Pelityyppi: 3D-räiskintä- ja toimintapelit
Julkaisija/kehittäjä: Ignition Entertainment / Zombie Studios
Kotisivut: http://www.playtangodown.com/
Laitteistovaatimukset: Windows XP/Vista/7, 2,0 GHz tuplaydinprosessori, 1024 Mt, 2 Gt kiintolevytilaa, 256 Mt:n näytönohjain
Testattu: Core i7 720, 4 Gt muistia, GeForce GTS250M
Arvosteluversio: Myyntiversio
Muut alustat: PS3, Xbox 360

Klikkaa ja tarkista tämän pelin hinta Vertaa.fi:ssä!

Ihmisten ampuminen virtuaalisesti näyttäisi kiehtovan suurinta osaa pelaajista. Vain vilkaisemalla pelaajamääriä Modern Warfare 2:ssa, Battlefieldissa tai America's Armyssa, voisi olettaa, että suurin osa kammioissaan kököttävistä pelaajista on murhanhimoisia sosiopaatteja. Siksi pelkkään moninpeliräiskintään keskittynyt ladattava halpispeli tuntuu ainakin bisnesajattelun puolesta järkevältä. Blacklight: Tango Down tarjoaa - jos ei kovin syvällistä - niin ainakin helppoa ajanvietettä niille, jotka etsivät hetkellistä pakopaikkaa Battlefieldin tai Modern Warfaren hektisistä matseista.

Blacklightin miljööt ovat hienoja ja luovat onnistunutta tunnelmaa postapokalyptiasta.

Tango Down ei varsinaisesti keskity yksinpeliin - ei ainakaan juonensa puolesta. Se sisältää yhtäläisyyksiä uusimpaan Final Fantasyyn, ainakin siinä mielessä, että tarina on kaivettava esiin pelin valikoista. How To Play -osio paljastaa USA:n Blacklightiksi nimettyjen erikoisjoukkojen ottavan yhteen The Orderiksi nimetyn järjestön kanssa, joka muuttaa ihmisiä zombeiksi. Miksi näin on, sitä legenda ei selitä. Kenties asiaan liittyy tuleva Dead Rising 2, ja Blacklight on vain sen hyvin maskeerattu esiosa. Toinen mahdollisuus on se, että keksin vain juttuja päästäni, sillä tarinaa ei pelissä selitetä millään lailla.

Tämänkaltaisessa pelissä tarina ei kuitenkaan ole elementtinä sen tärkeämpi kuin hahmojen nimet – joita ei muuten ole. Blacklight on soljuvaa räiskintää verkossa, vailla sen suurempia selittelyjä. Yksinpelin voi pelata läpi joko kolmen ystävän kera tai yksin. Neuvoisin kuitenkin suosiolla unohtamaan koko roskan, sillä se koostuu ainoastaan neljästä kartasta, jotka etenevät putkessa kohti päämäärätöntä loppuaan. Tekoäly ei osaa juuri muuta kuin kykkiä suojan takana, tarjoten näin haastetta lähinnä lyhythermoisille toiminnan ystäville, jotka haluavat juosta jatkuvasti eteenpäin aseet laulaen. Kampanja onkin lähinnä eteenpäin ryömimistä uusiin tuliasemiin, kunnes peli loppuu. Kestoa tosin saattaa pidentää huomattavasti ankara pelimekaniikka sekä täydellinen tallennusten puute.

Visiiri paljastaa vihollisten liikkeet sekä ammus- ja lääkintäpakkausten sijainnin.

Ystävien kanssa pelatessa kaikki on tietenkin hauskempaa, mutta jos kaveri kuolee, herää hän henkiin vasta seuraavalla tarkastuspisteellä. Näitä ei ole ainakaan liikaa. Ehkä olen vanhanaikainen, mutta co-op-pelimuodon tulisi pitää pelaajat yhdessä kaikin mahdollisin tavoin, ei erottaa heitä kymmeniksi minuuteiksi. Viimeinen niitti tyhjänpäiväiseen yksinpeliin on Windows Live, jonka on oltava yhteydessä verkkoon, jotta peliä voi pelata. Yhteyden katketessa pelaajat lentävät takaisin valikkoihin ja eteneminen tyssää siihen. Parhaiten yksinpelistä jää kenties mieleen grafiikat, jotka ovat poikkeuksellisen kauniita ladattavaksi peliksi.

Yksinpeli näyttää enimmäkseen tältä – suojan takana kykkimiseltä ja lyhyiltä sarjoilta.

Jos yksinpelin unohtaa, tarjoaa Blacklight hintaansa nähden mittavan määrän pelattavaa online-räiskijöille. Pelimuotoja on seitsemän. Pyörää ei varsinaisesti keksitä uudelleen, joten valittavissa ovat perinteiset Deathmatch, Team Deathmatch, Last Man Standing, Last Team Standing, kaksi variaatiota lipunryöstöstä ja Search and Destroy, jota peli kutsuu Detonationiksi.

Vaikka pelimuodot ovat tuttua huttua, ei Blacklight sorru täysin geneeriseksi. Kaksi uutta asetta ovat tarpeeksi pitämään asiat mielenkiintoisina. Toinen näistä on digitaalinen kranaatti, joka sekoittaa sotilaiden sensorit tyystin ja antaa mahdollisuuden paeta tiukasta paikasta. Toinen mielenkiintoinen uutuus on visiiri, joka näyttää niin vihollisten olinpaikat kuin ammukset ja lääkintäpakkaukset. Latautumisaika on onneksi tarpeeksi pitkä eikä visiiri ole niin ylivoimainen ase, kuin mitä se olisi voinut olla huonommalla tasapainottamisella.

Osa muista aseista sen sijaan on. Otteluita ei rankata taitojen mukaan. Aloittelevat sotilaat saavat selkäänsä pahasti, kunnes saavat kerättyä itselleen tarvittavan määrän kokemusta. Tasojen myötä avautuu mahdollisuus kustomoida niin aseita kuin varusteita, ja korkeammilla tasoilla aseet tappavat aloittelijoita laakista. Vaikka tämä motivoi hiomaan omia taitoja ja hankkimaan tarvittavaa kokemusta, olisi jonkinlainen nyyppä-areena ollut paikallaan.

Olisiko taas aika päivittää konetta? Satunnaiset mainokset eri billboardeilla eivät niinkään häiritse, mutta pistävät kyllä silmään.

Mekaniikka ei ole kuitenkaan vaativa. Blacklight on kontrolliensa puolesta jossakin CS:Sourcen ja Modern Warfaren välissä. Ohjaus on napakkaa eikä se sisällä turhia hifistelyjä. Karttasuunnittelussa on selkeästi petrattu. Moninpelin areenat ovat hyvin suunniteltuja eivätkä sisällä paria poikkeusta lukuun ottamatta pullonkauloja, jonne toiminta keskittyisi. Pienestä koostaan huolimatta ne tarjoavat lukuisia vaihtoehtoja koukkaamiseen ja pakenemiseen sekä suuren määrän erilaisia suojia, joiden taakse piiloutua.

Graafisesta suunnittelusta ei löydy naputtamista. Kuten todettua, Blacklight on kaunis ladattavaksi peliksi. Tulevaisuuden murenevaa maailmankuvaa höystetään palavilla autoilla, futuristisilla maisemilla - ja tietysti näytönohjainvalmistajien mainoksilla. Hahmomallit erottaa toisistaan tarpeeksi selkeästi ja aseisiin on selkeästi paneuduttu. Musiikki on jonkinlaista futuristista teknoa, josta pitää, jos pitää. Pienemmillä volyymeilla se ajoi asiansa ainakin allekirjoittaneen korvissa.

Kokemuksen kasvaessa pelaajat pääsevät käsiksi uusiin aseisiin ja lisävarusteisiin.

Blacklight tarjoaa rahaan nähden runsaasti sisältöä. Vaikka yksinpeli on mitä se on, moninpeli toimii. Jos peliä pitäisi jostain syyttää, kääntyisi sormi yllätyksettömyyteen. Blacklight ratsastaa jo hyviksi havaituilla moninpelimuodoilla eikä tuo omaa visiotaan esiin. Itsenäisten palvelimien puute saattaa myös olla joillekin pettymys, vaikka peliseuraa onkin helppo löytää. Tällä hetkellä tosin suosituimmat pelimuodot pysyttelivät Deathmatch-puolella, mutta toivottavasti tulevaisuudessa myös Detonation-pelimuoto saa lisää suosiota. Kehittäjän soisi myös päivittävän peliin chatin sekä mahdollisuuden liittyä käynnissä olevaan matsiin.

Vaikka Blacklightia ei voi rinnastaa taannoin konsoleille julkaistuun erinomaiseen Battlefield 1943:een, ei vertailulta voi välttyä. Battlefield 1943 tarjoaa hintaansa nähden huomattavasti monipuolisempaa toimintaa. Se ei kuitenkaan tarjoa Blacklightin kaltaista tiukaa mano-a-mano-kokemusta, joten valinta kannattaa tehdä henkilökohtaisten mieltymysten perusteella. Loppujen lopuksi Blacklight on hyvä diili ladattavaksi peliksi, oli kyse sitten pc- tai konsoliversiosta.

Heikki Takala ...ei löytänyt Blacklightista vielä Modern Warfaren korvaajaa.

Keskustele pelistä Peliplaneetan foorumeilla!