Joskus elämässä vain käy tuuri. Kuten silloin, kun löytää vaimon, joka haluaa lähteä häämatkalle Japaniin. Allekirjoittaneelle tällainen unelma toteutui, ja vietimme viime viikon Tokiossa tutustuen kaupunkiin, ihmisiin ja kulttuuriin. Naimisissa on oltu jo yli 2 vuotta, mutta taloudellisista syistä hääreissu siirtyi myöhemmäksi. Matkan päätarkoitus ei siis ollut roikkua pelihalleissa tai haalia digitaaliviihdettä kotiin vietäväksi, mutta tokihan sekin mielessä liikkui, kun kone nousi taivaalle Helsinki-Vantaalta.

Kuusi kerrosta sarjakuvia, leluja ja pelejä. Ja tämä on vasta alkua.

Japaniin matkustaminen ei ole mitään halpaa lystiä. Yhden henkilön edestakaiset lennot ja kohtuullinen majoitus viikoksi maksavat helposti koko perheen aurinkoloman verran. Matkatoimistot voivat yleensä varata huoneita vain hieman kalliimpiin hotelleihin - edullistakin majoitusta on, mutta se täytyy itse etsiä. Omatoimireissaajan ja muidenkin Japanin-kävijöiden, tai siitä kiinnostuneiden, kannattaa ehdottomasti hankkia Tapani Jussilan Tokio-Passi (Kanki Press), joka sisältää ylettömän määrän hyödyllistä ja rahanarvoista tietoa Tokiossa ja muuallakin Japanissa matkailusta.

Mainitun kirjan ohjeiden ja terveen järjen avulla onkin mahdollista pitää varsinaiset elinkustannukset erittäin kohtuullisina. Kalliista maineestaan huolimatta Tokiossa selviää helposti päivästä ruokineen ja huvituksineen 20-30 eurolla. Kaupungissa on loistava junaverkko, jolla matkustaa parilla eurolla keskustan laidalta toiselle. Tuhannet pystybaarit tarjoavat maittavaa ja kohtuullisen terveellistä ruokaa n. 500 jenin eli 3,8 euron annoshintaan - parin päivän jälkeen ihmettelee jo, miksi kukaan syö täällä hampurilaisia.



Ja mitä sitten tehdään niillä säästyneillä rahoilla?

Ginza PlayStation -näyttelytilassa sai ladata PSP:lleen demoja langattoman verkon kautta.

Ne kannetaan tietenkin pelihalleihin ja -kauppoihin. Tokiossa tietokoneita, videopelejä ja muuta elektroniikkaa (sekä videoita, CD-levyjä, DVD:itä ja aikuisviihdettä) myyvät liikkeet ovat keskittyneet Akihabaran kaupunginosaan - varsinaisissa "tavarataloissa" myydään lähinnä vaatteita ja sisustustavaraa. Ja kun sanon 'keskittyneet', tarkoitan sitä. Akihabarassa alan liikkeitä on vierekkäin, päällekkäin, rinnakkain ja toistensa sisällä.

Jonkin verran on itsekin tullut maailmaa kierrettyä, mutta mikään kokemani ei voinut valmistaa siihen äänien, valojen ja ihmisten sekamelskaan, joka kohtasi Yamanote-linjan kyydistä noussutta turistiparkaa. Käsite 'lapsi karkkikaupassa' oli kerrankin mieluummin vähättelyä kuin liioittelua. Halusit sitten pelin mille tahansa laitteelle, minkä tahansa anime-elokuvan, matkapuhelimen, DVD-soittimen, tankin pienoismallin tai vaikka elektroniikan komponentin, se on täällä. Eikä vain yhtenä kappaleena, vaan aina vähintään kahdessa kaupassa, sekä mahdollisesti kolmannessa 50-60% alennuksella.

Tämä näkymä nostanee veden kielelle retromiesten suussa - eikä kyseessä ole edes mikään poikkeus.

Anttilan levyosastoon tottuneen suomalaisen pasmat saattavat mennä pahemman kerran sekaisin, kun joka puolella on toinen toistaan hienompaa tavaraa. Ostaessa kannattaa pitää mielessä ensinnäkin kaksi taikalukua: 20 kg ja 170 euroa - matkalaukun maksimipaino ja ilman tullia maahan tuotavien tuliaisten sallittu kokonaisarvo. Itse sain tosin helposti lähes tuplatuksi summat, kun vaimokultakin arvostaa pelejä eikä ollut itse tuomassa mitään kallista tai painavaa.

Näilläkin reunaehdoilla ostettavaa löytyy enemmän kuin tarpeeksi. Jutun juju on, että kaikki on toki edullista, mutta muu kuin aivan uusin elektroniikka sitten käytännössä puoli-ilmaista. Jos uusi PlayStation 2 -peli maksaa 5000-6000 jeniä, eli 40 euron kieppeillä, ei ole mitenkään tavatonta löytää PSone- tai Dreamcast-pelejä 100 jenillä tai allekin. Tavara myös kiertää ihan eri tahtia kuin meillä, osittain varmasti myös ahtaamman asumisen vuoksi - lähes kaikki uusimmat nimikkeet löytyvät käytettyihin peleihin erikoistuneista liikkeistä, kertaalleen pelattuina mutta erittäin hyväkuntoisina, reilusti alennettuun hintaan.



Se, joka haluaa tyhjentää koko painopajatsonsa kerralla, voi lähteä etsimään kokonaisia pelikoneita. Eikö ole Pleikkaria, jolla pelata löytämääsi 400 jenin (3 euroa) Gran Turismoa? Loistavakuntoinen käytetty kone pakkauksineen, 1500-2000 jeniä (10-15 euroa). Entä maistuuko Sega Saturn tai Super Nintendo (Japanissa Super Famicom): kone alle 3000 jenillä, kaupoissa hyllykilometreittäin pelejä 50 jenistä (40 snt) ylöspäin. Erityisistä alennusliikkeistä on mahdollista hankkia pelaamattomia, vanhempia pelejä alle 200 jeniin.

Kaikki tämä yhdessä illassa, muutaman korttelin matkalta ja ihan tullirajojen sisällä.

Pelien hinnoittelu noudattaa tietenkin myös suosiota. Halpahyllyistä löytyvät ne suurimmat hitit ja myymättä jääneet erät (näinpä kokonaisen hyllyn täynnä yhtä Dreamcastin peliä), halutuimmat ja harvinaisimmat ovat arvossaan. Niidenkin hinnat ovat kuitenkin hyvin kohtuullisia länsimaihin ja nettikauppoihin verrattuna - esimerkiksi yksi 1800 valmistetusta Resident Evil (Biohazard) -Dreamcastista, josta netissä saa kuluineen ja tulleineen köyhtyä likemmäs 1000 euroa, irtosi Akihabarasta alle satasella. Ja noin perspektiivin vuoksi - näitäkin muuten oli kahdessa eri paikassa, toisesta löytyi myös superarvokas 200 kappaleen painos. Yli 90 000 jenin (700 euroa) hintalapulla varustettuna se jäi odottelemaan varakkaampaa ostajaa.



Akihabarassa on myös mahdollista tinkiä hinnoista, etenkin pienissä liikkeissä. Isompien kauppojen kassalla on yleensä palkkaväkeä, jolla ei ole valtuuksia hinnoittelun suhteen. Itse kiertelin aikani liikkeitä ja ostin sitten sieltä, missä oli halvinta, enkä nähnyt tarpeelliseksi enää tinkiä älyttömän halvoista hinnoista.

Elektroniikan suhteen neuvottelu voi tuottaa tulosta, mutta mieluummin kannattaa etsiä villejä erikoistarjouksia. Kovalla tinkimisellä saavutettu 30% alennus ei vielä päästä tuntipalkoille, jos saman tuotteen saa vierestä suoraan 60% alennuksella. Esimerkiksi Applen iPod nano -soittimen lappuhinta vaihteli korttelin matkalla välillä 11 000 - 23 000 jeniä.



Jos et halua kantaa mukanasi raskaita pelituomisia, voit tutustua kymmenien pelihallien tuhansiin kolikkopeleihin.

Räiskinnän alkaessa kyllästyttää voit mennä vaikka ulkoiluttamaan koiraa.

Normaalihinta pelille on 100 jeniä ja valikoimassa on tasan kaikki uusimmat nimikkeet. Suomalaisten kerrostalojen kokoiset hallit sisältävät ajo-, räiskintä- ja ammuntapelit omissa kerroksissaan, monet vielä superhienoina malleina, joita ei koskaan Suomessa nähdä. Huonona puolena mainittakoon meteli, joka pahimmillaan estää herkkäkorvaisen oleskelun koko pelihallissa; 100 automaatin kakofonia 100 desibelin voimalla on kuin helvetin esikartanossa. Avain onneen: korvatulpat.

Myös peliliikkeitä voi kierrellä uutuuksia testailemassa, esittelykoneita on taajassa, joten jonottamaan ei juuri joudu. Käyntini aikana oli kiva huomata suomalainen näkyvyys: FlatOut pyöri demona monessa liikkeessä, julkaisijana Konami.



Kuten alussakin totesin, Tokio on muutakin kuin Akihabara ja pelit.

Hyvä Suomi!

Japanilainen kulttuuri on erilaisuudessaan ainutlaatuista, ja maailman suurten kaupunkien joukossa Tokio on vielä omaa luokkaansa jo moni-ilmeisyytensä, puhtaan ilmansa, ystävällisyytensä ja turvallisuutensa vuoksi.

Mutta olisikin hölmöä edes yrittää kuitata kokonainen kaupunki yhdellä jutulla - ja tämä on kuitenkin PELIplaneetta, joten keskitytään olennaiseen. Jos ajatus japanilaiseen pelimaailmaan tutustumisesta lähietäisyydeltä alkoi kiinnostaa, olen kerännyt tähän jokusia hyödyllisiä ohjeita ja havaintoja. Osa on peräisin kirjallisuudesta, osa taas omista ja muiden kokemuksista nousevan auringon maassa.

• Japanissa puhutaan japania. Paikallisten vieraiden kielien taito vaihtelee suuresti, eikä ole lähelläkään suomalaista peruskoulutasoa. Mitä vanhempi vastapuoli, sitä varmemmin hän ei puhu englantia lainkaan. On hyödyllistä opetella yleisimmät fraasit sekä ainakin hiragana- ja katakanamerkit ennen lähtöä. Niiden avulla tuntee ymmärtävänsä edes jotakin kylteistä ja arkipäivän toiminnasta. Peleistäkin n. 80% on enemmän tai vähemmän japaniksi, joten valitse nimikkeet siten, että osaat pelatakin niitä. Arcade-toiminnassa tämä ei yleensä ole ongelma, roolipeleissä kylläkin.
  
  
• Japanissa on oma sähkö- ja TV-järjestelmänsä sekä aluekoodi peleissä ja elokuvissa. Verkkojännite on 100 volttia, televisiossa käytetään NTSC-J -standardia. Uusimmat TV:t näyttävät yleensä kuvan oikein S-Video- tai RGB-kaapelilla. Jännitteen alentamiseen tarvitset muuntajan, Suomeen hyväksyttyjä saa sähköliikkeistä. Vain käsikonsolit (GameBoy, GBA, DS, PSP) toimivat suoraan japanilaisten pelien kanssa (PSP-elokuvat eivät kuitenkaan toimi eurolaitteessa). Mikään ei tietysti estä tuomasta konetta pelien kanssa, jos paino- ja hintarajat eivät ylity. Hätätilassa voit ottaa mukaasi pelkän keskusyksikön, ohjaimet ja muuntajat käyvät yleensä ristiin PAL-koneiden kanssa.
  
  
• Vain käteinen käy. Akihabaran pikkuliikkeistä harvat hyväksyvät luottokortin, ja käteishinta on muutenkin usein edullisempi, koska luottoyhtiö perii kaupasta maksun. Rahat kannattaa vaihtaa jo lähtiessä, sillä kurssi on parempi Suomessa. Tällä hetkellä 1 euro on 130 jenin luokkaa.
  
  
• Ole kohtelias. Japanissa on oma tapakulttuurinsa, jota sinunkin odotetaan noudattavan. Hymyile ja ole ystävällinen, niin saat parhaan vastaanoton.
  
  
• Varaudu siihen, että eksyt. Tokiossa ei ole osoitteita eikä kadun nimiä meikäläisessä mielessä, joten on enemmän kuin todennäköistä, että joudut välillä etsimään tietä. Paikalliset ovat kuitenkin halukkaita auttamaan, joten kysy rohkeasti. Kartta kannattaa pitää aina mukana, mielellään sellainen, jossa on kaupunginosien ja junan asemien nimet sekä kanji-kirjoitusmerkeillä että roomalaisin kirjaimin.
  
  
• Jetlag on murhaa. Mennessä lennetään n. 10 tuntia kellon suuntaan, joten saavut perille "aivan väärään aikaan" - esim. aamulla, joka on Suomessa keskiyö. Ensimmäinen päivä menee varmasti nukkuessa, monilla vaikutus tuntuu monta päivää. Älä siis suotta suunnittele ohjelmaa parille ensimmäiselle päivälle.
  

Näine varauksineenkin suosittelen Japania matkakohteeksi kaikille peleihin vihkiytyneille tai muuten uutta etsiville. Nyt on vielä aikaa, ennen kuin ensimmäiset känniseuramatkailijat vievät perinteistä Suomi-kuvaa Nipponiin asti.

Mikko Heinonen
Peliplaneetta.net