Guitar Hero on ainutlaatuinen musiikkipeli-ilmiö, josta toistaiseksi ovat päässeet osallisiksi vain PlayStation 2 -pelaajat. Xbox 360:n omistavien rocksankareiden on kuitenkin nyt syytä heittää ilmakitara nurkkaan ja tarttua reilusti muoviseen skebaan.
Guitar Hero II on nimittäin julkaistu myös Xbox 360:lle. Se on sarjan ensimmäinen peli Microsoftin konsolilla, mutta sen kunniaksi kyseessä ei ole pelkkä käännös PlayStation 2 -versiosta. Xbox 360 -peli on varustettu monilla parannuksilla ja lisäyksillä, joista merkittävimpiin kuuluu Xbox Live -tuki.
Can you rock and roll?Guitar Hero -pelit on tehty kaikille niille, jotka ovat koskaan uneksineet olevansa
Steve Vai,
Jimi Hendrix tai
Slash. Pelien idea on yksinkertainen ja helppo sisäistää: kitaranmuotoisen ohjaimen viiden kaulanapin ja soittokytkimen avulla on tarkoitus "soittaa" musiikkikappaleita mahdollisimman hyvin. Liiasta mokailusta rangaistaan säröäänillä ja lopulta yleisö buuaa pelin poikki.
 |
| Kaksinpelissä menestyminen avaa esimerkiksi läjän uusia bassoja. |
Jotta homma ei menisi liian yksinkertaiseksi, kaulanappeja ei suinkaan painella aina yksi kerrallaan, vaan myös yhtä aikaa ja monessa eri järjestyksessä. Aloittelijakin pääsee nopeasti mukaan, mutta todellinen kitarasankaruus mitataan vasta vaikeimmalla vaikeusasteella.
Yksinpeli koostuu vapaasta soittelusta ja urapelitilasta, jossa tie rocktähteyteen aloitetaan pohjalta. Pelaaja valitsee itselleen yhden pelin omalaatuisista kitaratähdistä ja keikkailee biisilistaa läpi helpoimmasta päästä alkaen. Onnistumisesta palkitaan rahalla ja uusilla biiseillä. Rahalla voi hankkia kaikenlaista lisäsälää, kuten uusia kitaroita ja kitarakuviointeja, uusia pelihahmoja ja niiden asuja sekä tärkeimpänä uusia kappaleita soitettavaksi.
Yksinpelin lisäksi kakkososa tukee nerokasta yhteispelitilaa, jossa toinen pelaaja soittaa ykköskitaran raitaa ja toinen kappaleesta riippuen joko bassoa tai kakkoskitaraa. Kaksin soittaminen on äärimmäisen hauskaa, ja yksi kakkososan ehdottomista vetonauloista. Ainoana miinuksena kaksinpeli tietenkin vaatii toisen kitaraohjaimen.
Sähköt sain sähkökitaraanPelipaketista ei löydy PS2-pelistä tuttua Gibsonin SG-kitaran mallista ohjainta, vaan sähäkämpi X-plorer. Ennakkopuheista huolimatta ohjain ei ole langaton, mutta muutoin se on etenkin kaulanappien osalta jämäkämpi kuin PS2-ohjain. Kaulahihna on myös pidempi, joten vähän isompikin rokkimies voi pelata peliä asiaankuuluvassa leveässä haara-asennossa. Vain Select- ja Start-napit ovat käsittämättömän pieniä ja hankalassa paikassa, mutta eipä niitä tässä pelissä juuri tarvitakaan. Pisteet tuplaava Star Powerkin kuuluu käynnistää ohjainta tyylikkäästi ylöspäin kallistamalla, eikä suinkaan Start-nappia painamalla.
 |
| Hahmoja on pelissä pingviinimetalistista punatukkapunkkariin. |
Luonnollisesti Xbox 360 -versio on graafisesti komeampi kuin PS2-versio, mutta pelatessa sitä ei juuri ehdi ihastella. Pelin graafisessa yleisilmeessä käytetään kaikkia mahdollisia rockkliseitä pilke silmäkulmassa, ja etenkin pelihahmot ovat ihastuttavan karikatyyrimäisiä.
Guitar Hero II:n kaltainen peli elää kuitenkin puhtaasti sen biisilistasta. Kakkososan musiikkivalikoima on ykkösosaa laajempi, mutta samalla myös hajanaisempi. Eikö Van Halenin ja Aerosmithin kappaleista tosiaan muka löytynyt parempia valintoja kuin
You Really Got Me ja
Last Child?
Suurin osa kappaleista on edelleen rehellistä rokkia vaihdellen raskaasta kevyempään, mutta mukaan mahtuu myös muutama poikkeus. Kaikki urapelitilan 48 kappaletta ovat cover-versioita, mutta mukana on myös vajaat 30 vähän tuntemattomampien bändien omia esityksiä. Kaikkiaan pelissä on 74 biisiä. Covereiden taso vaihtelee jonkin verran, mutta pääsääntöisesti ne toimivat hyvin.
 |
| Lavalle! Pelatessa pääsee rock-keikan tunnelmaan. |
PS2-versioon nähden Xbox 360 -versiossa on kymmenen uutta kappaletta, mukaan lukien jo ykkösosasta asti kaivattu Iron Maidenin
Trooper,
Alice Cooperin Billion Dollar Babies sekä Pearl Jamin
Life Wasted. Myös kappaleiden soittojärjestys urapelitilassa on nyt järkevämpi.
Encorea Liven välitykselläXbox 360 -version eniten odotuksia herättävä ominaisuus on tietenkin Xbox Live ja sitä kautta ladattavat lisäbiisit. Ensimmäiset lisäkappalepaketit ovatkin jo ehtineen ilmestyä, mutta niiden hinta ei ilahduttanut aivan kaikkia. Kappaleet tulivat kolmessa kolmen biisin paketissa 500 Microsoft-pisteen eli noin kuuden euron hintaisina, joka monista on liikaa. Niin tai näin, lisää "soitettavaa" on taatusti luvassa jatkossakin. Liven kautta voi myös vertailla omia taitojaan maailmanlaajuisessa leaderboardissa. Vain verkkopelimahdollisuus edelleen uupuu.
 |
| Kauniita asuja. Pandoralle saa siivet. |
Live Achievement -saavutukset vaihtelevat hyvin helpoista (mokaa yksi biisi helpoimmalla vaikeusasteella) todella haastaviin (soita tuhat säveltä onnistuneesti putkeen). Kaikkien saavutusten kerääminen vie taatusti aikaa.
Guitar Hero on äärimmäisen nerokas peli-idea, joka jalostuu entisestään Xbox 360:n
Guitar Hero II:n myötä. Hintalappu voi tuntua tavalliseen peliin nähden hieman korkealta, mutta harvasta pelistä saa näin paljon hupia rahoilleen. Kun muoviskebaan kerran tarttuu, siitä on vaikea päästää irti.
Miika Huttunen...
ei oikeasti osaa soittaa kuin nokkahuilua. Ja sitäkin huonosti.