Mitäs jos valitsisitkin jouluna Käynnistä - Sammuta ja uppoutuisit lautapelien pariin perheesi kanssa? Peltonen paneutuu kolmeen mainioon vaihtoehtoon.

Ihan ensin on toivotettava onnea Nintendo Wiille yrityksessä hurmata "ihmiset jotka eivät pelaa". Lupaan tehdä oman osani tässä vääräuskoisten käännyttämistyössä, vaikka vahvasti epäilenkin, että tietyille ihmisille telkkari on ja pysyy urheilutähtien ja Ulla Taalasmaan kotikenttänä. Keittiön pöydän äärelle saa sen sijaan kenet tahansa ilman uutta tekniikkaa ja ennakkoluulojen täyttämiä keskusteluja: jokainen terve kapitalisti innostuu pienistä värikkäistä muoviesineistä, joiden avulla voi kerätä paljon pisteitä, joilla voi voittaa, mikä nöyryyttää muita ja nostaa omaa sosiaalista statusta ainakin viideksi minuutiksi. Oikeaoppinen koko perheen (perhe voi koostua kaikennäköisestä materiaalista) lautapeliharrastus alkaa Afrikan Tähden ja Kimblen polttamisella roviolla, jonka jälkeen investoidaan aluksi turvallisiin vaihtoehtoihin.

Tätä silmälläpitäen Suomen Leluyhdistys myöntää vuosittain palkinnot vuoden parhaalle pelille viitteellisissä lasten, aikuisten ja koko perheen sarjoissa. Katsauksessa on tänään aikuistenpeli 2006 Pentago, sekä vuosien 2005 ja 2004 perhepelit Menolippu ja Carcassonne. Kukaan lähipiirissäni ei ole aikuistunut vuoden aikana tippaakaan, mutta vuoden 2006 perhepeli Quackle! tuntuu eläintenmatkimisteemansa kanssa malliesimerkiltä jostain sellaisesta, jota kokeiltuaan jokainen yli kymmenenvuotias täyttyy sarkasmista ja palaa telkkarin, dokaamisen, Cosmopolitanin, Counter-Striken, lenkkeilyn tai jonkun muun typerän harrastuksen pariin.

Kääntyvä nelikulmio nyrjäyttää aikuisen aivot kevyesti.

Vuoden aikuisten pelin Pentagon ikäsuositus on 8 ja sen idean ymmärtää noin sekunnissa, kun katsoo mitä laatikosta löytyy. Kyseessä on ristinollaa 6x6 laudalla, viiden pallon suorasta poikki. Jippona lauta on jaettu neljään osaan, joista haluttua käännetään 90 astetta haluttuun suuntaan aina, kun pallo on asetettu koloon. Pelin oppii noin kolmessa sekunnissa ja yksi peli on ohi noin kymmenessä, kunnes kumpikin pelaaja hahmottaa yksinkertaisimmat taktiikat, jonka jälkeen erät alkavat venyä minuutteihin. Nopeus on hyvä asia, yhden matsin kun ehtii mitellä missä välissä tahansa: Pentagon ansiosta ihmiset eivät ehdi puhua pahaa toisistaan selän takana, vaikka osa isomman peliporukan jäsenistä harrastaisi käymälöitä tai keuhkojen tervaamista.

Mieli mustana hällä joka vain omaan peliinsä keskittyy.

Laudan kääntely on kaikessa yksinkertaisuudessaan toimiva mauste kuluneeseen kaavaan. Järkevin kuvaus lienee, että Pentago vaatii pelaajaa käyttämään eri osiota aivoistaan kuin vaikkapa shakki: kaikennäköisten taktiikka- ja strategiapelien veteraanina onnistuin kymmenien erien jälkeenkin häviämään pelaajalle, joka sai tietää Pentagon olemassaolosta pari minuuttia ennen voittoaan. Tietysti jos kriittiseksi aletaan, tuntuu Vuoden Peli -arvonimi Pentagolle vähän samalta kuin että uutisten uudelle lähetysajalle annettaisiin Telvis-pysti. Koko illan viihteeksi pelistä ei ole, sillä vaikka kymmenenkin erää pelaa mielellään peräjälkeen, ei tähän mene ajallisesti puolta tuntia. Rahanarvoista vai ei? Kukaanhan ei kiellä arvon lukijaa kokeilemasta Pentagoa vaikka nyt heti, olettaen että lähistöltä löytyy kynä, ruutupaperia, sakset ja kanssaihminen. En pidä viralliseenkaan versioon investoimista pahana juttuna, alle parilla kympillä kun saa varsin sivistyneen näköiset pelivälineet.

Yksityiskohtaisuus innostaa aina toimintaan.

Vuoden perhepeli 2005 on tittelinsä veroinen tuttavuus. Pelaajat rakentavat junareittejä versiosta riippuen joko Pohjois-Amerikan tai Euroopan kartoille. Jokaisella on yksi tai useampi reittikortti (joita voi nostaa pelin aikana lisää), jotka kertovat mitkä kaupungit olisi raiteilla yhdistettävä. Jos reitti on valmis siinä vaiheessa kun muoviset pikkuvaunut joltain pelaajalta loppuvat, saa pelaaja kortin lupaaman pistesumman, kun taas muuten paukahtaisi saman verran miinusta. Pisteitä saa myös yksittäisistä etapeista: yhden vaunun reitti tuottaa yhden pisteen, kolmen vaunun jo neljä ja kuuden vaunun jopa viisitoista. Ennen kuin reittejä voi täytellä, on nostettava vaunukortteja, joita on useampaa eri väriä. Kuuden tietyn värisen vaunukortin kerääminen on jo tuurista kiinni, mutta ainahan reitin voi koettaa vetää jotain toista kautta - elleivät muut pelaajat ole jo ehtineet markkinoille.

Korttien hamstraaminen kostautuu ennen pitkää.

Menolippu on vaivattoman mukava peli, jota ei tarvitse osata siitä nauttiakseen. Pelissä on tiettyä syvällisyyttä ja siinä pärjätäkseen tarvitsee selkeän strategian, mutta varsinaisena strategiapelinä peli on rikkonainen. Yhden tai kahden pitkän reitin muodostaminen johtaa lähes väistämättä voittoon tai kärkisijoille, kun taas usean pienen reitin "oikeasti fiksulla" reittiverkostolla jumbosija on tosiasia. Vastahangankiiskenä testailin yli vuoden kaikennäköisiä vastataktiikoita kuvaillulle rutiinille ja hävisin joka ainoan pelin, kunnes sain kehitettyä jotain, mitä en ihmisten peli-ilon takia kuvaile: sanottakoon vain, että yhden rutiininomaisen suorituksen voittaa vain paremmalla sellaisella. Toisistaan mittaa ottaville himopelaajille Menolippua ei tämän vuoksi voi suositella, mutta nimenomaan täysin eritasoisista ihmisotuksista koostuvalle ryhmälle peli tarjoaa ajanvietettä, jossa jokaisella on aito mahdollisuus päästä pätemään ja tuntea voitto ansaituksi. Kaksinpelinä Menolippu on melko tylsä, kolmella pelaajalla päästään jo vauhtiin ja täydellä viidellä pelaajalla lauta on ahdas ja ruuhkainen ja hauska juuri siksi.

Peruspaketti sisältää myös valinnanvaraiset jokilaatat.

Vuoden perhepeli 2004 Carcassonne on jotain, minkä soisi löytyvän jokaisesta lautapelejä arvostavasta kaapista. Jos vertaisimme peliä pinnallisesti edelliseen tuotteeseen, on Carcassonne Menolippua hauskempi, syvällisempi ja monipuolisempi, minkä lisäksi sekin soveltuu monenlaisille ihmisille, on yhtä hyvä kaksinpeli kuin seurapeli ja kaiken lisäksi päivitettävissäkin. Alussa pöydällä on nurinperin käännettyjä laattoja ja puisia pelinappuloita. Lopussa pöydällä on (joka kerralla täysin erilainen) kartta Ranskan maaseudusta peltoineen, teineen, kaupunkilinnoituksineen ja luostareineen. Jokaisella vuorollaan pelaaja saa lisätä palapeliin uuden laatan siten, että laatan joku puoli yhdistyy loogisesti jo laitettuihin palasiin. Lähes jokaisella laatalla on jonkin verran peltoa, ja lisäksi jonkinnäköinen yhdistelmä muita mainittuja elementtejä.

Laatan asetettuaan pelaaja saa vielä laittaa yhden puisen seuraajansa yhteen sen kohteista. Kun seuraajansa värvää rosvoksi tielle, ritariksi kaupunkiin tai munkiksi luostariin, on rakennelma loppupelin aikana saatettava valmiiksi, jotta seuraajan voi kotiuttaa kera pistepotin. Pellolle laitettua seuraajaa ei saa koskaan takaisin, vaan tämä kyntää maata loppupisteytykseen saakka, jolloin pellon omistaja saa pisteitä valmistuneista kaupungeista, jotka ovat peltoon kosketuksessa. Seuraajaa ei voi laittaa kohteeseen, joka on jo jonkun hallinnassa, mutta fiksu pelaaja rakentaa uuden kohteen, yhdistää sen rahakkaampaan kokonaisuuteen ja hyvällä tuurilla ja taidolla kerää toisten työn tulokset. Kaikki tämä on todella yksinkertaista, eikä ummikon tarvitse sisäistää ohjeista puoliakaan kyetäkseen viettämään mukavan tunnin kokeneempien kanssa. Pelaamisessa on tekemisen maku yhtälailla ensimmäistä kertaa pelatessa kuin vielä pari vuotta myöhemminkin.

Kahden lisäosan jälkeen erässä vierähtää jo tovi.

Perus-Carcassonnessa ei ole mitään vikaa, mutta ilman lisäosia kiihkeämpikin rakkaus saattaa päästä haalistumaan. Allekirjoittanut on juuri alkanut pelata peliä toisenkin lisäosan kanssa: pelituokiot sen kuin pitenevät ja paranevat, ja takaraivossa on yhä mukava tunne siitä, että kokemusta voi laajentaa vielä useaan otteeseen. Ensimmäinen lisäosa, "Kirkot & Kievarit", sisältää nappulat kuudennellekin pelaajalle, kahta seuraajaa vastaavan ison talon antin jokaiselle pelaajalle ja uusia laattoja, tärkeimpinä ne kirkot ja kievarit. Kirkko lisää kaupungin arvoa ja kievari teiden. Toinen lisäosa, "Kirjurit ja Kauppiaat", sisältää muun muassa puiset kirjuri ja sika -nappulat jokaiselle pelaajalle, sekä kaupunkilaattoja, joissa on kauppatavaroiden kuvia. Kirjurin voi asettaa tielle tai kaupunkiin, joka on jo pelaajan hallinnassa: kun kohdetta seuraavan kerran laajentaa, saa lisävuoron. Sika nostaa oman pellon arvoa ja kauppatavaroita keräämällä voi saada loppupelissä bonuspisteitä. Kumpaakin lisäosaa suosittelen yhtä lämpimästi kuin itse pääpeliäkin: ahnehtia ei kuitenkaan kannata, uuden lisäyksen kun ehtii ostaa silloinkin, kun kaikki entinen alkaa maistua pahville ja puuesineille.

Jari Peltonen
Peliplaneetta.net