Suomalainen Futuremark ei ole perinteisesti tunnettu niinkään peleistään, vaan aivan muuhun tarkoitukseen tehdyistä softistaan. Kukapa meistä ei olisi käyttänyt firman nimeä kantavaa benchmark-ohjelmistoa jo vuosikausien ajan? Mutta on tiimi pelejäkin tehnyt. Aliarvostettu
Shattered Horizon on heidän käsialaansa, samaten nyt testiin osunut
Unstoppable Gorg.
Paperilla tarkasteltuna
Unstoppable Gorg saa lähinnä aikaan väsyneitä voihkaisuja. Tornipuolustuspeli? Taas? Vuonna 2012? Taskulaskintenkin pyörittäessä jo tornipuolustuspelejä tarvitaan todellakin jotain omaperäisiä ideoita. Ei vain massasta erottumiseksi, vaan yleensä sen takia, että kukaan jaksaa enää kiinnostua koko aiheesta.
Unstoppable Gorgin onneksi näitä omaperäisiä ideoita on kaksi.
 |
| Kun tarinatila syö miestä hieman liikaa, voi hermojaan rauhoitella Arcade-tilassa, jossa pitää yksinkertaisesti selvitä niin pitkään kuin mahdollista. Menestyminen tarinatilassa tuo käyttöön lisää aseita, ja parhaat suoritukset näkyvät leaderboardeilla. |
Näistä ensimmäinen ei vaikuta mitenkään pelattavuuteen, vaan ainoastaan pelin puitteisiin. Koko operaatio on kietaistu juustoisen 50-luvun tieteissarjafilmin ulkoasuun, ja hehkeää retroa pursuaa esiin jo pelin aihepiiristä alkaen. Gorg, avaruusilkiöiden ykkösmies, päättää kostaa ihmiskunnalle sen päättömän nopean levittäytymisen pitkin universumia ja kasaa jättimäisen avaruusarmadan tuhoamaan kaikki ihmiskunnan alueet, myös kotoisen maapallomme.
Avaruusarmada koostuu tietenkin klassisista lentävistä lautasista, ja koko tarina kerrotaan riemukkaasti itse kehitystiimin näyttelemissä ja näennäisesti noin kympin budjetilla tehdyissä välianimaatioissa, joissa yhdistellään hauskasti vanhaa uutisfilmiä ja erikoistehosteita, ufot roikkuvat näkyvien lankojen varassa ja suihkumoottorin virkaa hoitaa sädetikku. Tästä todella iso peukku.
Mutta entä se itse peli?
Satelliitteja ja lautasia
Unstoppable Gorgin toinen oivallus on se, että perinteisen pläntti-istutuksen sijaan avaruusteemaa on hyödynnetty muuhunkin kuin juustoisiin välianimaatioihin. Pelikenttänä toimivat planeettoja ja ihmiskunnan erilaisia avaruusasemia ympäröivät kiertoradat, joista kullakin on muutama taktisesti sijoitettu kiintopiste, joihin pelaaja voi rakentaa erilaisia puolustussatelliittejaan.
 |
| Tehtävien aikana voi kerätä tutkimuspisteitä, joilla saa avattua tutkimusmitaleja. Niillä voi merkata kuhunkin tehtävään torneja parannuskelpoisiksi, jolloin niiden suorituskykyä voi parantaa tehtävien aikana riihikuivaa käteistä vastaan. |
Jutun juju piilee siinä, että kun satelliitit on kerran istutettu, niitä voi liikuttaa. Tavallaan. Kiertoratoja voi nimittäin pyörittää hiirellä raahaamalla. Ja tämä onkin koko pelin selkäranka. Ideana olisi, että pelaajan pitäisi osata aavistella ennakkoon, mitä reittiä Gorgin pysäyttämätön avaruusarmada vyöryy kohti päätepistettään. Sitten satelliitit pitäisi rakennella niin, että niitä pystyy tarvittaessa pyörittämään sellaiseen asentoon, että hyökkäyssatelliitit pääsevät tarvittavalle ampumasektorille, mutta puolustuskyvyttömät tukisatelliitit pysyvät kaukana lentävistä lautasista.
Idea toimii pääasiassa hyvin. Kiertoratojen kiintopisteiden perusteella voi yleensä tehdä ennakkoarvauksia siitä, millaisia reittejä lautaset tulevat etenemään, vaikka se todellinen polku onkin yleensä sellainen sikkura, että siitä tulee mieleen kissanpennun uhriksi joutunut lankakerä. Ufot suhaavat pitkin galaksia mutkitellen sinne ja tänne, joten pääasiassa pelaajalla on hyvin aikaa pyöritellä kehiään niin, että jo torjuttuihin uhkiin varatut satelliitit pääsevät uusille rintamille.
Satelliitteja ja lentäviä lautasia on tarjolla valtavat valikoimat. Jo alkupäässä käsiinsä saa konekivääreillä, tykeillä ja ohjuksilla varustettuja hyökkäyssatelliitteja sekä tukivempeleitä, jotka takovat rahaa ja tutkimuspisteitä sekä korjaavat muita satelliitteja. Valikoima toki monipuolistuu tästä vielä reilusti enemmän, mutta kaikkea ei aina saa mukaansa: joka kenttään saa vain muutaman erilaisen satelliitin. Kiintiö on tuunattu hyvin kohdalleen, sillä lopputuloksena ei ole turhautuminen vaan hyvänlaatuinen harmitus siitä, että kaikkia leluja ei saa mukaan. Niinpä sopeutuminen on päivän teema.
Valitettavasti pelin muilta osin ei voi sanoa, ettei lopputuloksena ole turhautumista.
Tuunauksen tarpeessa
Unstoppable Gorgissa on yksi sangen tympeä vika, joka on nettifoorumien perusteella vesittänyt monen pelurin pelihuumorin, enkä omien testieni perusteella syytä heitä. Peli on aivan saatanallisen vaikea. Alussa homma kulkee, kiertoradat pyörivät ja peli kulkee mukavan letkeästi. Parin tunnin pelin jälkeen, pelaajan lähestyessä kymmenettä kenttää pelin 21 kentän valikoimasta, vaikeustaso kuitenkin yllättäen kurvaa pohjoiseen ja kaasuttaa keskari pystyssä kohti vuoristoa.
 |
| Turhan tylysti kohoavan vaikeustason ongelmaa korostaa se, että vaihtaminen helpommalle vaikeustasolle vie pelistä aivan kaiken haasteen. Niinpä onkin hieman epäselvää, pitäisikö homma chillailla ensin läpi helpoimmalla vaikeustasolla ja vasta sitten hypätä mediumille? Peli ei selitä. |
Tarkkaan sanoen tämä kurvi tulee vastaan pelin kahdeksannessa kentässä. Jo sitä ennen on aistittavissa ongelmia: yllättäen virhemarginaalit kutistuvat ja pelaajan pitää osata rakentaa juuri oikeat lautaset oikeisiin paikkoihin ja oikeassa järjestyksessä. Muuten myöhemmin ei riitä millään rahaa torjua vihollisaaltoja, joiden aikataulusta tai tarkasta sisällöstä ei ole mitään hajua. Peli kyllä kertoo ennen tehtävän alkua, mitä vihollistyyppejä tehtävä sisältää, mutta se ei auta rakentamaan puolustuksia oikeassa järjestyksessä, koska tarkemmasta kulusta ei saa mitään vihjeitä, edes vihollisten valmistautuessa laukaisuun.
 |
| Myöhemmissä kentissä kuvioihin heitetään mukaan haasteita, kuten vaikka kentät, joissa mahdollisuus pyöritellä kiertoratoja otetaan pelaajalta pois. Tällöin vasta pitääkin reagoida lennosta ja osata oikeaan aikaan vaihdella tornejaan uusiin. |
Ongelmaa pahentaa se, että osa pelin informaatiosta on suorastaan harhaanjohtavaa. Mukana tuleva tietosanakirja tuntui pakolliselta apuvälineeltä siihen saakka, kun huomasin muka luodeille tai lasereille heikkojen vihollisten ottavan ihan yhtä paljon vahinkoa niistäkin aseista, joille niiden muka piti olla kestäviä.
Ja niinpä tarjolla on kokemus, joka ei koskaan pääse näyttämään parhaita puoliaan. Peli muuttuu aivan liian nopeasti aivan liian turhauttavaksi, ja veikkaan, että monen pelaajan matka tyssää jo kauan ennen kuin ne pelin 21 tehtävää on nähty.
Unstoppable Gorgissa on hyvä idea ja erinomaiset puitteet, mutta itse peli olisi kaivannut vielä kuukauden verran lisää tuunailua. Toivotaan, että päivityksen parantavat asiaa.
Miikka Lehtonen... arvostaa juustoisia b-elokuvia ja kumipukuja.
