuina: PS2 oli vallannut koko toisen kerroksen ja vielä osan alakerrastakin EyeToyn merkeissä, Xboxilla taas oli ainakin 20 pelattavaa konetta, Live-kokeiluhuone ja vielä iso demoteatteri. Siitä huolimatta jäin suuresti kaipaamaan Nintendon osastoa, jolla ainakin viime vuonna oli ehdottomasti rokkaavin ohjelma ja kiinnostavimmat pelituotteet. Mario Kart: Double Dashia pääsi pelaamaan pelikauppojen osastoilla, mutta muuten GameCubesta tietoa etsineille tulos jäi laihaksi.
 |
| Amiga ja Turboraketti II. Keskittykäämme olennaiseen. |
Huomattavasti edellisvuotista useammalla osastolla sen sijaan myytiin jotakin. Paikalla oli Dosen lisäksi myös tamperelainen Player One ja turkulainen Gameparadise, joka ansaitsee erityismaininnan retropelivalikoimastaan. Hyllystä löytyi pelejä ja tarvikkeita niin Dreamcastille, Saturnille, MegaDrivelle ja SNESille kuin Amigalle, Atari ST:lle ja Commodore 64:llekin. Hinnatkin olivat enimmäkseen kohdallaan, käteviä parin euron konsolilaukkuja tulikin haettua muovikassillinen. Pankkikortin omistajaa ilahdutti, että muoviraha kelpasi joka paikassa - omistamatonta taas kiukutti, ettei pankkiautomaatteja ole edelleenkään lähimaillakaan.
Tanssia linjoilla
 |
| Karaoke Stagen uhri valmiina häpäistäväksi. Värikäs juontaja oli itsekin melkoinen solisti ja DJ:n musa pelasti päivän. |
Ei tarvitse olla kummoinenkaan oraakkeli ennustaakseen, mitkä ovat joulun hittituotteet ainakin konsolipuolella. Juuri ilmestyneet Dancing Stage Fever- ja Dance UK -tanssipelit pyörivät parillakin osastolla, ja ainakin Pelitin standille oli jatkuvaa jonoa - mikä selittynee osaltaan myös kahdella viehättävällä tanssittajatytöllä. Tanssi- ja rytmipelit voivat hyvinkin olla se cross-over -tuote, joka saa myös perheen vanhemmat kiinnostumaan pelaamisesta, ellei muuta niin kuntoilumielessä. Tulevasta härsynä oli esillä Konamin Karaoke Stage, jossa sai julkisesti osoittaa laulunlahja(ttomuute)nsa.
Online-pelaaminen on myös tullut konsolimaailmaan jäädäkseen. Xbox Livestä lyötiin rumpua reippaasti niin pressi-illan alustuksissa kuin itse messuosastoillakin, Microsoftin lisäksi mm. Elisa peluutti Project Gotham Racing 2:ta Livessä ja tarjosi laajakaistan ostajalle Xboxia 149 eurolla. Sony oli myös pyhittänyt osastostaan oman nurkkauksen online-pelaamiselle. Tarkoittaisiko tämä sitä, että pian Central Stationille rekisteröityneet saavat postissa ne omat tunnuksensa, vihj vihj....
Hippaa pimeässä
 |
| N-Gage -turnaus käynnissä. Pelaajien naamat videoseinällä olivat hauska oivallus. |
Suurimmat sapiskat tämän vuoden tapahtumasta saa kyllä se, joka suunnitteli sähköjaot. Sattuipa nimittäin niin, että lauantaina noin kello 13, eli parhaaseen messuaikaan, puolet osastoista pimenivät lähes kokonaan. Ilmeisesti kuormaa oli sähkökeskukselle liikaa. Eikä siinä vielä mitään, mutta kun pimennys kesti melkein kaksi tuntia, ja päättyi vasta kun koko halli pimennettiin useammaksi minuutiksi! Voi sitä näytteilleasettajien riemua, kun saa seistä tavaroidensa vieressä täydellisessä pimeydessä ettei mitään lähde kävelemään. No, noin kolmen jälkeen sähköt sitten saatiin takaisin ja ne toimivat hyvin tapahtuman loppuun asti.
Aahnold varasti shown
 |
| Herra kuvernöörillä pitää kiirettä. Yhtenä päivänä energiakriisi, toisena pelimessut Suomessa. |
Ehdottomasti viilein juttu tapahtumassa oli kyllä Terminator-kaksoisolento. Olin aidosti hämmästynyt kun tämä kaveri ensimmäistä kertaa tallusteli osastollemme, metalli paistaen poskesta läpi. Tyypin liikkeet olivat aivan yksi yhteen, ja nahkatakki sekä pumppuhaulikko viimeistelivät lookin. Kävikin ilmi, että kyseessä oli ammattimainen Arnold-kopio, joka esiintyy jopa filmeissä Kalifornian nykyisen kuvernöörin kaksoiskappaleena. Herran kotipaikka on Saksa, mikä antoi aksentillekin juuri sen oikean säväyksen. Sen verran supliikkimies oli muutenkin kyseessä, että pitää mainostaa kotisivujakin:
www.terminator-double.de voitte tilata tämän ihmetyksen vaikka saunailtaanne. Ei ehkä ihan viikkorahoilla kuitenkaan.
 |
| Pakollinen tyttökuva. Veikkaan, että näytepussukat tekivät kauppansa. |
Muutenkin silmänruokaa oli tarjolla edellisvuosia enemmän. Ilmeisesti ns. booth babet alkavat rantautua Suomeenkin, sen verran simpsakkaa tyttöstä pienissä vaatteissa löytyi useammaltakin standilta (ja hyvin usein Terminator löytyi jostain lähistöltä jututtamasta näitä typsyjä...). Voidaan tietysti keskustella tällaisen markkinoinnin kyseenalaisuudesta, mutta ainakin muuten harmaahkoa messutunnelmaa se piristi kummasti.
Kohotusleikkausta kaivataan
GameWorld 2003 jätti toivomisen varaa. Nähtävää oli vähänlaisesti 10 euron lippuhintaan nähden, eikä ohjelmaa ollut oikein nimeksikään. Pelaaja-lehden teatterissa tosin esiteltiin uutuuspelejä, mutta kunnon isot kilpailut puuttuivat. Myyntipisteiden runsaus oli toisaalta ilahduttavaa, mutta toisaalta messuilla on etupäässä tarkoitus esitellä tulevia tuotteita, ei myydä nykyisiä tai vanhoja. Toivotaan, että ensi vuonna hommassa on vähän enemmän potkua ja uutuuksia esillä - ja sähköt pysyvät päällä!
Mikko Heinonen
Peliplaneetta.net