Vaikka Final Fantasy -saaga onkin maailmankaikkeuden äärimmäisin peli jota kuuluu palvoa, luojani, rakastan sitä, aah ja ooh, on se edelleen tyypillisistä tyypillisin japanilainen roolipeli. Taistelut käydään vuoropohjaisesti valikon kautta, erikoishyökkäykset kestävät toista minuuttia ja välillä katsellaan vartti hienoa FMV-pätkää. Mikäs siinä, jos tätä jaksaa päivästä toiseen, mutta ainakin minä olen aina välillä toivonut näkeväni jotain muutakin. Sitä tarjoilee tällä kertaa Level-5:n kehittämä Dark Cloud.
 |
| Tämä jätkä on paha. Näkeehän sen jo ilmeestä. |
Onpa nimittäin päässyt käymään niin, että ilkeä kenraali on mennyt herättämään pahan hengen, joka pystyy mm. siihen mihin suurvallat vasta pyrkivät: tuhoamaan maailmoja kädenkäänteessä. Ja tietenkin se usutetaan "koemielessä" sankarimme Toanin kotikylän kimppuun. No, onneksi keijukuningas sulkee talot ja ihmiset pikku pallukoihin, jotka keräämällä kaupungin voi koota uudelleen. Harmi vain, että ko. pallot ovat hajallaan luolassa, jossa asustaa myös inhoja hirviöitä.
Minusta on moneksi
Dark Cloud pyrkii sekoittelemaan erilaista toimintaa parhaansa mukaan. Tarjolla on mm. luolastossa liikkumista, reaaliaikaisia taisteluita (kerrankin!), kylän kokoamista, keskustelua ja kalastusta. Siksi ei olekaan kovin suuri ihme, että pelaaja on aluksi hieman sekaisin, ainakin jos ei manuaalin lukeminen kiinnosta.
Pääosassa on kuitenkin luolien tai muiden sokkeloiden koluaminen. Pelaaja ohjastaa yksinäistä seikkailijaa (tai joukon myöhemmin kasvaessa yhtä hahmoa kerrallaan), keräilee esineitä ja aseita sekä tietenkin etsii kylän osasia sisältäviä pallukoita. Luolasto on toteutettu kauniilla 3D:llä ja taistelut käydään tosiajassa perinteisen vuorojärjestelmän sijaan. Kentästä eteenpäin päästäkseen on löydettävä avain tai jokin vastaava esine, joskus useitakin. Laatikoista taas paljastuu hyödyllisiä esineitä tai uusia aseita. Itse asiassa DC toi tässä kohdin melkoisesti mieleeni alkuperäisen Diablon, joka taas on sukua Nethackille, joten klassisissa merkeissä ollaan liikkeellä.
 |
| Tuo kukka ei mitään Substralia kaipaa. |
Eroa entiseen tehdään sillä, että itse pelihahmo ei kehity perinteisen level-järjestelmän mukaisesti. Aseet sen sijaan saavat pisteitä voitetuista vihollisista ja kehittyvät hiljalleen. Niihin voi, ja kannattaakin, myös liittää erilaisia lisäpalikoita joita löytyy luolasta ja kaupungista. Aseet myös kuluvat käytössä, ja jos niitä ei korjaa ajoissa ne rikkoutuvat. Pelihahmo on muutenkin varsin inhimillinen, hitpointseja ei ole mitenkään älyttömästi ja janokin voi yllättää kesken seikkailun.
Ajoittain taistelu siirtyy pelkästä X:n takomisesta eräänlaiseen reagointimoodiin, jossa pitää painaa jotakin ohjaimen nappulaa juuri oikealla hetkellä. Tämä Shenmuen tunnetuksi tekemä systeemi tuo mukavaa vaihtelua toimintaan.
Kolmen konstin timpermanni
Itse juonen kannalta on myös tärkeää koota kaupunki, tai oikeastaan kaupunkeja. Tarkoitus on sijoitella talot paikalleen ja palauttaa niihin oikeat esineet. Tässä on tietenkin kuunneltava talon asukkaiden toivomuksia esineistä ja sijoituspaikasta. Kun talon saa valmiiksi, asukkaat yleensä muistavat jollakin lahjalla, jota taas tarvitaan etenemiseen. Juoni kulkee muutenkin leppoisasti, vastaan tulevat ongelmat ovat melko ilmeisiä ja vähemmänkin pelannut pääsee kyllä eteenpäin melko kivuttomasti.
 |
| Oma kylä alkaa olla koossa. |
Seikkailussa riittää mittaa, eikä peliaika suinkaan koostu videoiden tuijottelusta vaan enimmäkseen toiminnasta. Myös kaikki välipätkät on toteutettu pelimoottorilla, mikä pitää tunnelman yhtenäisenä, ja kiitos nätin grafiikan ei mitään FMV-jaksoja edes kaipaa.
Eli kuulostaa periaatteessa varsin kivalta, eikö? Vaan miksi sitten Dark Cloud sai minut karjumaan raivosta useammin kuin kerran, eikä syynä suinkaan ollut hirmuisten hirviöiden nostattama adrenaliini?
Oi kiltti peikko, olen niin heikko
Kyllä pistää oikein vihaksi, kun sinällään mukava peli melkein tuhotaan muutamalla ärsyttävällä seikalla. Todelliset taistelut Dark Cloudissa käydään näet ajoittain käyttöliittymää ja pelirunkoa vastaan.
 |
| Hermojaan voi lepuuttaa kalastamalla. Ja syytä onkin. |
Ensinnäkin pelihahmo on varsinkin aluksi aivan liian aneeminen. Jos lapsikullalle tulee jano viiden minuutin välein, kannattaisi todella miettiä uudestaan sitä seikkailuun lähtemistä. Vielä kun vettä on jaossa äärettömän kitsaasti, eikä läheskään kaikissa kentissä ole lammikkoa jossa virkistäytyä, uhkaa nestehukka toistuvasti. Sama pätee myös aseisiin: kun vastaan tulee pari vähänkin isompaa mömmöä, on tämä ilmeisesti venäläisestä sinkkiämpäristä kyhätty kättäpitempi jo romutuskunnossa, eikä korjauspulveria ole lähimaillakaan. No, ilmaisena vihjeenä: jos alussa jaksaa ravata kylässä vähän väliä, saa näitä tarve-esineitä pormestarilta ilmaiseksi vaikka kuinka paljon - mutta vain yhden kutakin kerrallaan.
Kaikista typerintä on kuitenkin se, että aseet häviävät hajottuaan. Siispä kun olet juuri antamassa armoniskua julmalle lohikäärmeelle, ilmoittaa peli että "oho, tämän 12. tason Excaliburisi hitpointsit loppuivat nyt ja se katosi. Tilalle saat tällaisen hienon läkkipeltisen paperiveitsen, hauskaa joulua". Eikä ollenkaan harmita, kun olit parikin tuntia kerännyt tuohon aseeseen kaikenlaista kivaa - tokihan olisi pitänyt ymmärtää keskeyttää taistelu ja kaivaa aseenkorjausvälineet esiin! Onneksi PS2 on edelleen niin kallis, muuten se ihastelisi jo maailman menoa tuolla ulkona asvaltilla, Dark Cloud -levy sisällään.
 |
| Puhuvan ritsan kommentit ovat pelin helmiä. |
Ja nalkutus ei kun jatkuu. Joukkoon liittyvät pelihahmot ovat enimmäkseen täysin hyödyttömiä, niitä tarvitaan lähinnä vain avaamaan jokin ovi tai hyppäämään jostakin tietystä paikasta (no okei, Xiao-kissan puhuva ritsa on kyllä hauska ja joskus hyväkin ase). Kuitenkin vain Toan voi kerätä rakennuksia sisältäviä palloja, joten käynnissä on jatkuva hahmonvaihtoruletti. Samoin mukana kulkevien esineiden määrä jää jo kolmella hahmolla surkean pieneksi - mukana on pidettävä kuitenkin runsaasti vettä ja ruokaa, koska ainakin yksi hahmoista on aina se munuaisvikainen ja heiveröinen vasta-alkaja, jota saa olla koko ajan elvyttämässä. Ajoittain jonkin "mystisen voiman" vuoksi kentässä voi käyttää vain tiettyä hahmoa, ja enimmäkseen tämä on aivan hirveä kidutusnumero, koska ko. hahmo poikkeuksetta on tiimin uusin ja avuttomin jäsen. Mystisen voiman alkulähteeksi veikkaankin pelisuunnittelijoita, jotka pelkäsivät pelin muuten jäävän liian helpoksi.
Ai niin joo, kamera pelaa turhan paljon hirviöiden pussiin etsimällä juuri sen kulman, josta otus on vaikein nähdä. Samoin se ei keksi kääntyä kun vaihdat suuntaa, mutta onneksi mukana on hyödytön first-person -moodi! Jipii! Luolaston karttakin on aivan kelvoton, koska se pysyy paikallaan ja pelaajan nuoli on epämääräinen möykky. Näihin kahteen asiaan kuitenkin voi jotenkuten tottua.
Miksi taas raakile markkinoille?
Dark Cloud on ongelmallinen tapaus. Ottaen huomioon, että se on pelinä virkistävän erilainen, sisältää paljon pikkukivaa ja onnistuu luomaan mukavasti tunnelmaa, pelille haluaisi antaa hyvätkin pisteet. Kyllä minäkin sen parissa viihdyin, ajoittain jopa tunninkin verran ilman yhtään otsaverisuonten napsahtelua, mutta viimeistään sitten alkoi jokin yllämainituista "ominaisuuksista" taas syödä miestä kannibaalikasvin lailla. DC olisi liki 90 pisteen peli, jos sitä olisi jaksettu viilata ja pelitestata loppuun asti. Tällaisenaan soveltuu vain zen-buddhistisen maailmankatsomuksen omaaville viilipytyille.
Mikko Heinonen
Peliplaneetta.net
