Assassin's Creed II saapuu viimein myös pc:lle. Loppuvuodesta konsoleille julkaistu peli oli niin pelaajien kuin kriitikoidenkin mieleen, mutta koska pc-version julkaisua verhoaa taistelu piratismia vastaan, on arvion kulku hieman erilainen. Joten jos haluat hypätä tylsien kohtien ohi, jätä koko ensimmäinen kappale lukematta.
Assassiinin vaino ja harha
 |
| Lo and behold. Animus 2.0. |
Piratismi ei ole mikään pikkujuttu. Kansainvälisen kauppakamarin
tutkimuksen mukaan se maksaa media-alalle noin 1,2 miljoonaa työpaikkaa vuoteen 2015 mennessä. Erilaisten media-alan yhtiöiden menettämät rahamäärät puolestaan kohoavat varovaisten arvioiden mukaan jopa 11-numeroisiin lukuihin. Menemättä sen enempää siihen, kuinka luvut reaalitaloudessa pitäisivät paikkansa tai kuinka tutkimus on suoritettu, tosiasia on, että laittomasta kopioinnista ei hyödy kukaan. Kun suuret pelitalot päättävät vielä purkaa kiukkunsa maksaviin asiakkaisiin, on soppa valmis.
Assassin's Creed II ampuu itseään niin nilkkaan kuin päähänkin suojauksella, joka todennäköisesti upottaa sen suohon. Suojaus toimii näin: sinulla on oltava jatkuva nettiyhteys. Ilman sitä peli ei yksinkertaisesti toimi. Se ei myöskään toimi, jos Ubisoftin serverit, joihin peli pitää yhteyttä, kaatuvat, eikä se toimi, jos modeemisi buuttaa itsensä. Yhteyden kadotessa peli palaa työpöydälle ja kaikki tallentamaton tieto katoaa. Piste.
Periaatteessa Ubin
kannan ymmärtää, sillä
Assassin's Creedin ensimmäinen osa vuodettiin nettiin ennen aikojaan, ja sitä ladattiin Ubin arvioiden mukaan noin 700 000 kappaletta jo ennen pelin ilmestymistä. Moiset luvut tekisivät kenestä tahansa vainoharhaisen. Mutta kausaliteetin määräämänä reaktio poikii aina vastareaktion, eikä olisi ihme, vaikka piraatit kääntäisivät kaikki voimavaransa pelkästään Ubisoftin suojien krakkerointiin. Ei olisi ihme, vaikka laillisen pelin ostaneetkin kräkkäisivät sen heti, kun mahdollista. Suojausta puolustaa se, että peli ei nyt vaadi levyä toimiakseen ja sen voi asentaa niin monelle koneelle kuin sielu sietää. Mutta sitä, että peli ei toimi lainkaan ilman yhteyttä, on miltei mahdotonta ymmärtää. Varsinkin kun kyseessä on puhdas yksinpeli.
Ubisoft on julistanut oman pienen sotansa piratismia vastaan, aivan kuten pelin päähahmo Eziokin, vaikka hänen tapauksessaan piraatit ovat allegoria keskiaikaisesta salaliitosta ja tavoitteesta hallita maailmaa. Mutta kuinka peli on muuttunut pc-porttauksen myötä vai onko ollenkaan?
Frutti di Mare!
 |
| Ezio on hahmona uskottava ja huomattavasti inhimillisempi kuin Altair. |
Assassin's Creed II jatkaa suurin piirtein siitä, mihin ensimmäinen osa päättyi. Templar-salaliiton keskelle raahattu baarimikko Desmond pakenee Abstergon salaisesta laboratoriosta yhdessä Lucyn kanssa. Pieni vastarintaliike on pystyttänyt oman Animus 2.0 -laitteensa rähjäiseen varastoon, ja Desmondin on määrä palata jälleen menneisyyteen tutkimaan Temppeliherroja esi-isänsä Ezio Auditore de Firenzen silmien kautta sekä omia tämän taidot itseensä jonkinlaista tulevaisuudessa häämöttävää tehtävää varten.
Seikkailu sijoittuu upeasti mallinnettuun 1400-luvun lopun renessanssiajan Italiaan. Arkkitehtuuri on historiallisesti uskollinen esikuvalleen, ja peli sisältää massiivisen määrän nippelitietoa erilaisista merkittävistä rakennuksista ja hahmoista. Tietokannan lukemisesta saattaa tosin tehdä raskasta sen jossain määrin subjektiivinen ote sekä tietyt kirjoittajan merkinnät. Uskonnollisia vakaumuksia kyseenalaistetaan useissa hengenmiehiä esittelevissä teksteissä. Vaikka tämä tuskin useimpia ärsyttää, on se ristiriidassa vastuuvapauslausekkeen kanssa, joka kuuluu, että pelin on luonut erilaisista kulttuureista ja uskomuksista koostuva tiimi, joka antaisi olettaa, ettei peli ole kallellaan mihinkään suuntaan.
Mutta nippelitiedot sikseen,
Assassin's Creed II jalostaa pelityyliään ensimmäisestä. Pelaajien palautetta on selkeästi kuunneltu. Ensimmäinen miellyttävä yllätys ovat henkilöhahmot, joihin on tällä kertaa panostettu huomattavasti enemmän. Ensimmäisen osan Altair oli jossain määrin häilyvä hahmo ilman varsinaista persoonallisuutta, mutta nyt kaikki on toisin. Ezio edustaa italialaista temperamenttia niin hyvässä kuin pahassakin. Välimeren luonteenlaatu tarjoaa pelille huomattavasti enemmän henkeä, ja Ezion reaktioita ympäröivään maailmaan seuraa mielellään. Ääninäyttely seuraa hahmojen laadukasta linjaa eikä se särähdä korvaan missään vaiheessa.
 |
| Kaupungit ovat täynnä kauppiaita – kuten aseseppiä ja lääkäreitä. |
Osansa saavat myös muut historialliset hahmot, joista merkittävin lienee
Leonardo da Vinci. Tarinallisesti renessanssiajan ihmemies toimii niin päähahmon ystävänä kuin nerona, joka aseistaa Ezion
a capite ad calcem, päästä varpaisiin. Tässä mielessä Leonardo on lähinnä helppo tapa avata tarinan solmukohtia sekä tarjota pelaajalle elämyksiä, joihin lukeutuu muun muassa lentäminen. Tarina ottaa joitakin onnistuneita vapauksia hahmojensa kanssa, sillä da Vinci ei historiankirjojen mukaan koskaan päässyt lennokeissaan piirustuksia pidemmälle. Jos totta puhutaan, lentäminen olisi voinut jäädä pelissäkin suunnitteluasteelle, koska jo pelkkä kiipeily on nimittäin itsessään pirun onnistunutta.
It’s a me! Mario!
 |
| Pelin tietokanta pitää sisällään huomattavan määrän historiallisia tosiseikkoja. |
Jos
Assassin's Creed pitäisi summata jotenkin lyhyesti, oikea termi saattaisi olla hiekkalaatikko-parkour-salamurha-henkinen kostotarina. Mutta siinä missä parkour on onnistunutta, hiekkalaatikko on lähinnä päälleliimattu eivätkä salamurhatkaan ole kovin salaisia. Keskiaikainen Italia tarjoaa Eziolle monenlaisia tapoja lähestyä kohdetta, ja katoilla loikkiminen on paitsi hauskaa, myös helppoa. Miltei jokainen pinta, joka näyttää kiivettävältä, yleensä on sitä. Ja tarkkojen kontrollien ansiosta harha-askeleita tapahtuu melko harvoin. Peli tukee niin Xbox 360:n ohjainta kuin hiirtä ja näppäimistöä. Padi on luonnollisesti aina parempi vaihtoehto tämänkaltaisissa peleissä, mutta hiiri ja näppäimistökin toimivat harjoittelun jälkeen. Ruumiin eri osia merkkaavat kuvakkeet olisi kuitenkin voinut korvata kirjaimilla, sillä ensimmäiset kaksi tuntia kuluvat tehokkaasti etsiessä oikeita näppäimiä, joiden sijoittelu ei ole aivan loogista.
Taistelu on suuressa osassa peliä nytkin, ja puolet Ezion ajasta kuluu vältellessä vihaisia vartijoita sekä kytätessä salamurhan kohteita. Työkaluiksi italiaanolle on annettu niin heittoveitsiä, savupommeja, piilotettuja teriä kuin miehekkäitä hilpareitakin. On pitkälti pelaajasta kiinni, kuinka hän haluaa lähestyä toimintapuolta. Hienostuneemmat luultavasti seuraavat uhriaan kauempaa, käyttävät väkijoukkoa ja palkkaamiaan kurtisaaneja tappaakseen uhrin väentungoksessa ja häviävät savupommin saattelemana talojen katoille. Itseni kaltaiset kolibrin keskittymiskyvyllä varustetut pelaajat hakkaavat taas jokaista paikallaolijaa miekalla naamaan. Mikään lähestymistapa ei ole väärä, ja peli taipuu mekaniikkansa sisällä tarjoamiinsa vaihtoehtoihin. Varsinaiseen hiippailuun peli ei silti vieläkään mukaudu, ja kaikkia tehtäviä ei näin ollen pystytä suorittamaan täysin huomaamattomasti.
Pelaajaa ei aluksi päästetä telmimään aivan kaikkialle, vaan Ezion muistot avautuvat tarinan mukana. Melko varhaisessa vaiheessa peliä Ezio tutustuu setäänsä Marioon, joka antaa hänelle suurimuotoisen sivutehtävän rakentaa uudelleen kotikaupunkinsa. Tehtävä on kuitenkin aivan liian helppo eikä tarjoa suuriakaan palkintoja, loputonta rahavirtaa lukuun ottamatta.
 |
| Kaupungit ovat yksityiskohtaisia ja varsinkin valaisuefektit häikäiseviä. |
Raha ei ole muutenkaan suuressa osassa peliä, vaikka kehittäjä oli kenties sen niin tarkoittanutkin. Toisin kuin ensimmäisessä osassa, pelimaailma henkii nyt aitoa läsnäolon tunnetta. Tähän kuuluvat luonnollisesti erilaiset kaupat, joista voi ostaa niin lääkkeitä, uusia asusteita, tauluja kuin aseitakin. Rahaa virtaa sisään jokaisesta suoritetusta tehtävästä, kaatuneilta vihollisilta ja kotikaupungista. Toisin kuin oikeassa elämässä, sitä on jatkuvasti tarpeeksi eikä pelaajan tarvitse tehdä varsinaisia valintoja varusteitaan päivittäessään. Se on silti mukava lisä peliin ja antaa maailmalle enemmän siellä olemisen tunnetta.
Juonensa puolesta
Assassin's Creed II on varsin miellyttävä, vaikka se ei edistä varsinaista päätarinaa mihinkään suuntaan. Oikeassa maailmassa tapahtuva salaliitto oli ensimmäisessä osassa lähinnä viitekehys, ja se pysyy sellaisena nytkin. Konsoliversioista puuttuneet luvut ovat sentään mukana pc-versiossa eikä peliin alun perin kuuluneesta sisällöstä tarvitse nyt maksaa ylimääräistä.
Pakollinen toinen osa
 |
| Yksi pelin sivutehtävistä pistää pelaajan juoksemaan piilotettujen glyphien perässä, jotka avaavat osaltaan temppeliherrojen mysteeriä. |
Kaiken kaikkiaan
Assassin's Creed II on nautittava paketti pelattavaa. Pc-versio on hyvin optimoitu ja luonnollisesti huomattavan paljon kauniimpi kuin konsoliversiot. Yksinpeliksi se on riittävän pitkä noin 20 tunnin kestollaan.
Kestoa voi pitkittää metsästämällä erilaisia aarteita pitkin Italian maita ja mantuja sekä suorittamalla sivutehtäviä, mutta rehellisesti sanottuna en nähnyt tässä mitään tolkkua. Ezion haarniskaa lukuun ottamatta sivutehtävät eivät juurikaan pelaajaa palkitse, vaan kuluttavat hänen aikaansa joutavanpäiväisyyksiin. Pelin lopussa olisi myös hyvä olla kaikki codex-sivut kerättynä, sillä muuten Eziota odottaa tylsä, peliä keinotekoisesti pitkittävä kirjanmetsästysurakka, jonka olisi voinut jättää pois alkuperäisestä pelistä kahden kokonaisen kappaleen sijaan.
Vaikka toinen osa parantaa kaikkea ensimmäisestä, muun muassa uusimalla tehtävärakenteen huomattavasti virtaviivaisemmaksi, on mekaniikka vielä hieman kesken. Vaikka maailma on vapaa, se on silti eräänlainen putki. Salamurhat pystytään toteuttamaan vain tietyillä tavoilla, ja täysin piilossa oleminen, joka oli
Metal Gearin lahja pelimaailmalle, on joissakin tehtävissä vain kaukainen haave. Suunta on kuitenkin ehdottoman oikea eikä se pääse vaivaamaan suuresti pelin aikana.
 |
| Jotkut AC II:n tehtävistä ovat vähintään mielenkiintoisia. |
Jos Ubisoftin kopiosuojauksen taakse jaksaa katsoa objektiivisin silmin, siinä on järkeä. Piratismin kitkeminen vapauttaa varmasti varoja uusille peleille eikä indie-kehittäjien tarvitse pelätä tuotantonsa kaatuvan pelkkään piraattien hallinnoimaan internetin mereen. Se on kuitenkin taistelu tuulimyllyjä vastaan, ja nyt olisi korkea aika keksiä joitakin uusia innovaatioita media-alan ja laittoman kopioinnin välimaastoon. Kenties jonkinlainen pelimaailman
Spotify? Varmaa on vain se, että
Assassin's Creed II:n kaltaiset hienot elämykset saattavat jäädä monilta kokematta, sillä näinkään verkottuneessa maailmassa jatkuva internet-yhteys ei ole vielä selviö.
Heikki Takala ...on kohtalaisen tyytyväinen palveluntarjoajaansa.
