Ruotsalainen Paradox Interactive tunnetaan parhaiten historiallisista suuren mittakaavan strategiapeleistä. Studiossa ei kuitenkaan puuhastella puolivillaisten tosiaikanaksuttelujen kanssa, vaan länsinaapurissa sodankäyntiin liittyy lukuisia laskutoimituksia. Diplomatiaakin hoidellaan keskustelujen sijaan enemmän taulukkolaskentaohjelmaa muistuttavan käyttöliittymän välityksellä. Poppoon tuorein luomus,
Victoria 2, venyttää peruspelaajan käsityksen strategiapeleistä äärimmilleen, ja peliä voisikin osuvammin kuvailla poliittiseksi simulaatioksi.
Noin sadan vuoden ajanjakson 1800-luvun alkupuoliskolta kattava
Victoria 2 tarjoaa pelaajalle mahdollisuuden tutustua oman valtion pyörittämiseen yli 200 pelattavan valtion voimin. Valtionpäämiehenä lankoja pääsee vetelemään niin teollisuuden kuin valtiontaloudenkin osalta. Muita Paradoxin pelejä pelanneet tunnistavat nopeasti monia tuttuja elementtejä myös
Victoriasta, mutta helppoa pelin koukeroiden omaksuminen ei ole Paradoxiin perehtyneillekään. Jotain pelin syvyydestä kertoo opastustoiminto, jonka perusteellinen läpikäynti haukkaa helposti useamman tunnin. Tutoriaaliin tutustuminen on ehdottoman suotavaa, sillä pelaaminen tahtoo mennä kamppailuksi monimutkaisten valikoiden kanssa vielä opastusvaiheen läpäisyn jälkeenkin, ja opetteluun kannattaa vielä varata muutama pelikerta varsinaisen kampanjan parissa.
Muutos on hidas prosessi
 |
| Täälläkö ne vaalirahat? Väestöstä on tarjolla hulvaton määrä tietoa, jonka tulkitseminen vaatii harjaantunutta silmää. |
Pelaajan valtion ohjailuun käytettävissä olevat työkalut ovat monipuoliset, mutta toimien todellisten vaikutusten arvioiminen vaatii tarkkaa lukuihin perehtymistä, eikä silloinkaan voi olla varma päätöksen lopputuloksesta. Esimerkiksi tehtaiden rakentamisella on suora vaikutus työllisyyteen ja tuotantoon, mutta näiden muutosten välillisiä vaikutuksia on todella vaikeaa arvioida. Pelin kiemurat on oikeastaan pakko opetella kokeilun kautta, sillä peli antaa palautetta toimista lähinnä vaikeasti tulkittavien lukujen muutoksena.
Victoria 2:ssa vain harvat muutokset tapahtuvat välittömästi, ja valtiontalouden kuralle saattaneen epäonnistumisen huomaa yleensä vasta liian myöhässä.
Victoria 2 on ajoittain todella haastava peli, eikä pelkästään hyvällä tavalla. Suuri osa vaikeuksista johtuu turhauttavasti siitä, ettei pelaajalle varsinaisesti ole missään vaiheessa selvää, mitä kannattaisi tai pitäisi tehdä. Taloudellinen kasvu olisi hyvästä, ja kansakin olisi hyvä pitää tyytyväisenä, mutta kun omien tekojen vaikutuksia on vaikea arvioida, ei kansakunnan tulevaisuuden suunnitteleminenkaan ole helppoa. Victoriassa kukaan ei kerro mihin uusi väkijuomatehdas tulisi perustaa tai armeijansa marssittaa. Esimerkiksi vapaavalintaisen neuvonantaja-toiminnon lisääminen olisi loiventanut pelin oppimiskäyrää huimasti. Selkeimmin toimien seuraukset tuodaan esiin ajoittain ilmestyvien päätösikkunoiden muodossa, jotka voivat käsitellä esimerkiksi vähemmistöjen oikeutta rakentaa asumuksiaan tai muita päivänpolttavia aiheita. Välillä sama päätös tulee vastaan kuitenkin useita kertoja lyhyenkin ajan sisällä, joten toteutus ontuu.
1800-luvun poliittinen hiekkalaatikko
 |
| Byrokratian kiemurat. Työttömyysturvan ja työturvallisuustason säätämisen jännitys ei nosta hikikarpaloita otsalle Victoria 2:ssa |
Pelissä ei ole selkeitä tavoitteita sen kummemmin kuin rajoitteitakaan. Valtioilla on tiettyjä historiallisia tapahtumia, joita voi halutessaan pyrkiä toteuttamaan tai kulkea täysin omia polkujaan. Afganistanilla voi yrittää maailman valloitusta, mutta piskuisten valtioiden pelaamisessa mielekäs tekeminen on huomattavasti suurvaltoja harvemmassa. Ajoittain tuntuu siltä, että Victoria 2 on tarkoitettu enemmänkin teollisen vallankumouksen ajan ystävien leikkikentäksi kuin varsinaiseksi strategiapelaajan ajanvietteeksi.
Sodankäynti on Victoria 2:ssa keskivertostrategiaa pienemmässä roolissa, vaikka tälläkään alueella ei syvyydestä ole tingitty. Joukkojen huollosta on pidettävä huolta, ja maakunnista värvättyjen yksiköiden kohtalot vaikuttavat myös kyseisen alueen siviiliväestön mielialaan. Sodanjulistuksen yhteydessä on valittava omien aggressioiden syy, vaikka sotia voi käytännössä perättömienkin väitteiden tukemana, jos on valmis kestämään maineen kärsimisen kansainvälisen yhteisön silmissä. Vain sodalle asetettuja tavoitteita on mahdollista vaatia rauhanneuvotteluissa, mutta liian vaikeat tavoitteet kasvattavat kansan syvien rivien tyytymättömyyttä. Rauhanneuvottelut tuovat mielekkyyttä sodankäyntiin, sillä pelkkä vihollisen päihittäminen ei ole keskeistä, vaan menestyksekkään sodan satoa voi korjata sopivalla hetkellä vaatimalla haluamiaan rauhanehtoja.
 |
| Valmistelussa on koko voitto. Taisteluiden aikana voi tarkastella tarkempia tietoja koitoksen tilanteesta, mutta vaikutusmahdollisuudet ovat tässä vaiheessa vähissä. |
Valtiontalouden pyörittämiseen kuuluu tuotannon lisäksi tietysti myös kulujen ja tulojen hallinnointia. Veronmaksajien kukkaroilla käyminen kasvattaa rahakirstua, josta kustannetaan armeijan varustelu, valtionhallinnon ja koulutuksen kulut sekä sosiaalimenot.
Talousjärjestelmässä on kuitenkin hieman vikaa, tai sitten ongelma johtuu vain pelin tarjoaman palautteen puutteesta, sillä veroja ja tuontitariffeja pystyi pitämään vuositolkulla naurettavan korkealla tasolla rahavarantojen keräämiseksi ilman näkyvää negatiivista vaikutusta. Pitkällä aikavälillä kasvava tyytymättömyys johtaa kuitenkin kapinallisryhmien muodostumiseen, mutta selkänahkaa kiristävän verotuksen kuvittelisi näkyvän raivokkaana tyytymättömyysaaltona hieman tietämättömienkin kansalaisten keskuudesta. Talouteen olennaisesti liittyvä kaupankäynti on lähtökohtaisesti automaattiasetuksella, ja manuaalinen kauppa vaikuttaa siinä määrin sadistiselta kokemukselta, ettei heikkohermoisten kannata edes kokeilla joka ikisen tuotteen hallintaa.
Teknologian kehitys on
Victoria 2:n suoraviivaisimpia ominaisuuksia. Peli tarjoaa kuitenkin kymmenittäin erilaisia teknologiapolkuja viidessä kategoriassa jotka jakautuvat pelin eri osa-alueille. Kehitysnopeuteen vaikuttaa väestön oppineisuus, johon voidaan vaikuttaa pitkässä juoksussa koulutusbudjettia säätämällä. Teknologinen kehitys avaa myös näihin liittyviä keksintöjä, joiden keksimiseen pelaajalla ei ole varsinaista vaikutusvaltaa. Tutkimus ei tunnu oikein kuuluvan joukkoon numeroita ja monimutkaisia valikoita pursuilevien osa-alueiden seassa, vaikka vaihtelu on toki mukava poikkeus.
Fanit tykkäävät, muut tuskin
 |
| Lyhyt oppimäärä. Opastustoiminto antaa lähinnä puitteet pelin opettelemiseen käytännön kokeiden avulla. |
Victoria 2:n arvioiminen on itse pelin lailla haastavaa, sillä pelkästä historiallisesta otteesta ja strategisesta syvyydestä peli ansaitsisi kiistatta ylistystä. Toisaalta vaakakupissa painaa myös turhauttavan jyrkkä opettelukynnys, kankeahko käyttöliittymä ja selkeiden tavoitteiden puute, joiden takia peliin on todella vaikea päästä mukaan. Mikromanageroinnista kiinnostuneille historiallisen valtiostrategian ystäville peli tarjoaa juuri sitä itseään.
Piti
Victoria 2:sta tai ei, on Paradox Interactivelle nostettava hattua. Studio tuntuu panostavan huimasti historialliseen tarkkuuteen, ja
Victoria 2:n maailma on lautapelimäisestä ilmeestään huolimatta uskottavan tuntuisesti esitetty. Pelaamisen konsolisoitumisen aikakautena Paradox tekee vielä monimutkaisia, tolkuttoman epäseksikkäitä ja uskomattoman syvällisiä pelejä, jotka kosiskelevat valtavirran sijaan pieniä markkinasegmenttejä.
Jukka Moilanen ...ei vieläkään täysin ymmärrä miten kaikki
Victoria 2:ssa toimii.
