Aki Järvinen on pelitutkija ja -suunnittelija, tietokirjailija sekä uusmedian ammattilainen, joka katsoo pelejä ennen kaikkea kulttuurin ja taiteen näkökulmista. Kuukausittaisissa kolumneissaan hän kirjoittaa peleistä, pelaajista ja ylipäätään pelien maailmaan liittyvistä ilmiöistä.
PELIKULTTUURIEN AAKKOSET
Tietokone- ja konsolipelejä ei juuri kuule kadulla kulttuuriksi kutsuttavan. Pelejä kun ei pelata museoissa tai oopperataloissa. Eihän siitä mihinkään pääse, että pelit eivät ole henkeviä kulttuurituotteita, jos niitä mitataan perinteisillä "korkeilla" kulttuuriarvoilla.
Mutta kulttuurin voi ymmärtää toisinkin - laajemmin. Sanakirja sanoo jotakuinkin niin, että kulttuuri on jonkin ihmisryhmän tekemisten kokonaisuus.
No, tällaisia kokonaisuuksia on esimerkiksi netti täynnä pelien tiimoilta: pelikohtaisia sivustoja, quakeplanet.comeja, klaanisivuja, skini-arkistoja, NHL-liigoja, konsolisaitteja, you name it. Näillä foorumeilla pelaajat juttelevat ja vaihtavat mielipiteitä peleistä sekä näpertelevät omin käsin peleihin liittyviä ohjeita, arvosteluja, uusia kenttiä jne. Peliharrastusta siis kultivoidaan siinä missä muitakin kulttuurin kyntömaita.
Pelikulttuureita ei voi arvioida perinteen valossa siinäkään mielessä, että pelien maailmassa tuotannon (peliteollisuuden) ja yleisön (ostavien pelaajien) rajat eivät ole yhtä selvät kuin monien muiden kulttuurituotteiden saralla. Kun pelaajat kokoavat toivomuslistoja pelin parantamiseksi ja chattaavat yhdessä pelisuunnittelijoiden ja -tuottajien kanssa netissä, niin syntyy ainakin teoriassa paremmat lähtökohdat sille, että yleisön mieltymykset on otettu sunnittelu- ja tuotantolinjoilla huomioon.
Useasti peli onkin hiekkalaatikko, jossa pelaajat voivat mellastaa mielihalujensa ja -kuvituksensa mukaan (kenttä- ja rataeditorien, skinien, MODien ym. parissa). Kaupallisen pelituotannon rinnalle on syntynyt rikas ruohonjuurikulttuuri. Sen jäsenissä on monia vivahteita toisten tekemillä skineillä pelaavista niihin, jotka pystyttävät verkkosivut, hankkivat bannereita ja pyrkivät muuttamaan peliharrastuksensa ainakin puolikaupalliseksi toiminnaksi. Ja kuuluhan pelien maailmaan myös warettajien ja kräkkerien pyörittämä varjokulttuuri. Kaiken kaikkiaan pelikulttuurit ovat ylikansallisia harrastekulttuureja.
Kulttuuri on myös ennen kaikkea ihmisten välistä kanssakäymistä, toisin sanoen viestintää. Kulttuurissa taitetaan peistä asioiden merkityksistä ja tärkeyksistä sekä erotellaan niitä suhteessa toisiinsa. Pelikulttuureissa se on sitä, kun pelaajat liekittävät toisiaan Quake III:n ja Unreal Tournamentin paremmuudesta uutisryhmissä, tai arpovat webbisaiteilla sitä, lannistuuko Segan Dreamcast PS2:n tultua ja Sony puolestaan tulevaisuudessa Microsoftin Xbox-konsolille.
Jos tällaiset kysymykset voitaisiin ratkaista pelkkien numeroiden ja speksien valossa (ts. kumman konsolin suorituskyky on teknisesti parempi), pelien maailma olisi paljon yksiulotteisempi ja köyhempi. Sen sijaan pelit kulttuurimuotona syntyy juuri siitä, että toiset pelaajat kokevat yhden pelin/koneen tärkeäksi itselleen ja toiset jonkin toisen. He panostavat aikaansa, rahaansa ja energiaansa siihen, mikä tuntuu itselle tärkeältä ja mistä saa kicksejä. Toinen viettää tuntikausia omien Sims-lisähöysteiden väkertämiseen, toinen hioo taitojaan Counter-Strike-klaanissa, koska ne suovat hänelle kunniaa ja glooriaa pelikentällä vertaistensa parissa.
Pelikulttuureja on nimenomaan monia: roolipelaajayhteisöt tuolla, konsolifriikit toisaalla, kveikinmättäjät ja F1-verkkokisoja ajavat rattihirmut jossain muualla. Moninaisuus kuvastaa paitsi pelien nykyistä kirjoa, myös pelien roolia täysiverisenä populaarikulttuurin osa-alueena. Pelifanit jakautuvat vaihtelevan kokoisiin leireihin: on NHL-lätkää ja/tai formulapeliä vääntävä massa, mutta samalla myös Nethackia tai rogue-roolipelejä samoileva pieni vaan sitäkin intohimoisempi joukko. Monen ikäiset ja näköiset pelaavat The Simsiä puolestaan, ja se joukko sijoittuu jonnekin sinne väliin. Penkkiurheilun tai musiikin maailmassa on aivan samoin. Kulttuurista kisailua Eminemin rapin laadukkuudesta tai Jokerien ja HIFKin paremmuudesta on käyty ja käydään noilla vapaa-ajan alueilla päivittäin. Miksipä sitten ei peleistä?
Populaarikulttuuria yhtä kaikki, ja kulttuuria, jolla on merkitystä kuluttajansa minäkuvalle. Ihmiset tunnustavat olevansa vaikkapa Metallica-faneja, kun heille on valjennut, missä määrin ko. bändi musiikkeineen vaikuttaa heidän elämäänsä. Samalla tavoin etenkin netti tuo "kaapista" lukemattomia pelaajia suosikkipeleineen. Minä olen muuten jalkapallofani ja ISS Pro Evolution -miehiä. EA:n FIFA-sarja sucks.
Aki Järvinenaki.jarvinen@peliplaneetta.net www.akijarvinen.net
