Etusivu Uutiset ja sää Tänään Haku Vapaa-aika TV-ohjelmat Mobiiliviihde Koulukaverit    
Ruoka ja viini | Horoskoopit | Elokuvat | Musiikki | Mesta.net | Peliplaneetta | Wippies |
Peliplaneetta.net
Rekisteröidy Log in
Pelit Moninpelit Info
 Maanantai, 21. toukokuuta 2012
Koodinimi SpaceTruck
Maanantai, 17. heinäkuuta 2006 klo 12:58

Kiire ja hoppu ovat sanoja, jotka jokainen pelintekijä varmasti tunnistaa. Oli peliprojektin koko mikä tahansa, jos deadline on armoton, tulee aina enemmän tai vähemmän kauhea kiire. Nyt kun aikaa on vielä vajaa pari viikkoa, hätä ei tunnu vielä ylitsepääsemättömältä. Koko projektimme aikana liian korkeita seiniä ei ole toistaiseksi vielä noussut eteen, eikä niitä toivon eikä järjen mukaan pitäisi nousta edelleenkään. Keeping it simple -periaatteemme on siis toiminut paremmin kuin hyvin. Ylimääräistä aikaa ei juurikaan silti jää, kun ottaa huomioon, että tässä pitäisi vielä ehtiä elää muutakin elämää pelintekemisen ohessa. Tämän kokoluokan projektin takia kun ei valitettavasti vielä voi vallan pelibisneksen vietäväksi heittäytyä.


Toteutus tällä hetkellä

Sekalainen seurakunta.
Aikataulussa ollaan suurinpiirtein pysytty. NPC-aluksia lentelee taivaalla, kenttiä on valmiina suunnilleen sen verran kun alunperin suunniteltiinkin, pahimpia bugeja on saatu kitkettyä. Kaikenlaista pientä sälää on ripoteltu ympäriinsä, kuten aluksen moottoreiden lieskoja, laskeutumisalustojen vilkkuvat valot sekä muuta elävyyttä luovaa tausta-animaatiota. Myös aluksen lentomallia viilataan jatkuvasti, jotta se loppujen lopuksi edistäisi mahdollisimman runsaasti pelattavuutta.


Seuraavaksi

Pelaajaa täytyy välillä informoida itsestäänselvyyksistä.
NPC-alusmalleja tarvitaan vielä kipeästi lisää, koska tämän hetkinen sunnuntaiajelijamme on itse asiassa ensimmäinen testialuksemme, joka ei ehkä aivan istu ympäristöön. Yleensä ottaen pelattavuus on nyt se pointti, johon olisi syytä kiinnittää todella paljon huomiota. Alati vaikeutuvien tehtävien tekeminen on näin lyhyellä ajalla iso haaste, joka tietenkin selätetään mallikkaasti, kuten tähänkin asti. Tarkkana täytyy kuitenkin olla, että ei pääse käymään esimerkiksi sellaista vahinkoa kuten allekirjoittaneen ammoiseen 90-luvun länkkäripeliin, että peliä ei käytännössä ole edes mahdollista päästä läpi. Yksi vanhimmista arcade-pelien porkkanoista on tietenkin toimiva pistesysteemi. High score-systeemi on siis vielä työstettävä, jotta pelaaja voi selkeästi pyrkiä parantamaan suorituksiaan. Ja jos nyt tarkemmin ajatellaan, niin vajaan parin viikon päästä pelin pitäisi olla... VALMIS!? PANIIKKI!!


Tuottajan näkökulma

Lentelyä lumisissa maisemissa.
Kesä ja kukkaset. Ilmeisesti semmoisiakin olisi nyt sitten tarjolla tuolla ulkona. Pikkuisen peliprojektimme päätökseen on aikaa enää pari viikkoa ja osaset loksahtelevat vastahakoisesti paikoilleen. Työryhmä on kesälaitumilla ja eri asioiden yhteensovittaminen on hankalimmillaan juuri näin kesällä. Ihmiset eivät olekaan yhtäkkiä joka päivä tavoitettavissa, eikä kaikilla olekaan edes arkisin aikaa / mahdollisuutta panostaa peliprojektiin. Tällainen hetki projektissa vaatii ennen kaikkea vakaata uskoa ja paljon kärsivällisyyttä jälleen kerran. Kun tietää, että kaikista kesäkiireistä huolimatta työryhmän jäsenet ovat sitoutuneet projektiin, on huomattavasti helpompi elää, vaikka näennäisesti palapeli tuntuu hajoavan aika ajoin käsiin. Luottamus ryhmän sisällä on tärkeää!

Aikataulun kannalta pelin lopulliseen hiontaan jää uskomattoman vähän aikaa. Tämä on kuitenkin tilanne, joka toistuu myös kaupallisissa peliprojekteissa. Tämän saman ongelman vuoksi etenkin PC-puolella kauppojen hyllyihin ilmestyy niitä beta-version tasolla olevia bugihirvityksiä, joita sitten päivitellään pari kertaa kuukaudessa seuraavan vuoden ajan, ennen kuin peli alkaa olemaan sitä mitä alun perin piti. Kunpa tähän ongelmaan olisi joku helppo ratkaisu olemassa, mutta vaikka suunnitteluvaiheessa ja aikataulutuksessa kuinka ottaisi testauksen syömän ajan huomioon, silti bugeja on aina yksi enemmän kuin käytettävissä olevia päiviä. Koodaajalta vaaditaan sitkeyttä ja kykyä testata useaa erilaista ratkaisua ongelmaan, jotta pelistä saadaan lopulta toimiva. Pienessä freeware-pelissämmekin on isoja bugeja ollut aivan kiitettävästi, hirvittää ajatellakin millaista viilaamista täysimittainen PC-peli vaatii.

Mikäpä sopisikaan paremmin näin kesän keskelle kuin hyytävän luminen rekkatoiminta.
Tässä vaiheessa aletaan sitten pikkuhiljaa miettiä myös julkaisupaketointia. Mikäli peli olisi monimutkaisempi, pitäisi mukaan liittää jonkinlainen sähköisessä muodossa oleva ohjekirja. Joka tapauksessa pelin julkaisupakettiin on kohteliasta liitää jonkinlainen readme-tiedosto, jossa kerrotaan hieman pelistä ja joka sisältää mahdollisesti ongelmanratkaisuosion niille, jotka eivät saa peliä jostain syystä toimimaan koneillaan. Tätäkin varten pelitestausta tarvitaan, jotta voidaan jo valmiiksi hahmottaa esimerkiksi pelin kanssa toimimattomat näytönohjaimet tai ajurit. Näistä voidaan sitten kertoa käyttäjälle ja antaa valmiiksi myös jokin ratkaisu ongelmaan. Tämä vaatii kuitenkin jo useampia testaajia ja laajan laitevalikoiman testaajilta. Näin pienessä projektissa ei millään riitä resursseja täysin kattavaan testaamiseen, vaan suurin osa testaamisesta tapahtuu peliä kehittävän tiimin kesken. Suosittelen kuitenkin muillekin pelintekijöille, että testauttakaa lähes valmis pelinne vaikka ystävillänne ja sellaisilla ihmisillä joiden PC:ssä on mahdollisimman erikoista rautaa kiinni. Näin saatte parhaan käsityksen pelin mahdollisista yhteensopimattomuusongelmista ilman massiivista testausosastoa.

Tämä olikin sitten viimeinen Spacetruck-artikkeli ennen julkaisua. Mikäli ylläpito sallii, palaamme asiaan vielä vihoviimeisen kerran ensi kuussa, jolloin voimme kertoa julkaisunjälkeiset tunnelmat ja miten koko projekti sitten päättyi. Siihen asti kuitenkin lämpöistä kesää ja muistakaahan valmistella tuotoksenne tulevia Assemblyjä varten! Demokilpailuista on hyvä ponnistaa myös pelibisnekseen!

Jarkko Rotstén & Matti Lintula
Peliplaneetta.net


P.S. Keskustelua Space Truckista edelleen foorumilla!

P.P.S. Tehän tiedätte, ketä kaikki hyvät tyypit äänestää pelikompossa! :-)
Kuvat




Hae Peliplaneetasta
   


Sisällön tuottaa H-Town | Osta pelisi VPD:stä - Suomen paras pelikauppa | Mediakortti