PSP ei suinkaan ole uusi tuttavuus Snakelle ja
Metal Gear -sarjalle. Korttipelien ja digisarjisten oheen on mahtunut jopa perinteisempi hiiviskely,
Portable Ops, joka jälkeenpäin tuntuu muovautuneen fanien - ja ilmeisesti jopa sarjan luojan
Hideo Kojiman - keskuudessa
Snake's Revengen kaltaiseksi kirosanaksi. Vaikka
Portable Ops jäikin kokonaisuutena enimmäkseen plussan puolelle, sen pelimekaniikassa, rakenteessa kuin tarinassakin oli omat hiertävät omituisuutensa. Ennen kaikkea siitä puuttui Kojiman kultainen kosketus, mikä korjataan taskukonsolin uutukaisosassa,
Metal Gear Solid: Peace Walkerissa.
Kehittäjät ovat nähneet paljon aikaa ja vaivaa tuodakseen esille Kojiman roolin
Peace Walkerin kehityksessä.
Metal Gear -guru on ollut pelin taustajoukoissa yhtä tiiviisti kuin sarjan pääosissa, muun muassa ohjaajana, kirjoittajana, suunnittelijana ja tuottajana. Jotakin kertonee myös se, että taskukoosta huolimatta kehitysprosessin alkuvaiheilla pelin nimeä koristi numero viisi. Eikä ihme, ottaen huomioon, kuinka merkittävä osa
Peace Walker on
Metal Gearin palapelimäisessä tarinakokonaisuudessa.
Kylmää sotaa japanilaisittain
 |
| Graafista aatelia. Peace Walker näyttää suorastaan upealta PSP-peliksi. Kuvat eivät kerro koko totuutta, vaan ulkoasu pääsee oikeuksiinsa vasta liikkeessä PSP:n ruudulla. |
Eletään vuotta 1974, jolloin Väli-Amerikka toimi kylmän sodan valtataistelualueena. Naked Snake, tai pikemminkin Big Boss, on vetäytynyt parrasvaloista Costa Rican rannikoille Militaires Sans Frontieres -nimisen sotilasjoukkonsa kanssa. Harmaa arki saa pian uutta puhtia, kun rauhantutkija Ramón Gálvez ja hänen rauhaa rakastava oppilaansa Paz Ortega taivuttelevat Snaken ajamaan puolustuskyvytöntä Costa Ricaa miehittävän muukalaisarmeijan takaisin rajojen ulkopuolelle. Urakka monimutkaistuu hetki hetkeltä, sillä Snake joukkoineen joutuu keskelle kylmän sodan juonitteluja, joiden siimeksessä sankarimme joutuu kohtaamaan lukuisia menneisyyden aaveita.
Ydinvarustelun mielipuolisuuden ympärille rakentuvaa tarinaa kuljetetaan
Portable Opsin tavoin
Ashley Woodin sarjakuvamaisilla animaatioilla. Pätkien sulavuutta on paranneltu roimasti sitten viime näkemän, mutta suuriin toimintakohtauksiin tyyli ei vieläkään taivu. Tämän ansiosta videot keskittyvät vahvasti tarinankerrontaan, mikä tuo mieleen ensimmäisen
Metal Gear Solidin erinomaisen tasapainon pätkien tuijottamisen ja pelin pelaamisen välillä.
Peace Walkerissa välivideoiden passiivista tuijottamista vältellään silloin tällöin QTE-reaktiominipeleillä ja virkistävillä interaktiivisilla sarjakuvakohtauksilla, joissa pelaajat pääsevät muun muassa tähtäämään aseellaan.
Tarina nojaa yllättävän vahvasti
Metal Gear Solid 3:n tapahtumiin ja juonenkäänteisiin, minkä lisäksi se vastaa lukuisiin kysymyksiin, joita sarjan faneilla on ollut Big Bossin sotaa lietsovan Outer Heaven -sotilasvaltion nokkamieheksi nousemisesta. Hitaan alun jälkeen peli pistää nopeasti uuden vaihteen silmään, jolloin tarina lukuisine erinomaisine hahmoineen ja eeppisine käänteineen vie väkisinkin mennessään.
Kuten
Peace Walkerin uusi iskulause Tactical Espionage Operations kertoo, sarjan kaava on osittain muuttunut sitten viime näkemän. Ensinnäkin pelin rakennetta on jaoteltu entistä tehtäväpohjaisemmaksi, minkä lisäksi pelaajat pidetään kiireisinä muun muassa oman tukikohdan henkilöstön värväämisessä ja ylläpidossa.
Kaverin kanssa laatikossa
 |
| Erämies. Costa Rican maisemat vaihtelevat MGS3-tyylisestä tropiikista ja perinteisempiin varastomaisemiin. Kokonaisuutta täydentää ensiluokkainen äänimaailma, jota höystetään laadukkaalla musiikilla ja ääninäyttelyllä. David Hayter myhäilee yhä itseoikeutetusti Snakena. |
Perinteisempi pelimekaniikka on ottanut harppauksen PS3:n
Metal Gear Solid 4:n suuntaan muun muassa olan yli tähtäyksellä ja kyyryssä hiiviskelyllä. Mukaan on ympätty suurin osa PS3-edeltäjänsä toiminnoista, joskin PSP:n rajoitusten myötä seasta on tällä kertaa osattu pudottaa muutamia toimintoja pelinautinnon säilyttämiseksi. Snake ei esimerkiksi kykyene ryömimään tai raahamaan vastustajiaan, mikä syö sarjan hiiviskelyideaa yllättävän vähän. Näyttävään trooppiseen maastoon sulautuminen korvaa ahtaisiin koloihin pujahtamisen puutteen, joten vartijoilta piileskely ei tunnu taskukoossakaan epäreilulta.
Sulavaa taskuhiiviskelyä ei pilata
Portable Opsin tavoin hankalalla kameratyöskentelyllä. Perusastuksilla kameran liikuttelu ja tähtääminen on siirretty ristiohjaimesta kuvionäppäimille, mikä tuntuu selkeältä parannukselta entisestä. Jonkinasteinen kankeus iskee kehiin toimintaosuuksien aikana, sillä tarkkuus ei vieläkään ole analogitatin tasolla. Varsinkin ensimmäisen hälytyksen pärähtäessä käyntiin olo on kuin elävällä maalitaululla, mutta pienellä totuttelulla saadaan ihmeitä aikaiseksi. Onkin hankalaa kuvitella, että tähtäyksestä saataisiin yhtään
Peace Walkeria sujuvampaa PSP:n ohjaksilla.
Aseiden ja esineiden valikkojärjestelmä sen sijaan aiheuttaa jo päänvaivaa, sillä totutusta poiketen pelitapahtumat eivät pysähdy valikoiden selaamisen ajaksi. Tämä ei tuota ongelmia hiiviskellessä, mutta pomotaisteluiden kaltaisissa toimintatilanteissa valikoissa lorviminen saattaa koitua kohtalokkaaksi. Peli tarjoaa apukeinoksi pikanäppäimiä, mutta siitä huolimatta hienona ideana suitsutettu ominaisuus tuntuu enemmänkin ongelmalta. Ratkaisun on ymmärrettävä
Peace Walkerin yhteistyötilassa, mutta yksinpelistä moisen olisi voinut jättää suosiolla pois.
 |
| Ulkoinen taivas. Militaires Sans Frontieres kasvaa pelin edetessä yhä lähemmäs alkuperäisestä Metal Gear -pelistä tuttua Outer Heaven -tukikohtaa. Mitä kaikkea rakennelmien sisältä mahtaa löytyäkään...? |
Yhteistyötila itsessään on mukana suurimmassa osassa pelin tehtäviä. Tavanomaiset hiiviskelykentät ovat useimmiten suunniteltu kahden hengen koluttaviksi, kun taas tiukat ja tällä kertaa melko pitkiksi venähtäviin pomotaisteluihin voi osallistua neljänkin hengen voimin. Jostakin syystä yhteistyö rajoittuu vain Ad Hoc -tilaan, eli varsinainen verkkopeli valitettavasti loistaa poissaolollaan.
Kimppahiiviskely menee heti alkuun helposti läskiksi, mutta vauhtiin päästessä tehtävät saavat aivan uudenlaisia taktisia piirteitä. Useamman pelaajan on vaikeampi pysytellä piilossa vihollisjoukoilta, joten sulavan tiimityön edistämiseksi pelaajat voivat linkittäytyä erilaisiin muodostelmiin. Niissä muut pelaajat esimerkiksi seuraavat automaattisesti nokkamiestä. Toisiinsa kytkeytyneet pelaajat saavat myös muita etuja, kuten yhteisliikkeet sekä jaetut tarvikkeet ja energiapalkit, mikä tekee tiimityön tarpeelliseksi myös toimintatilanteissa.
Hieman kuten
Metal Gear Onlinen tapauksessa, yhteistyö yltyy erittäin hauskaksi, kun tiimikaverina toimii omaa pelityyliä tukeva pelaaja. Tällöin uusi pelimuoto on enemmän kuin tervetullut lisäys.
Näpertelijöiden paratiisi
Sisällön määrä on yksi
Peace Walkerin hämmästyttävimmistä piirteistä. Päätehtävät yksistään tarjoavat pelattavaa tavanomaisen
Metal Gear Solidin verran, mutta näiden lisäksi muuta näperreltävää riittää tuntitolkulla. Sivutehtäviä on lähes 130 kappaletta, ja niiden pituus sekä vaikeustaso vaihtelevat muutaman minuutin hupailuista pomotaisteluiden vaikeampiin versioihin. Lisätehtävät kierrättävät suurimmilta osin tuttuja ympäristöjä, mutta vaihtelevat tehtävätyypit pitävät huolen, ettei ahertaminen käy puuduttavaksi missään vaiheessa. Hauskinta on, että ainakin jokunen sivutehtävä avaa kuunneltavaksi tarinaa valottavia kasettinauhoja, mikä tekee tehtävien suorittamisesta entistä palkitsevampaa.
Myös oman tukikohdan ylläpitäminen on oma koukuttava viihteenmuotonsa. Uutta väkeä värvätään kiinnittämällä Fulton-ilmapalloja kolkattuihin sotilaisiin, jolloin Snaken aisapari Miller nappaa heidät helikopterin kyytiin. Sotilaita voi hankkia riveihinsä monella muullakin tavalla, kuten automaattisesti ilmaantuvilla vapaaehtoiskandidaateilla.
 |
| Mainostilaa kavereille. Ennakkoon kohutut tuotesijoittelut koskivat suurimmaksi osaksi pelin japaninkielistä versiota. Täkäläiset pääsevät yhä käsiksi Monster Hunter -tehtäviin ja Assassin's Creed -heinälaatikkoon |
Kuvioissa oleviin hahmoluokkiin lukeutuu niin perussotilaita, tekniikoita, lääkintämiehiä, tiedustelijoita ja jopa muonitusväkeä, jotka pitävät Militaires Sans Frontieres'n aseissa ja muonissa. Osaavimman väen löytämiseen on nähtävä aikaa ja vaivaa, mikä yleensä palkitaan entistä tehokkaamilla tarvikkeilla, jotka vastaavasti helpottavat vaikeimpien sivutehtävien läpäisemistä. Sotaväkeä voi myös uhrata Outer Ops -minikahakoihin, joissa pelaajan on lähetettävä omia sotilasyksiköitään taistelemaan automatisoituja yhteenottoja ympäri virtuaalimaailmaa.
Eri askareiden välillä on erinomainen rytmitys, eikä pelaajia varsinaisesti pakoteta tekemään mitään ylimääräistä, mikäli haluaa vain keskittyä päätarinaan. Pelin edetessä syntyy kuitenkin hinku saada asiat rullaamaan entistä sulavammin, joten pieni tauko tukikohdan parissa virkistää mukavasti raskaan tehtävän jälkeen.
Metal Gear Solid: Peace Walker on kaikin puolin erinomaisesti räätälöity PSP-peli. Sen monipuolinen tarjonta, erinomainen yksinpelikampanja, upea graafisen ilme ja muut ominaisuudet takaavat Kojiman uusimmalle luomukselle paikan PSP-pelikirjaston parhaimmistossa.
Ville Arvekari... on kuluttanut yli 70 tuntia elämästään Peace Walkerin parissa, eikä sivutehtävien loppua vieläkään näy.
