Japanilaiset ovat monien peliensä perusteella harvinaisen pessimististä kansaa. Nousevan auringon maasta lennätetään Eurooppaan taukoamatta kasapäin pelejä, joissa maailma palaa ydintulta tai vähintäänkin suolet syödään. Näissä pienikokoisen, mutta pippurisen kansan virtuaalimaailman eepoksissa kuvottavuuden ja viehättävyyden raja on lähes pelottavan häilyvä, mutta samasta syystä myös Sonyn tuorein toimintapeli on yhtä intensiivistä iloittelua alusta loppuun.
 |
| Ihme mömmöön törmää joka nurkassa. |
Maailmasta tuskin löytyy pelintekijää, jonka teesinä ei olisi täydellisen pelin tekeminen. Koska täydellisyys on suhteellinen käsite ja mahdoton toteuttaa, on moni tyytynyt toiseksi parhaaseen vaihtoehtoon, kopioimiseen. Extermination kuuluu Sonyn oman luokituksen mukaan survival/horror-genreen, joka yhdistää jännityksen, toiminnan ja kauhun parhaita ominaisuuksia. Resident Evilistä, Metal Gear Solidista ja Syphon Filteristä tuttuja mielikuvia tuleekin vastaan joka kulman takaa, mutta muutaman tason jälkeen tiukka toiminta vie ajatukset tarpeeksi kauas todellisuudesta.
Juonenkäänteitä ja psykologista aivopainia etsiville suosittelen hyvää kirjaa, mutta on Exterminatorin tarinassakin tietty viehätys. Päähenkilö Dennis Riley on monissa liemissä keitetty kivikasvoinen merivoimien tiedustelusotilas, joka lähetetään joukkoyksikkönsä kanssa etelämantereelle. Fort Stewartin huippusalainen tukikohta ei ole vastannut yhteydenottoihin ja todennäköisesti jotain on pahasti vialla. Syypäänä hiljaisuuteen on ulkoavaruuden DNA:sta jalostetut limanerittäjät, jotka ovat täysin viisaampiaan kunnioittamatta päättäneet käyttää ihmisruumiita ravinnonlähteinään.
 |
| Lipas laulaa ja sotilas nauraa. |
Alienista ”lainattu” juoni ei tuo universumin tarinankerrontaan mitään uutta, mutta se tukee hyvin koko pelin perusajatusta, kauhutoimintaa. Jokin outo viehätyksensä siinä on tyhjentää lipas öykkäröivään avaruusturistiin ja samalla tiedostaa yhdenkin sylkäisyn olevan tappava. Kun tavallinen tallaaja olisi valmis rukoilemaan, polvistumaan ja uhraamaan lampaan säilyäkseen hengissä, ottaa järkkymätön amerikkalaissotilas kassistaan uuden lippaan ja jatkaa ruudintuoksuista matkaansa. Ja ai että sitä vihreän liman määrää.
Let´s party
Exterminationiin on helppo päästä mukaan. Ensimmäisen alkuvideon jälkeen alkaa tiukka toiminta välittömästi. Ohjeet liikkumiseen ja seuraavaan toimintaan annetaan huomaamattomasti sotilaiden dialogin yhteydessä. Ensimmäiset etanan ja kampelan symbioosin näköiset koeputkikarkurit tulevat vastaan jo muutaman minuutin jälkeen ja tilanteet jatkuvat tiiviinä lopputeksteihin asti. Looginen ajattelu ja tutkijoiden kirjoittamat päiväkirjat neuvovat tietä eteenpäin, mutta esteitä helppoon matkantekoon luonnolliseti riittää enemmän kuin omaan tarpeeseen eikä kyllästymistä tarvitse pelätä tapahtumien ja toiminna yllättäessä joka nurkan takaa.
Fort Stewart on sotilastukikohta, joten eksymisen vaara on ilmeinen. Tutkittavat kentät on jaettu eri alueisiin ja alueelta toiselle pääseminen voi usein osoittautua hankalaksi. Usein kulkureittinä on oven sijasta ilmastointikanava ja fysiikan lakeja uhmaavan hypyn voi korvata putkistossa roikkumalla. Kokonaisuus kolahtaa paikalleen kuin rubiikinkuutio, eikä keskeneräisyyten tai epäloogisuuteen törmään.
 |
| Ohjaisiko Renny Harlin tästä seuraavan kiipeilyelokuvansa. |
Toiminta on läpi pelin perinteisen selkeää. Jos hissi toimii virralla, lojuu akku varmasti jossain lähettyvillä. Mikäli tukevassa ovessa on ruosteinen lukko, aukeaa se tyylikkäästi ilman avainta puukolla tuikkasemalla. Liian helppoa eteneminen ei suinkaan ole, mutta joskus olemme peleissä nähneet myös hieman vaikeampia haasteita. Kentiltä löytyy kiinnostuksen ylläpitämiseksi erilaisia power-uppeja, joista useimmat ovat viritysosia rynnäkkökiväärin tulivoiman lisäämiseksi. Tallennuksia voi tehdä vain tietyn väliajoin erityisissä tallennushuoneissa, joten pitkätkin pelihetket joutuu joskus seikkailemaan uudestaan etanavampyyrien saatua yliotteen.
Käytännössä viikatemies pysyy poissa parhaiten keräämällä matkan varrelta ensiapulaukkuja ja ruiskuja. Kimppuun hyökännyt alien tekee tuhoja terveyteen, jonka saa palautettua kaivamalla inventaariosta esiin ensiapulaukun. Mikäli pikkupiru sylkäiseen vihreänkirjavan klimpin kohti otsalohkoa, saa amerikkalaissankari tartunnan, josta ei pääse eroon kuin ruiskuttamalla suonistoon vasta-ainetta. Piikitystä ei voi harrastaa kuin siihen nimenomaan tarkoitetussa huoneessa, joten joskus saattaa tulla kiire. Terveys- ja tartuntatilannetta voi seurata napin painalluksella päävalikosta, samoin kuin inventarion, akkujen ja rynnäkkökiväärin ominaisuuksia.
Mielenkiintoinen idea on ruiskujen ja luotien saatavuus. Toisin kuin useimmissa toimintapeleissä, Exterminationissa power-upit ovat usein kirjaimellisesti kiven takana. 100 luotia ei riitä kuin muutamaan limanlevittäjään, jonka jälkeen täytyy palata joskus pitkiäkin matkoja ammusvarastoon. Samoin ruiskuja on levällään vain muutamia kappaleita, joten usein kannattaa odottaa terveydentilan heikkenemistä viimeiseen asti ennen pelastavan piikin antamista.
Juokse ja kuole
 |
| Koiranilma syö miestä. Samoin tekee alienit. |
Pelin ensimmäinen miinus tulee pelattavuutta nakertavasta kamerasta. Tarkkuutta vaativat tehtävät, kuten kapealla sillalla kävely, ovat usein harmittavan vaikeita kameran laahautuessa mukana kuin pakosta. Kolmannesta persoonasta seuraava kamera vaihtuu ensimmäiseen persoonaan napin painalluksella, mutta silloinkin siitä on vaikeaa ottaa selvää nykimisen ja suuntaamisongelmien takia. Mahdollisuuksia kameran kieputteluun on lähes joka napista, mutta kokonaisuus ei toimi. Kummallisin ilmiö on kolmannesta persoonasta mahdollistettu tähtääminen, jolloin osumatarkkuus on kiinni tuurista. Kokonaisuutena kamera ei vain ole niin sujuva kuin vastaavissa samaa tekniikkaa käyttävissä 3D-peleissä.
Juonen edetessä seuraillaan tiiviiseen tahtiin videopätkiä, jotka paljastavat pieniä vihjeitä tulevasta ja samalla valottavat tapahtuneen kauheuden syitä. Visuaalisesti välianimaatiot eivät pahemmin eroa muusta pelistä ja ovat hyvässä tasapainossa toiminnan kanssa. Exterminationin grafiikka on kokonaisuutena kohtalaisen hyvää. Tekstuurit ovat selkeitä, mutta läpi pelin vallitseva tummuus jättää turhan monia yksityiskohtia varjoonsa. Paikoittaisiin tekstuurihyppelyihin kuitenkin törmää ja esimerkiksi tulen kuvaaminen näyttää keskeneräiseltä. Kovin läheltä ei yksityiskohtia, kuten hahmojen naamoja kannata tutkia, mutta tunnelma tuskaiselta etelämantereeltä välittyy olohuoneisiin aivan tarpeeksi uskottavasti.
Äänidubbaus on tehty ilmeisesti kahvitauolla ja se myös kuuluu. Eri asia on kuinka paljon toimintapeleissä muutamat dialogit merkitsevät, mutta luulisi Sonyn panostavan täydellisyyteen. Dialogeja käytäessä viimeiset sanat jäävät usein uuden lauseen alle ja ääninäytteleminen on muutenkin laiskaa ja heppoista. Musiikki on bassopitoista, hidastempoista teknoa, joka kiihtyy tapahtumien ja tunnelmien mukaan oivasti.
Extermination on selkeästi suunniteltu syömään pelaajien pelimarkkoja upeata ja mahtavaa Metal Gear Solid 2:sta odotellessa. Vaikka se ei ole ehkä PS2:n paras peli, on Extermination silti poikkeuksellisen viihdyttävä ja mukaansatempaava toimintapaketti. Se yhdistää kauhua, räiskintää ja puzzleja sopivassa ja harvemmin nähdyssä suhteessa. Hieman lisäpanostusta grafiikkaan, juoneen ja omaperäisyyteen niin meillä olisi voinut olla käsissämme jotain suurta. Extermination on kesän sadepäiville kuitenkin erittäin hyvää ajanvietettä ja kestää useamman kuin yhden läpipeluukerran varmasti.
Klaus MT HolmPeliplaneetta.net
