Auringon kajossa kauniisti kiillellen.

Näin Guitar Hero II:n kynnyksellä oli montakin hyvää syytä pläjäyttää ykkösosa Pleikkakakkosen sisuksiin. Jatko-osaa varten tehtävän alkulämmittelyn lisäksi henkilökohtaista innoitustani aiheeseen ammensi Peliplaneetta.net:ille Amerikasta saapunut GuitarMania Freedom V Wireless -ohjain. Guitar Heron kustantaja Red Octane aloitti uransa erilaisten ohjainten 3rd party -valmistajana, mutta niin vain kääntyi kelkka, kun kalikka osui omaan nilkkaan. Red Octanen toimesta GuitarMania -ohjainten valmistaja The Ant Commandos kiskaistiin oikeuslaitoksen penkille. Tällä hetkellä lakijuttu on siinä tilanteessa, että tuomari suostutteli osapuolet hakemaan yhteistä säveltä lakituvan seinien ulkopuolella - sitä ei ole vielä syntynyt.

Muutenkin asian tiimoilla tapahtuu, ja ehkä perimmäinen motiivi kyseiseen oikeusjuttuun liittyykin siihen, että Red Octane julkisti Guitar Hero II:a varten oman langattoman kitaraohjaimensa. Vähän tämän jälkeen The Ant Commandos taas julkisti uuden version omasta kitarastaan, jossa on viisi ekstranäppäintä soolo-osuuksien äärimmäiseen tykittämiseen. Skittataisto jatkuu siis edelleen, mutta päätöstä voidaan odotella lähiaikoina. Sillä välin voi keskittyä soittamiseen.

Starttinappiin on tässä hankalampi sohaista vahingossa.

The Ant Commandos GuitarMania Freedom V Wireless -kitaraohjain (huh!) on tietenkin muotoiltu vastaamaan Gibsonin Flying V -kitaraa, samassa hengessä kuin Guitar Heron alkuperäinen ohjain muistuttaa Gibsonin SG:tä. Se saapuu hyvin samantyylisessä laatikossa kuin virallinen veljensä ja mukana on olkahihna, PS2:n ohjainporttiin tökättävä vastaanotin, koristelutarroja, ruuvimeisseli patteriosaston aukaisemiseen ja patteritkin löytyivät valmiiksi ohjaimen sisältä. Freedom V:tä saa sekä sinisenä että punaisena, joista jälkimmäinen saapui testattavaksi.

Vehje on kieltämättä komean näköinen: metallihileillä kyllästetty maalipinta, muotoilu, metallinen soittovipu ja sen takana siintelevä sininen LED-valo yhdistettynä johdon puutteeseen jättävät originaalikitaran varjoonsa. Ulkonäköhän ei toki ole kuin 80% rokkarin olemuksesta, joten toimivuus kertoo totuuden. Jostain tuntemattomasta syystä, jota selviteltiin jopa erittäin ystävällisen The Ant Commandosin design-tiimin toimesta, ohjain ei suostunut aluksi yhteistyöhön sitten millään. Ehkä syynä oli järkytys Suomen sääoloista, sillä ensimmäisen päivän jälkeen ei moisia ongelmia ole ollut.

Freedom V on pattereiden vuoksi hieman painavampi kuin GH-ohjain, mikä saa sen tuntumaan myös tukevammalta. Muuten se on kooltaan hyvin lähellä GH-skittaa. Minimaalista heilumista lukuun ottamatta muoviosat ovat kunnolla kiinni, eivätkä natise. Soittovipu naksuu hieman, mutta ei kertaakaan testin aikana yltynyt sellaiseen narskumiseen, jota GH-SG:n kanssa joskus joutui sietämään. Vipu on myös hieman napakampi. Soittonapit ovat täysin äänettömiä ja pehmeämpiä liikeradaltaan kuin alkuperäiset. Tämäkin tuntui varsin toimivalta ratkaisulta. Vibrakampi sen sijaan tuntuu kevyemmältä ja joissain biiseissä sen aikaansaama efekti ei kuulostanut samalta kuin originaaliohjaimella.

Detailia soitintehtaalta - LED luo tunnelmaa.

Mukatieteellistä tutkimusta siitä, kumpi ohjaimista on parempi, on hyvin hankala tehdä, mutta meikäläinen koetti parhaansa. Olen jo aiemmin huomannut, että mikäli pelasin peliä kaverin ohjaimella, se ei sujunut yhtä hyvin kuin omalla armaalla SG:llä. Kun peliä tahkoaa tarpeeksi, oppii täsmälleen sen, kuinka paljon voimaa tarvitsee ikioman ohjaimensa eri nappien painamiseen ja vipujen vääntämiseen. Myös pelisuorituksien tulokset vaihtelevat monesta eri seikasta johtuen: keskittymistä häiritään, samaa kappaletta soitetaan monta kertaa putkeen ja niin edelleen.

Testitilanteessa soitin siis vuoron perään Freedom V:llä ja Guitar Heron alkuperäiskitaralla. Ensimmäinen testaus itselleni tutulla kappaleella koitui selvästi GH-kitaran eduksi, mutta mielenkiintoisempiin tuloksiin päästiin bonusbiiseillä, joista löytyi muutamia, joita en ollut ennen edes koettanut. Yleensä tulos oli parempi aina sillä kitaralla, jota soitettiin toisena, eli biisi oli silloin jo hieman tuttu. GH-kitara sai näissä tapauksissa kuitenkin selvästi enemmän pisteitä, vaan mitä kauemmin pelasi, sitä tasaisemmaksi kävi. Vaikeustasona oli testitilanteessa yleisesti medium, mutta muutamassa hard-testissä tilanne pysyi jotakuinkin samana.

Sulassa sovussa.

Langaton yhteys toimii siis moitteetta ja syytän Freedomin huonommista tuloksista lähinnä sitä, etten ole sen kanssa pelannut peliä montaa kymmentä tuntia. Star Power -bonuksen aktivointi toimi välillä epämääräisesti, Freedom V:tä piti toisinaan ravistaa oikein kunnolla että se lähti toimimaan, toisinaan taas homma hoitui kuin itsestään.

Loppuyhteenvedonomaisesti voisin sanoa, että molemmat ohjaimet ovat hyvin samalla viivalla. Guitar Heron SG tuntuu edelleen mukavammalta kainalossa, mutta Freedom V korvaa tämän langattomuudellaan. Jos tämän muuttaa matemaattiseksi pisteenlaskuksi, antaisin alkuperäiselle 95 pistettä, GuitarManian ohjaimelle 93. Koettavaksi jää, yhdistääkö Red Octanen oma langaton kitara onnistuneesti molempien parhaat puolet ja muodostuu täten täysin pakkohankinnaksi kaikille pelin ystäville.

Manu Pärssinen
Peliplaneetta.net