Huh hellettä. Viime kesän pettymyksen jälkeen lämpöä ja aurinkoa on nyt riitellyt niin, että vannoutunutkin sisällä kyyhöttäjä on saanut väriä pintaan runsaasti. Onneksi kuitenkin Nintendo DS:n voi ottaa mukaan vaikka biitsille, joten kurkistetaanpa taas paria sen peliä - ei ihan viimeisintä tarjontaa, mutta ainakin markettihyllyjen mukaan suosittuja nimikkeitä. Näin kesällä ei uutuuksia olekaan ihan hirveästi tipahdellut.
Polarium - mustaa ja valkoista
DS alkaa nopeasti kerätä mainetta puzzlepelien suosikkialustana. Kynäohjaus istuukin erinomaisesti ongelmanratkaisuun, minkä erinomaiset Zookeeper ja Wario Ware jo osoittivat.
 |
| Puzzle-tilassa saa pohtia rauhassa. |
Polariumin perusidea on yksinkertaisen toimiva: tarkoitus on tökkiä kynällä laattoja, jotka häviävät muodostaessaan samanvärisiä rivejä. Peruspelimuotoja on kaksi: ongelmatila, jossa ruutu pitää ratkaista yhdellä siirrolla (siis muodostamalla ketju, joka kulkee ympäri kenttää) sekä haastetila, jossa ylhäältä putoilee jatkuvasti uutta tavaraa ruudulle, ja pelaajan tarkoituksena on pitää rivit kurissa Tetris-tyyliin. Moninpeli linkissä löytyy myös, kuten alkaa olla standardina.
Kaksi erilaista pelimuotoa lisää Polariumin kiinnostavuutta, koska samalla kertaa saa sekä nopea- että hidastempoisemman pelin. Pelattavuudessa on yllättävän paljon eroa, vaikka idea onkin sama. Lisäväriä tuo myös se, että laatat kierähtävät yhtä hyvin mustasta valkoiseksi kuin päinvastoin - pelaaja saa siis käyttää kekseliäisyyttään kenttien ratkaisussa.
Muutaman illan hupaa
Kaikesta huolimatta Polarium ei kuitenkaan ollut mikään instant-hitti ainakaan meidän perheessämme.
 |
| Haastetilassa tulee sitten kiire senkin edestä. |
Graafinen ilme on aika vaatimaton, vaikkakin selkeä, mutta enemmän häiritsee idean pohjimmainen rajoittuneisuus. Puzzle-kenttiä on sata, jonka jälkeen saa koodin, jolla pääsee suunnittelemaan lisää itse. Valitettavasti vain minua alkoi jo laattojen kääntely tympiä parinkymmenen kentän kohdalla, vaikka yleensä koukutun näihin pulmailuihin viikoiksi. Ilman tympääntymistä kentät kilauttelee läpi parissa illassa. Challenge-tilassa taas vaikeustaso on heti alusta asti melkoinen, joten siihen on vaarassa turhautua.
Huono peli Polarium ei kuitenkaan missään nimessä ole. Jotenkin vain se ei iskenyt niin miljoonan voltin tavoin kuin aiemmat DS-puzzleilut. Kaipaisin enemmän silmä-, korva- ja mielikarkkia. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen tuote, jos kärsivällisyyttä riittää, yksipuolinen idea ei haittaa etkä pelaa pelejä niiden ulkoasun vuoksi.
PolariumNintendo / Mitchell
Suomenkielinen kotisivuHyvää: - Kaksi erilaista pelimuotoa
- Helppotajuinen
Huonoa: - Hiukan tylsähkö
- Karun näköinen
Arvio: 78Pokémon Dash - Juokse Pikachu, juokse
No jos Polarium ei ollut missään nimessä huono peli, niin tämä pakollinen Pokémon-ohjelmanumero alkaa sitten jo lipsahtaa sen suuntaan.
 |
| Pikachu ravaa vaikka mutavellissä. |
Homman idea on niinkin kompleksi kuin Pikachun juoksuttaminen kosketusnäyttöä rapsuttamalla. Kilpailuihin osallistuu muitakin taskuhirviöitä, jotka on tarkoitus voittaa rynnistämällä erilaisten maiden ja mantujen läpi. Metsä, suo ja hiekka hidastavat kipitystä, mutta veteen Pikachu-parka hukkuu. Onneksi voi aina lentää ilmapallolla, jotka pitää sitten poksautella kynällä kun haluaa laskeutua.
Pokémon Dashissa olisi edellytyksiä... tai hetkinen. Ei siinä kyllä ole oikein edes mitään edellytyksiä. Kaksi ensimmäistä kertaa pelaamiseni jäi tutorialiin, kunnes lopulta sain taisteltua tylsistymistä vastaan edes sen aikaa, että pelasin muutaman varsinaisen kisan.
Pika pikaa!
 |
| Ylhäällä asioihin saa perspektiiviä. |
Toteutuksessa ei sinällään ole mitään vikaa. Pokémonit näyttävät esikuviltaan ja kaikki on iloisen väristä. Moninpeliä tarjotaan 1-6 pelaajalle. Harmi, että itse peli vain on kuiva, tylsä ja/tai ärsyttävä. Konseptina näyttöruudun jatkuva hinkkaaminen on väsyttävä, radat ovat ankeita ja Pikachu määkii pikapikaansa joka kerta ohittaessaan checkpointin - joita radoilla on juuri niin paljon, että V-käyrä nousee varmasti.
Jos maailmassa on vielä joku, jolle Pokémon on kaikki kaikessa, voi häntä ehkä kiinnostaa tämäkin ilmiselvä rahastus. Kenellekään muulle tämä peli ei vain kerta kaikkiaan tarjoa mitään.
Pokémon DashNintendo / Ambrella
Suomenkielinen kotisivuHyvää: - Nätit grafiikat
- Pokémonit, sille ken arvostaa
Huonoa:Arvio: 65Seuraavaa sukupolvea odotellessa
Tämä oli nyt viimeinen DS:n julkaisupelejä koskenut katsaus. Taso on hiukan laskenut alun hehkutuksista, mutta tästäkään satsista Polarium on hyvinkin hintansa väärti - ja Pokémon-pelin ostaja tietänee mitä saa joka tapauksessa.
Syksyn, ja sitä kautta joulun, lähestyessä DS:n pelivalikoima paisunee jälleen kerran, ja palaamme asiaan pelien suhteen heti, kun raportoitavaa ilmenee.
Mikko Heinonen
Peliplaneetta.net