Pelityyppi: 3D-räiskintä- ja toimintapelit
Julkaisija/kehittäjä: Codemasters / Bohemia Interactive
Kotisivut: http://www.flashpoint1985.com
Laitteistovaatimukset: PIII 600 MHz, 128 Mt RAM, 32Mt näytönohjain, 8X CD-asema, 300 Mt vapaata levytilaa (asennuksen jälkeen)
Testattu: PIII 550 MHz, 256 Mt RAM, GeForce2 MX
Arvosteluversio: Myyntiversio

Klikkaa ja tarkista tämän pelin hinta Vertaa.fi:ssä!

On yö, ja hämärän kylämaiseman valaisee hetkeksi taivaalle ammuttu valopanos. Vihollistankin telaketjujen kylmä kalke kantautuu jostain lähitalojen takaa ja sen moottorin matalan uhmaava murina saa ihosi kananlihalle. Ryhmänjohtajasi makaa kuolleena, aivot pihalle ammuttuna muutaman metrin päässä pensaikosta, jossa makaat hengitystäsi pidättäen hiiren hiljaa miettien kuumeisesti seuraavaa siirtoasi. Radiosta tiedoitetaan: helikopteri on ammuttu alas, evakuointi viivästyy. Helvetti! Samassa vihollinen avaa jälleen tulen kohti, ja multa pöllyää kasvojesi edessä. Valojuovat viuhuvat pirullisen vihellyksen saattelemana pääsi yli ja ropisevat läheisen kirkon seinään. ”Missä ne panssarijoukot oikein viipyvät?” pohdit, ja lataat viimeisen lippaan rynkkyysi. Se on nyt kaikki tai ei mitään.

Ryhmätyö on hengissäpysymisen edellytys.

3D-räiskintäpelien historian alkutaipaleella pelaajille tarjottiin poikkeuksetta toimintaa enemmän tai vähemmän fiktion muodossa. Oli Doomia, Unrealia, Quakea ja kymmeniä muita vastaavia, joissa pelaat asetettiin outojen tai täysin mahdottomien tilanteiden eteen ampumaan milloin miltäkin scifimömmöltä limat seinille. Olihan siellä tietenkin se alkukantainen Wolfenstein, mutta eipä siinäkään pahemmin mitään todenmukaisuutta ollut vaikka natseja ammuttiinkin. Vasta aivan muutama vuosi sitten toimintapelien evoluutio pääsi siihen pisteeseen, että pelaajille alettiin tarjota muitakin vaihtoehtoja. Spec Ops, Delta Force, Project IGI, SWAT, Hidden & Dangerous ja tietenkin ultrarealistinen Rainbow 6 ovat jokainen sarallaan vieneet 3D-räiskintää pelityylinä omalla tavallaan eteenpäin. Ja juuri sinne realistisempaan suuntaan.

Realististen räiskintäpelien teko tuntuukin olevan tällä hetkellä jonkinsorttinen buumi ja jokaiseen vähänkin suositumpaan moninpeliin on väsätty realistisuutta tavoittelevia modeja Counter Striken tyyliin. Tällä hetkellä autenttisimpaan tunnelmaan on päästy aikaisemmin mainituissa R6:ssa ja H&D:ssä, mutta nyt arvostelussa oleva, tšekkiläisen Bohemia Interactive Studiosin entisten ammattisotilaiden vihdoinkin valmiiksi saama Operation Flashpoint asettaa pelirealismin standardit aivan uusiin sfääreihin ja peliä sopivampi ilmaisu onkin ehkä sotasimulaatio.

Pelaaja voi kyntää vaikka peltoa kun muut pelastavat maailmaa.

OF:n hieman kaukaa haettu taustatarina sijoittuu vaihtoehtoiseen todellisuuteen vuonna 1985 kun Mikhail Gorbachev on juuri astunut Neuvostoliiton johtoon. Pelin kuvitteellisessa tilanteessa kansa ja vanhoilliset johtohenkilöt alkavat kapinoida voimakkaasti tuoreen johtajansa uutta, vapaampaa politiikkaa vastaan. Seurauksena syntyy valtava kaaos, jossa hallitus menettää kontrollinsa armeijaan. Kenraali Ivan Vasili Guba kieltäytyy toimimasta uuden hallituksen alaisena ja uskoo edelleen vanhaan kunnon kommunismiin. Niinpä tämä yltiökommunistikenraali aikoo pistää Neuvostoliiton asiat takaisin ”mallilleen” oman modernin armeijansa voimalla. Voimattoman suurvallan johto pyytää Ronald Reaganilta apua kärjistyneeseen tilanteeseen ja niin kansainväliset NATO-joukot lähetetään paikalle pakottamaan Guban kapina-armeija rauhaan ennen kuin tilanne karkaa käsistä ja leviää kolmanneksi maailmansodaksi.



Kyseessä on siis taktinen, 1st/3rd person sotapeli, jossa tiukka realismi ja hauska pelattavuus on naitettu maukkaaksi ja ennen kokemattoman intensiiviseksi, pelaajan totaalisesti sisälleen imeväksi kokonaisuudeksi. Tässä pelissä pelaaja on sotilas. Ei siis mikään Duke Nukem tai Rambo saati teräsmies, vaan tuiki tavallinen NATO:n rivimies siinä missä kaikki muutkin, joka parhaansa mukaan pyrkii täyttämään hänelle korkeammalta taholta annetut tehtävät ja pysyä siinä samassa vielä hengissäkin. Sankarin viittaa ei pelaajalle alussa anneta, mutta ylennyksiä tulee tarinan edetessä, jolloin vaikutusvalta kasvaa ja saa mahdollisuuden komentaa omaa, alati kasvavaa ryhmäänsä.

Pelin kampanjan taistelutantereena toimii fiktiivinen kolmen saaren saariryhmä, jonka maisemat on mallinnettu oikeiden satelliittikuvien ja karttojen perusteella. Lääniä riittää pirusti, ja pelialueen rajoja saa etsimällä etsiä kymmenien kilometrien päästä. Onneksi OF ei keskity pelkästään jalkaväen simuloimiseen, vaan pelaaja voi hypätä minkä tahansa tantereelta löytyvän vehkeen puikkoihin (tai kyytiin), oli se sitten M2A1, rekka, jeeppi, helikopteri tai vaikka traktori. Näillä matka taittuukin jo huomattavasti sutjakammin. Mikään rallipeli/lentosimu OF ei kuitenkaan ole, eli supertarkkaa avioniikkaa tai fysiikkamallinnusta on turha odottaa. Vehkeet käyttäytyvät kuitenkin mukavasti, riittävän oikein ja ennenkaikkea helposti, jotta pelaaminen ei menisi tuskan puolelle.

Tehtävät ovat monipuolisia ja käsittävät lähes kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä. Pelaaja on mukana pienissä nakkihommissa, valtavissa joukkohyökkäyksissä, kaupungin valtauksissa, puolustuslinjoilla, kommandoiskuissa, väijyissä ja ties missä. Etukäteen mainostettua kampanjan dynaamisuutta ei pahemmin huomaa, ja tehtävien lopputulos vaikuttaakin lähinnä seuraavan tehtävään saatavien miehien määrään. OF:n tehtävät eivät ole pelkkää toimintaa, vaan sisältävät myös piinallista odotusta, jännitystä ja pitkiä siirtymiä miehistönkuljetusvaunuissa. Loistava idea kasvattaa tunnelmaa ja saada pelaaja uppoutumaan pelimaailmaan.



Kun pelaaja ensimmäistä kertaa pelon ja kauhun täyttäessä mielen ryntää miehistönkuljetusvaunusta keskelle taistelua, niin JUMA! Räjähdykset jymisevät ympärillä lennättäen multaa ja kiviä joka suuntaan, miehet huutavat, radio tulvii ryhmänjohtajan komentoja, luodit viuhuvat ja sekasorto on täydellisen kaunista kakofoniaa. Eka kerta kun meikäpoikakin alkoi alusta lähtien käyttää ryömimisnappia ihan suosiolla. Toiminta ei ole päätöntä vihollisten ympärillä straffausta ja liipasimen pohjassa pitämistä, vaan enemmänkin nopeaa pyrähtelyä suojasta toiseen pää kumarassa ja parasta toivoen. Liikkeestä ampuessa ei tahdo osua edes ladon oveen, joten oikeaoppinen syöksyminen ja maaten ammutut hallitut yksittäiset laukaukset ovat kaiken a ja o.

Jos haluaa osua on parempi ampua tähtäimen läpi.

OF:n tähtäin eroaa hieman tavanomaisesta ja sen käyttäytyminen vaatii hetken totuttelua, sillä ruudun keskellä on ns. kuollut alue, jonka sisällä tähtäimen liikuttaminen ei käännä pelaajaa. Systeemin erinomaisuuden kuitenkin ymmärtää jahka sitä oppii käyttämään, sillä se antaa mahdollisuuden skannata ympäristöä tavanomaista tehokkaammin ilman rintamasuunnan muuttamista. Tähtäin koostuu tavallisesta tähtäinrististä, joka näyttää mihin ammutaan, sekä pienemmästä pisteestä, joka näyttää mihin ammukset oikeasti päätyvät juoksemisesta, haavoittumisesta tai hengästymisestä johtuen. Mikäli haluaa ihan oikeasti osuakin johonkin, kannattaa ampuminen suorittaa "oikean" tähtäimen läpi tiiraamalla kuten oheisessa kuvassa.

Rankat leikit vaativat rankkoja leluja, ja niitähän Operation Flashpointissa riittää aina M16:sta, vaimennetusta MP5:stä ja XM177E2:sta aina M60- konekivääriin ja LAW- sinkoon asti. Tietenkin mukana on myös kranaatteja, valopanoksia, savupommeja, ja kasapanoksia. Tarkempaan työskentelyyn löytyy myös kiikaritähtäimellä varustettu M21. Lisää tulivoimaa löytyy myös tietenkin eri ajoneuvojen katoilta konekiväärien ja rankempien tykkien muodossa.

Tältä etäisyydeltä syntyy aina vähintään yksi ruumis.

Tekoäly pistää suurimman osan ajasta kunnolla hanttiin ja tiukkaa vastusta alkaa nopeasti kunnioittamaan ihan oikeasti. Yksin keskellä peltoa juokseva sankarisotilas onkin yleensä enemmän kuin nopeasti kuollut sankarisotilas. Ryhmätyö on elinehto eikä kaveria jätetä. Kovasta vastuksesta huolimatta tietokonesoltut eivät kuitenkaan (yleensä) ole Rainbow 6 -tyylisiä supersnaippereita, vaan ampuvat usein jopa ohi. Silloin tällöin päättömästi ympäriinsä ravaavat ja vieressä mitään tekemättä seisovat vihulaiset kuitenkin ihmetyttävät ja saavat miettimään koodin valmiusastetta. Ja miksi se lääkintämies juoksee aina rynkky tanassa suoraan etulinjaan tappamaan itsensä?! Omien äijien puuhastelua tarkemmin seuratessa, ja viimeistään AI:n ohjauksessa olevan jeepin kyydissä istuessa kuitenkin vakuuttuu tekoälyn huimasta tasosta.



Visuaalisesti OF on omalla tavallaan loistava taidonnäyte. Vaikka harmaan pliisu yleisilme jääkin kilometrin jälkeen vaikkapa Q3:lle, ansaitsee peli kiitosta uskomattoman laajasta ja monipuolisesta maailmasta joka on täynnä yksityiskohtia ja pelaajasta riippumatonta elämää. Ylimääräistä kromia ja kimallusta ei tosiaankaan ole, mutta eipä sellainen tällaiseen isojen poikien sotapeliin niin sopisikaan. Runsas kasvillisuus, kauas piirtyvä maisema, komeat kylät ja etenkin kaikkien aikojen upeimmin toteutetut metsät keräävät pisteitä kotiin ja todistavat pelienginen olevan hieman karusta ulkokuorestaan huolimatta todella kovaa luokkaa. Yksiköt on mallinnettu erittäin pikkutarkasti ja soltut on motioncapturoitu huolellisesti, vaikka kasvot ovatkin yleisesti ottaen aika järkkyä katsottavaa. Toisaalta, kuinka paljon sitä peliltä pitää vielä vaatia?

Musiikit ovat kaikessa vähäisyydessään tunnelmaa luovia ja hyvin pelin militaristiseen meininkiin sopivia. Itse pelin aikana ei tietenkään ole mitään taustahumppaa, luojan kiitos! Ääniefektit kuulostavat kylmän realistisella tavallaan pelottavan tehokkailta ja saavat välillä pelaajan niskavillat pystyyn asiallisella rajuudellaan. Parhaan tunnelman aikaansaaminen vaatii kuitenkin ehdottomasti pientä säätöä pelin ääniasetuksissa, sillä efektit ovat oletusarvoisesti aivan liian hiljaa suhteessa muuhun audioon. Kun aseiden miehekäs pauke ja räjähdykset ovat maksimissa niin voi veljet sitä tunnelmaa! Monotonisen laahaavassa ääninäyttelyssä taasen olisi valtavasti parantamisen varaa niin radioviesien kuin välianimaatioidenkin kohdalla. Tunne ja eläytyminen puuttuu lähes tyystin, ja pidemmissä keskusteluissa kommentit menevät välillä pahasti päällekkäin edellisen tyypin jaarittelun ollessa vielä kesken kun seuraava jo alkaa pälpättää.

Metsät ovat kaunista katseltavaa.

Pitkän kampanjan lisäksi OF:stä löytyy yksittäisiä tehtäviä, moninpeli, sekä karttaeditori, joten puuhattavaa löytyy varmasti tarpeeksi ahkerammallekin pelaajalle. OF on kokonaisuutena suorastaan hämmästyttävän laaja ja monisyinen, eikä neljän vuoden valmistumisaika enää ihmetytä laisinkaan. Itse ainakin jäin välittömästi pelin saatuani totaalisesti koukkuun, ja paukutin sitä aamusta iltaan viikon päivät jättäen kaiken muun ”toisarvoisen” toiminnan taka-alalle. Jos nyt ihan pakko on jostain alkaa rutisemaan, niin aika pahasta kaatumataudista ainakin OF:n arvosteluversio kärsi. Täysin sattumanvaraisesti silloin tällöin ilmaantuva pelin jumittava bugi poltti meikäläiseltä ainakin tusinan paidan hihat ja muutamat sulakkeet kaupan päälle. Kyseessä on mitä ilmeisimmin vain keskeneräisen arvosteluversion ongelma, joka on lopullisessa versiossa korjattu.

Toinen harmittava asia on suorastaan järkyt laitteistovaatimukset. Hiemankin suuremman mittakaavan tehtävissä ja varsinkin tiheissä metsissä huomaa, että tämä peli syö testikoneen kaltaisia ”nuhapumppuja” aamiaiseksi. Kannattaa siis varautua karsimaan yksityiskohtia rankalla kädellä.

Jos ei vielä tullut selväksi, kyseessä on pienine vikoineenkin ehdottomasti loistava peli ja nykypäivinä harvinaisen sisältörikas kokonaisuus. Joillekin realismi on sana, jota karttaa peleissä kuin ruttoa, mutta OF:n realismi toimii pelin ehdolla ja sopivia myönnytyksiä on tehty paljon. Mitään himorealismia ei siis kaikesta huolimatta tarvitse pelätä. Mikäli sotapelit yhtään kiinnostavat ja pöydällä nököttävästä pelikoneesta löytyy tarvittavaa potkua niin pidemmittä puheitta… Kauppaan, MARS! (Peli on kaupoissa 20. kesäkuuta alkaen)

Teppo Lähtinen
Peliplaneetta.net