Kurkistetaanpa jälleen Nintendo DS:n kasvavaan pelivalikoimaan. Kahden näytön konsolin tehoero edeltäjäänsä nähden näkyy parhaiten siinä, että kun GBA-pelit ovat monesti kuin taskuun puristettuja Super Nintendo -nimikkeitä, DS:llä taas nähdään Nintendo 64 -tason pelejä, usein vielä parannetulla grafiikalla. Ja mikäpä paremmin tämän teorian vahvistaa kuin monen mielestä maailman parhaan tasoloikkapelin uusintaversio.

Eri mies, sama meininki.

Joistakin asioista pelimaailmassa vallitsee hyvin syvä yhteisymmärrys, ja yksi niistä on kyllä ehdottomasti Super Mario 64:n merkitys 3-ulotteisille tasoloikille. Tämä Nintendo 64:n julkaisupeli määritteli vuosiksi eteenpäin, miten keräillään kolikoita ja loikitaan myös syvyyssuunnassa. Voidaankin siis laskea lähes sivistystyöksi, että tämä eepos tarjoillaan nyt myös DS:lle.

Eikä kyseessä suinkaan ole mikään suora piuhaa pitkin -rahastus. Jo alkuasetelma eroaa entisestä sikäli, että Marion sijaan pelataankin Yoshilla - myöhemmin mukaan tulevat myös Luigi ja Wario. Kenttiä on tehty uusiksi, niissä on lisää haasteita, ja mukana on myös kunnon läjä minipelejä, joista muutama on erityisen erinomaisia ja koukuttavia. Jopa 4 pelaajan moninpeli onnistuu yhdellä pelimodulilla, kuten kuuluukin.



Mario 64:n tärkeimpiä uutuuksia oli analogiohjaus, DS:n myyntivaltti taas on kosketusnäyttö.

Yoshi vipeltää yläruudussa, peukalo alemmassa.

Eipä siis ihme, että nämä kaksi asiaa on nyt yhdistetty; alempi näyttö toimii paitsi karttana myös analogitikkuna, kun peukun päälle laittaa kantohihnassa roikkuvan kovikkeen.

Ratkaisussa on pieniä ongelmia. Ruutu olettaa nollakohdaksi sen pisteen, johon sormi ensin tökkäistään, jolloin reuna voi tulla äkkiä vastaan. Ja vaikka aloittaisikin aivan keskeltä, ohjain ei anna mitään palautetta asennosta, jolloin sitä siirtää useimmiten aivan liikaa - ja taas napsahdetaan näytön laitoihin. Kiireellistä ohjausta vaativassa tilanteessa tämä on ärsyttävää. Systeemi on kuitenkin täysin mahdollista oppia tyydyttävästi, ja jos homma tuntuu ylivoimaiselta, on tarjolla kaksi muutakin ohjausmoodia: kynällä tai suoraan D-padilla. Jälkimmäinen nyt ei ole luonteeltaan kovinkaan analoginen, mutta siedettävä hätäratkaisu.

Tälläkin varauksella Super Mario 64 DS on kuitenkin hintansa arvoinen hankinta. Liian harva on pelannut alkuperäistäkään peliä, ja uudet ominaisuudet sekä hauskat minipelit, taskuun mahtumisesta nyt puhumattakaan, tekevät uusintapainoksesta vaivan arvoisen myös alkuperäisen haltijoille.

Super Mario 64 DS
Nintendo
Suomenkielinen kotisivu

Hyvää:

• Super Mario 64
  
• Paljon uutta pelattavaa
  

Huonoa:

• Kiikkerä ohjaussysteemi
  
• Osa minipeleistä epätyydyttäviä
  

Arvio: 89




Maailman paras syväporaaja ei suinkaan ole Bruce Willis, vaan Mr. Driller.

And I don't wanna miss a thing.

Namcon omintakeinen poramies on nähnyt jo useita pelejä eri alustoilla, ja nyt jyskytetään DS:llä. Kosketusnäyttöohjaus sopiikin myös tähän peliin kuin kirves päähän. Pikkumies vipeltää juuri sinne minne pitäisikin, paljon nopeammin kuin ristiohjaimella säheltäen.

Pelin idea on ikään kuin "käänteinen Tetris". Poraajasetä porautuu alaspäin, poksauttamalla aina tietyn värisen "maakerroksen" kerrallaan osiksi. Tällöin sen yläpuolella olevat kerrokset putoavat, kunnes tarttuvat matkalla kiinni samanväriseen kerrokseen tai osuvat alhaalla olevaan maanpintaan. Tässä on myös poraajahemmon työn varjopuoli: litistyminen sattuu ikävästi, jos jää putoavan maakerroksen alle. Vaarana on myös hapen loppuminen, mutta onneksi matkan varrelle on sijoiteltu lisää säiliöitä.

Ei vielä tarpeeksi kiire? Saisiko olla tällainen hirviöpora hengittämään niskaan?

Mr. Driller ei ole peli, jota pelataan leppoisasti teekupin äärellä. Riippumatta siitä, missä pelimoodissa sitä pelaa, julmettu kiire on läsnä koko ajan. Happi loppuu ja palikat putoavat, joten hengähdystaukoja ei juuri suoda. Puzzle-peliksi vaikeusaste on alusta alkaen melko kova, ja vain kolmen elämän kanssa saa ihan tosissaan onnitella itseään tasojen läpäisystä. Jo 500 metriin porautuminen on tuskan takana, joten en viitsi edes ajatella jotain 3 kilometrin kenttiä, joita niitäkin on tarjolla. Palkintopisteillä, jos niitä onnistuu saamaan, voisi sitten avata lisää hahmoja ja jopa lisäelämiä.

Mukana on myös moninpeli, joka onkin pelin parasta antia. Loppumattomat elämät ja hieman löysempi pelitempo tekevät porausmatseista mukavaa ajanvietettä. Hyvien vastustajien kanssa Mr. Driller jaksaakin innostaa huomattavasti pitempään kuin yksin.

Mr. Driller: Drill Spirits
Namco
Suomenkielinen kotisivu

Hyvää:

• Hyvä ohjaus
  
• Hauska moninpeli
  

Huonoa:

• Kauhea kiire
  
• Vaikeahko
  

Arvio: 75




On kiva nähdä, että kosketusnäyttö ei jäänyt pelkäksi myyntijipoksi, vaan jopa muut kuin Nintendo tekevät pelinsä hyödyntämään sitä. Sen sijaan yllättävää ei ole, että DS:nkin parhaat pelit näyttävät tulevan iso-N:ltä itseltään, niinhän on ollut tasan jokaisen heidän konsolinsa kanssa tähänkin asti. Jatkossa on kylläkin luvassa monia mielenkiintoisia nimikkeitä myös muilta, joten katsotaan vieläkö sama trendi säilyy. Potentiaaliahan koneessa näyttää olevan vaikka mihin.

Mikko Heinonen
Peliplaneetta.net