Total War -sarja on syntymästään asti ollut PC-strategioiden eliittiä. Kahta suosittua genreä, reaaliaikaista sodankäyntiä ja vuoropohjaista strategiaa yhdistelemällä on saatu aikaiseksi monipuolinen ja palkitseva pelikokemus. Tämä on puolestaan näkynyt osasta toiseen hyvinä myyntilukuina, joten eipä ihme, että uusimmassa osassa viitsitään käsitellä uusiksi jo kertaalleen pelisarjassa nähty aikakausi, eli keskiaika. Tosin mikäpä siinä, sillä vuosien varrelle on mahtunut edistystä. Esimerkiksi ensimmäisen Medievalin jälkeen taisteluissa käytetty pelimoottori on siirtynyt 3D-aikakauteen.
Käskyvaltaa
 |
| Nykyaikana tällä tavalla saisi vain pommista. |
Valtakuntaa hallitaan perinteisellä, ylhäältä kuvatulla kartalla. Käyttöliittymä on selkeä, looginen ja vuoronvaihdosten lisäksi lataustaukoja ei juuri esiinny. Suurin osa ajasta kuluu kaupunkien ja linnojen hallinnointiin ja asevoimien sun muiden yksiköiden liikuttelemiseen. Kaupungeissa voi kuluttaa rahaansa rakennuttamalla erilaisia hyödyllisiä rakennuksia tai uusia yksikköjä armeijaansa. Lisäksi tulee päättää verotuksesta. Kuten niin monissa samankaltaisissa peleissä, myös Medievalissa mikromanagerointi nousee rasitukseksi kaupunkimäärän kasvaessa. Tätä ongelmaa on yritetty ratkaista niin, että kaupungit saa asetettua halutessaan kuninkaallisen suvun jäsenen, eli tekoälyn johtoon. Tekoälylle saa annettua ohjeistusta yhden suurpiirteisen valinnan verran, eli panostetaanko esimerkiksi kaupungin kasvuun, rahan tekemiseen tai armeijan kasvattamiseen. Homma toimii ihan hyvin, tosin olisin toivonut hieman tarkempien ohjeiden antamisen olevan mahdollista. Nyt tuntui siltä, että tekoälylle homman jättäessään sanoutui irti tärkeistä päätöksistä kokonaan. Jos käsky ei ole nimenomaan säästää rahaa, saattaa kultavaranto huveta johonkin omasta mielestä aivan tarpeettomaan. Halutessaan kaupungin voi myös muuttaa linnaksi. Linnojen puolustaminen on helpompaa ja niissä saa tuotettua yksiköitä joita kaupungeissa ei, mutta tuloja ei linnoista juurikaan tipu ja monia rakennustyyppejä ei ole mahdollista niissä rakentaa.
Kaupunkien ja linnojen hallinnoitsemisen ohella on huolehdittava armeijoidensa ja muiden yksiköidensä käskyttämisestä. Sotilasyksiköiden tarkoitus on itsestään selvä, mutta muunlaista tallaajaa löytyy kartalle siroteltavaksi ihan kunnolla. Pappeja, kauppamiehiä, diplomaatteja, vakoojia ja salamurhaajia saa muiden muassa käskytettäväkseen. Papit kääntävät lähistön asukkaita omaan uskontoonsa, kauppamiehillä saa sovittua kaupankäynnistä muiden maiden kanssa, vakoojilla voi vakoilla tai sabotoida viholliskaupunkeja ja näin edespäin. Myös yksiköiden hallinnassa tulee tarvetta kärsivälliselle otteelle pelin edetessä - tekemistä riittää useamman klikkauksen edestä ihan joka vuorolle.
Mielivaltaa
 |
| Kartta näyttää tältä |
Diplomatia toimii pelissä aika tuttuun malliin. Joko oman diplomaatin tai toisen kansan aloitteesta ruudulle tupsahtaa keskusteluikkuna jossa toiselle kansalle voi tehdä ehdotuksia, vaatimuksia tai myönnytyksiä. Kansojen välille syntyy liittoja tai sotia tiuhaan tahtiin. Enemmän kuin kerran löysin itseni sotimasta useampaa kansakuntaa vastaan aloitettuani rähinät vain yhtä kohtaan muutama vuoro takaperin, joten potentiaalisten vihollisten suhteita kannattaa tarkkailla.
Keskiajalla kun vedellään, uskonto näyttelee melkeinpä näytelmän pääosaa. Kirkon suunnalta tarjoillaan ylimääräistä päänvaivaa aina silloin tällöin. Välillä on esimerkiksi muutama vuoro aikaa valloittaa likaisten kapinallisten kaupunki tai paavi ottaa nokkiinsa. Kun iso P päättää heittää kutosvaihteen kehiin, alkaa ristiretki. Käytännössä tämä tarkoittaa avointa sotaa jotain paavin valitsemaa kohdetta vastaan, johon saavat osallistua kaikki uskontokunnan jäsenmaat. Tämä on jo hyvä syy pitää suhteet kirkkoon kunnossa. Paavi on pelissä ihan normihemmo kuten kaikki muutkin, eli aikojen vaihtuessa vaihtuvat myös paavit. Tällöin onkin pelaajalle edullista, jos pyrkyreiden joukosta löytyy oma jätkä. Tapahtumien kulkua voi toki yrittää nopeuttaa esimerkiksi antamalla paaville salamurhaajan tikarista, mutta tässä on luonnollisesti riskinsä.
Väkivaltaa
Toinen puoli pelistä on sotaa. Yläviistosta kuvattua reaaliaikaista sodankäyntiä on suurimman osan ajasta ilo johtaa. Käytännössä armeijaa liikutellaan yksikköinä. Ruudulla toki näkyy kymmeniä tai satoja sotilaita, mutta samaan yksikköön kuuluvat miehet tottelevat samoja käskyjä. Yksiköitä pelistä löytyy ihan kiitettävästi. Löytyy erilaisia jalkamiehiä, jousimiehiä, ratsuväkeä sekä useita linnoihin tai kaupunkeihin tunkeutumista helpottavia välineitä, kuten tikkaita tai siirreltäviä torneja. Pelin edetessä yksikkövalikoima monipuolistuu uusien keksintöjen myötä.
 |
| Meni LOTRiksi. |
Varsinaista rähinää voi siis kaupunkien valloittamisen lisäksi syntyä ihan satunnaisessa maastossa armeijoiden välille. Taisteluissa erilaiset yksiköt luonnollisesti pärjäävät toisia yksiköitä vastaan paremmin kuin toisia, esimerkiksi keihäsmiehet kunnostautuvat erityisesti ratsuväkeä vastaan. Eniten merkitsevät kuitenkin massa ja taktinen osaaminen. Myös asiat kuten maasto otetaan huomioon, eli esimerkiksi ylämaaston etu pätee. Allekirjoittaneen tyypillisessä yhteenotossa ensin pehmitetään vihollisia nuolilla tai myöhemmin ilmaantuvilla musketeilla, tämän jälkeen pistetään rivimiehet lihaan kiinni ja pyritään ratsuväellä selustaan. Kaupunkeja tai linnoja puolustettaessa homma on yleensä vielä yksinkertaisempaa, ensin seiniltä nuolisadetta ja vihollisten päästessä sisään painetaan päälle kaikella mitä löytyy. Liekö näin peruskuvioilla ihan vaikeimmilla tasoilla pärjää, mutta mediumilla homma eteni ihan mukavasti ja suurin osa taisteluista päättyi selkeään voittoon. Hyökkäyksissä tulee aina olla mukana joku seinien tuhoamiseen tai ylittämiseen kelpaava väline. Tikkaat ja tornit mahdollistavat seinien ylityksen, siinä missä katapultit ja portinmurtajat lähestyvät seinäongelmaa brutaalimmin.
Kokonaisuutena taistelut toimivat Medieval II:ssa ihan yhtä hyvin tai melkein hyvin kuin ennenkin. Homma on hauskaa, mutta välillä tuntuu, että ihan saman taistelun joutuu taistelemaan yhden kampanjan aikana liiankin monta kertaa. Taistelut voi antaa myös tekoälyn huoleksi, mutta tulokset olivat ainakin minulla lähes poikkeuksetta kauhistuttavia. Vain varmoista varmimmat voitot uskaltaa jättää tietokoneen ratkaistavaksi.
Tekoäly yskii myös yksikköjen ohjastamisen suhteen. Pariinkin kertaan kaupunkiini tunkeutuvat siat pääsivät torneineen seinälle asti, mutta kun tornista olisi pitänyt siirtyä linnakkeen puolelle, mitään ei tapahtunut. Lopputulos? 10 minuutin hämmentynyt odotus, kunnes peli ilmoitteli taistelun päättyneen, sentään minun voittooni. Vähän risuja on myös pakko antaa edelleen jokseenkin kankeasta muodostelmien hallinnasta. Teoriassa joukkoja pystyy asettelemaan sellaisiin muodostelmiin kuin vain halajaa, käytännössä tämä kuitenkin osoittautui varsinkin kaupunkien sisällä usein raivostuttavan vaikeaksi. Käyttöliittymän kankeuksiin tottuu, mutta tämän pitäisi toimia paremmin.
Kilohinta kohdillaan
 |
| Incoming! |
Graafisesti peli on asetuksista riippuen ihan ok:n ja komean välimaastossa. Kartta on selkeä ja värikäs. Taisteluissa tehokoneilla yksiköihin ja maastoon saa ihan kiitettävän määrän yksityiskohtia, vähän vanhemmilla koneilla joutuu tyytymään hieman harmaampaan näkymään. Sodan äänet kuulostavat siltä, miltä pitäisikin. Kaatuilemisia ei testisessioiden aikana esiintynyt, joten teknisesti peli on kaikin puolin ihan laatujälkeä.
Medieval II: Total War sisältää niin paljon tekemistä ja säätämistä, että kattavan kuvan antaminen pelin sisällöstä perinteisen pituisessa arvostelussa on mahdotonta. Eikä se tarpeellista olisikaan, sillä pinnan alla piilevät yksityiskohdat eivät muuta sitä tosiasiaa suuntaan tai toiseen, että Medieval II on hyvä jatko-osa loistavalle pelisarjalle. Mitään kovin mullistavaa uutta ei ole tarjoilla, mutta kehitystä on tapahtunut ja kauppojen hyllyiltä ei edelleenkään löydy Total Warille varsinaista kilpailijaa.
Juho Ahola
Peliplaneetta.net
