Nyt kun tietokonepuolelta tunnettu, ja osin myös vihattu, Microsoft on siirtymässä konsolimarkkinoille, on hyvä hiukan kurkata menneeseen ja katsoa, mitä on aiemmin seurannut tällaisista yrityksistä. Ensimmäisenä on vuorossa maineikas kotitietokonevalmistaja Commodore, jonka historiasta näitä loikkauksia löytyy useampiakin.

Commodore 64 Games System

80-luvun lopussa legendaarinen Commodore 64 alkoi vakavasti menettää asemiaan pelikoneena Nintendon ja Segan tuotua markkinoille ensimmäiset kasibittiset konsolinsa. Näiden koneiden valttina oli helppous: ei levy- saati kasettiasemaa, ei mitään latauskomentoja - vain piuhat kiinni, moduuli sisään ja menoksi.

Commodorella ei tällaista kehitystä katsottu hyvällä; juuri pelithän olivat kuusnelosta myyneet vaikka itse kone oli jo vanhentunut aikaa sitten. Jossain vaiheessa joku kuitenkin keksi, että onhan C64:ssäkin mahdollisuus moduulipelien käyttöön siinä kuin mokomissa lasten leluissakin. Oli siis aika antaa kuusnepalle kasvojenkohotus: syntyi Commodore 64 Games System. Otettiin koneesta pois kaikki, mitä ei pelaamisessa tarvittu - näppäimistö, sarjaportti ja laajennusväylä - ja jätettiin vain video- sekä joystickliittimet ja moduuliportti. Päälle tyyliteltiin vielä "upea" logo ja koottiin mukaan neljän pelin moduuli.

Tätä kuvaa ei olekaan normaalin C64:n ROMissa...

Kone myi juuri niin hyvin kuin voisi kuvitellakin, eli ei juuri ollenkaan. Koko lanseeraus oli sarja töppäyksiä. Moduulipelejä ei ollut saatavilla kuin jokusia ja ne olivat vain moduulille siirrettyjä tavallisia C64-pelejä - joten mikään niissä ei oikeuttanut uutta kalliimpaa hintaa. Kehittäjät eivät innostuneet, vaikka Commodore painotti että silloisella tekniikalla olisi moduulille saanut jo valtavia pelejä, aivan toisenlaisia kuin ne alkuaikojen simppelit tuotokset. Samoin jäi huomaamatta niin ostajilta kuin myyjiltäkin, että C64GS:n pelit olisivat toimineet myös normaalissa kuusnepassa, joten nekin vähät moduulit jäivät hyllyyn.

Tosi 0-day warez. International Soccer ei ollut edes kymmenvuotias.

C64GS haudattiin hiljaisuudessa. Huhun mukaan niitä tehtiin 20 000 kappaletta, joista 2000 myytiin ja loput purettiin osiksi normaaleihin kuusnelosiin. Tietääkseni konetta ehti olla kaupan vain Iso-Britanniassa, Tanskassa ja Suomessa. Toisen huhun mukaan kotelon sisällä on normaalin kuusnelosen emolevy, mutta ainakin omassa C64GS:ssäni on moduuliportti emolla osoittamassa suoraan ylöspäin, joten kaikkia yksilöitä tämä ei koske. Mutta oli miten oli, C64GS oli kallis hölmöily, ja senkin ajan Commodore olisi voinut käyttää elinkelpoisten tuotteidensa kehittelyyn.



Ai niin, kyllähän sitä aikaa käytettiin muuhunkin. Amiga oli 90-luvun alussa suosionsa huipulla, ja Commodore tietenkin halusi valjastaa sen tekniikan kaikkiin mahdollisiin käyttöihin. Luotiin CDTV eli Commodore Dynamic Total Vision. Amigan rauta yhdistettiin CD-asemaan, poistettiin taas näppäimistö (sen sai kyllä infrapunaversiona) ja sovitettiin koko komeus CD-soittimen näköiseen koteloon. Väriksi valittiin tietysti musta. Nyt multimediaa joka kotiin!

Commodore CDTV

Jos C64GS:n markkinoille tulo oli outoa sähläystä, CDTV:tä markkinoitiin kyllä johdonmukaisesti - nimittäin johdonmukaisen hölmösti. Miltä kuulostaa se, että laitteesta ei saanut puhua Amigana, vaan se oli nimenomaan CDTV, joka nyt sattui olemaan Amiga-yhteensopiva? Entäs se, että laite ei saanut olla esillä tietokoneiden kanssa, vaan sille piti olla oma osastonsa kaupassa? "Hei, lätkäistään vielä päälle sellainen kuuden-seitsemän tonnin hintalappu, niin eiköhän tästä saada aikaiseksi täysin kelvoton tuote", mietittiin C:llä.

Ladies and gentlemen. We are floating in space.

Ja voi, CDTV olikin mainio floppi. Sille julkaistiin vain pahimman luokan CD-multimedialööperiä, ja muilta ominaisuuksiltaan se oli vain CD-soitin tai sitten kallis Amiga. Commodoren nimi ja lehdistön kohtuullinen hype kyllä myivät sitä jonkin verran, mutta ajatus multimedian tuomisesta joka kotiin jäi kyllä myrskyksi vesilasissa. Onneksi. Pikapuoliin Commodorella sentään ymmärrettiin jotain ja tuotiin markkinoille Amiga 500:n CD-laajennus A570, joka normaaliin Amigaan kytkettynä toimi kuten CDTV - ja CD-asemaa saattoi myös käyttää johonkin hyödylliseen, kun kerran piuhan päässä oli oikea tietokone. Se vain, ettei juuri kukaan sitäkään ostanut, jolloin taas juuri kukaan ei tuonut markkinoille Amiga-tavaraa CD:llä ja kehä oli valmis.

Amiga CD32

Hypätään pari vuotta eteenpäin ja laskut Commodoren oudoista projekteista alkavat erääntyä. Koska tuotekehitys on ollut vuosia jumissa, Amiga on menettänyt markkinaosuuttaan PC:lle ja konsoleille, eikä edes uusi malli A1200 käy kaupaksi aivan halutulla tavalla. Hädän hetkellä turvaudutaan taas konsolikorttiin!

Resepti on tuttu: otetaan 1 kpl Amiga 1200 -tietokoneita, riisutaan näppis, portit, kovalevy ja levyasema ja laitetaan tilalle CD-ROM. Suunnitellaan joypad ja puhutaan muutama pelifirma tekemään peleistään CD-versiot. Tuodaan markkinoille rumpua lyöden.

Pinball Fantasies CD32

Tällä kertaa homma oli todella lähellä onnistua. Ajoitus oli juuri oikea: Sega MegaDrive ja Nintendo SNES olivat käymässä vanhaksi, ja niiden perusversiot käyttivät pelimoduuleita. Segalla oli kyllä CD, mutta pelit olivat mitä olivat ja niitäkin oli kovin vähän. Uudet pelaajat Sony ja Philips, samoin kuin Atarin ja Segan uudet koneet, olivat vielä tulevaisuutta. Commodorella oli jo nyt tarjota - tadaa! - maailman ensimmäinen 32-bittinen CD-konsoli.

Toisekseen Amiga CD32 ei ollut huono kone. A1200 ei ollut mitään antiikkirautaa vielä '93, ja CD32 oli lähes parasta mihin Amiga-teknologia pystyi. Muistia oli runsaasti ja CD-asema oli tarpeeksi nopea. Pelien kehittäminen oli helppoa, koska CD32-versio syntyi kuin varkain normaalien Amiga-pelien rinnalla ja CD-formaatti oli halpa sekä vielä tuolloin piraatinkestävä. Isossa-Britanniassa CD32-pelit nappasivatkin lähes puolet koko CD-ROM -markkinoista.

Super Stardust

Mutta C oli jo liian syvällä pelastuakseen, ja CD32:nkin kanssa tehtiin virheitä. Julkaisupeleistä puuttui hohtoa, ne olivat lähinnä nopeasti CD:lle poltettuja vanhoja A500-pelejä. Koneen hinta oli pidettävä korkeana, koska se oli Commodoren ainoa tapa tehdä rahaa - kaikki muut pystyivät myymään koneitaan tappiolla pelimyynnin ansiosta. Lisäksi markkinoinnilta puuttui resursseja, jolloin voitiin keskittyä vain jo ennestään Amiga-ystävällisiin kotimarkkinoihin Iso-Britanniassa; muualla CD32 vaipui nopeasti suureen tuntemattomuuteen. Suomessakin laitteita kuitenkin myytiin jokunen kappale - lähinnä tosin Amiga-harrastajille.

Zool CD32 Edition

Nykyisin CD32 on hyvä ostos, jos sellaisen jostain löytää (järkihintaan lähinnä Englannista, mutta voihan tuuri käydä Suomessakin). Ajatus Amiga-klassikoista kätevällä CD:llä on kiehtova, varsinkin kun CD32:lle kelpaavat myös omista peleistä tehdyt kokoelmat (kunhan tietää mitä tekee). Erilaisia nimikkeitä CD32:lle on melkein kaksi sataa, ja tämän jutun kuvissa näkyy vain pieni osa tuon tarjonnan helmistä. Jos oikein haluaa snobbailla, koneen voi laajentaa SX-1 -moduulilla A1200:ksi tai FMV-moduulilla Video CD -soittimeksi.



Commodoren konsolikohelluksissa toistuivat samat virheet. Ajateltiin, että viihdelaitemarkkinat ovat jotenkin "vähäisemmät" kuin tietokonemarkkinat, ja että tietokonemarkkinoilla menestyvä firma pärjää konsolikisassa uudelleenlämmitetyllä, vanhalla hardwarella. Samalla aktiivisesti unohdettiin, että konsolien valtava menestys perustui runsaaseen ja laadukkaaseen pelitarjontaan juuri laitteistovalmistajalta itseltään - kuten NES todisti, itse koneen teho on siihen nähden toisarvoista. Kun tietokoneiden ohjelmistomarkkinat ovat nyt Microsoftin osteri, ja tuleva konsoli pohjaa PC-tekniikkaan, täytyy toivoa ettei Redmondissa tehdä samaa virhearviointia. Konsoliasiakkaat kun kaipaavat laatua sekä laitteelta että ohjelmistolta.

Mikko Heinonen
Peliplaneetta.net

(Jos muuten jollain on hyllyssään CDTV, saa tarjota tänne päin - on nimittäin ainoa Amiga jota ei ole kokoelmassamme. Maksan markkinahinnan tai vaihdan johonkin.)