Olin hieman yllättynyt kuullessani pelistä. Mikä International League Soccer? Ai, oliko tällainen pelikin tulossa PS2:lle? Pieni toivonkipinä heräsi kuitenkin, jalkapallopelit kun ovat alustasta riippumatta jättäneet toivomisen varaa.
FIFA on toki hyvää arcade-fudista, varsinkin parin kaljan jälkeen kavereiden kanssa tahkottuna. ISS-sarja on myös mainio ja sitä jaksaa jopa pelata yksinkin, toisin kuin FIFAa. Kuitenkin, lopullista kliimaksia ei jalkapallorintamalla ole nähty, varsinkaan PS2:lle.
Mitä helv....?
Pelin kannessa on tuntemattoman näköinen heppu nimmarin kanssa. Pelin kotisivuilta selviää, että kyseessä on Irlannissa syntynyt Roy Keane ja muisti palaa. Aivan, se pelaaja, joka on Manussa ja joutui hoitoon psyykensä takia. Olisikohan lääkehumalassa lupautunut pelin mannekiiniksi? No, joka tapauksessa pelissä on yksi hauska yksityiskohta. Nimittäin takakannessa luvataan, että pelaamalla World League modea, voit pistää pisteesi nettiin vertailtavaksi ja näin todistaa olevasi ykkönen.
 |
| Pelaajat näyttävät ajoittain aivan siedettäviltä. |
Peli sisään ja menoksi. Kuvaruudulla vilistää nimiä: Taito, Eon Digital Entertainment, Diadora, Pepsi Chart. Alkudemo alkaa ja järkyttää epätasaisella ruudunpäivityksellään. Grafiikan taso on mitä on, pelaajat ovat sentään ihan kivan näköisiä.
Sitten valikoihin. Hirveää kasarihenkistä syntikan raiskausta! Keskiverto hissimusakin on taidetta tähän verrattuna. Valikot ovat todella ruman näköiset, mutta sentään kohtuullisen selkeät. Takaraivoon alkaa hiipiä sellainen epäilys, että peli on yhtä paska esitys, kuin sponsorinsa Pepsin listaohjelma.
Ronoldo, Ravaldo ja kumppanit
Pelistä löytyy Exhibition, Cup, League ja Penalty shoot-out. Cupin sisältä löytyy International Cup, Taito Cup ja World Ranking, jonka tuloksen voi siis pistää nettiin. Leaguen sisältä löytyy sitten joko Area- tai World League. Plussaa tulee siitä, että voi valita nappien paikat itse, kuten mistä lauot ja mistä syötät.
Stadioneita on "kokonaista" kuusi valittavana, jotka eivät tietysti ole oikeita mestoja. Joukkueet ovat maajoukkueita ja mikään yllätys ei ole, että Suomi loistaa poissaolollaan. Lisenssejä ei ole hankittu, eli pelaajien nimet ovat väännöksiä oikeista kuten Ronoldo, Ravaldo ja Ramario. Edes pelin mannekiini ei itse pelissä esiinny omalla nimellään.
Valikko, joka ilmestyy juuri ennen pelin alkua on kätevä. Siitä voi valita taktiikat, muodostelmat ja pelaajat mukavasti. On kätevää, että pelaajia voi vaihtaa yhtä aikaa usemmankin. Kamerakulmana ainoa siedettävä vaihtoehto on TV-kamera, sillä muut vaihtoehdot ovat poissuljettuja grafiikan suttuisuuden takia. TV-kamera kuvaa tarpeeksi läheltä ja kamera seuraa yllättävän kivasti pelaajia. Toisikseen ns. standardissa kamerakulmassa pallon mennessä maalivahdin ohi verkkoon, pamahtaa ilmoille aivan raivostuttava renkutus.
Rastamaaaaaaaaan, have a joint!
Pelin alkuperämaa käy hauskasti selville, kun katselee pelaajia. Nousevan auringon maastahan tämä tulee ja pelaajat näyttävätkin hassulla tavalla Street Fighter -hahmoilta. Pientä hilpeyttä herättää myös se, että pelin saksalaistuomarilla on rastat. Siihen se hauskuus sitten loppuukin. Äänityöskentelyn laiskuus pistää nimittäin vihaksi. Se on niin hanurista kuin olla ja voi!
Selostusta kuunnellessa tuntuu siltä, että selostajat ovat ihan pöllyssä. Kaverit vain mumisevat jotain katkonaisia lauseita ja typeriä kommentteja. Tasaista muminaa, edes maalin kohdalla ei tunnu ääni nousevan. Sanavarastokin tuntuu olevan täysin olematon. "Parasta" antia on se, kun tulee lopputuloksen julistamisen vuoro: two…one…Brazil. Kaksi…yksi…Brasilia? Kuulostaa juuri siltä, kuin selostajat kaivelisivat pelin tulosta jostain papereista.
Yleisö tuntuu olevan myös yhtä kamoissa kuin selostajat. Satunnaisista pienistä älähdyksistä päätelleen katsomossa on parin pelaajan vanhemmat ja kulkukoira. Pelaajien ainoa ääni on "tum", kun pallo osuu
päähän tai jalkaan. Unimaista tunnelmaa lisää myös osaltaan se, että pelaajat tuntuvat tekevän kaikki jotenkin hidastetulla tempolla.
Turpaan tuomarille
Peli ei ole täysin helppo, sillä Fifa-tyyliin ei pääse juoksemaan yksin läpi, ainakaan helposti. Toisaalta, ihmetyttää, että esim. joku Saudi-Arabian puolustaja saa Ronaldon (anteeksi Ronoldo) juoksemalla kiinni hetkessä. Muutenkin pelissä on sellainen fiilis, että oli joukkue mikä tahansa, niin aina vastustajan joukkueen pelaajat ovat nopeampia.
 |
| Maalivahdin taakse boltsin saaminen on välillä työn takana. |
Joukkueissa ei ole muutenkaan eroja, paitsi ehkä nimellisesti. Ota vaikka aluksi Iranin joukkue Ranskaa vastaan ja sitten Saksa Ranskaa vastaan, niin tulostaululla on hyvinkin sama lopputulos. Vaikeustaso vaihtelee myös cupin ja liigan kuluessa. Ensin on helppoa, vähitellen sitten vaikenee, riippumatta vastaantulevasta joukkueesta.
Välillä tuomarien mielivalta pistää vihaksi. Finaaliin päästyäsi on vastapelureiden jalat ihmeellisesti vikkelämpiä. Tämä tarkoittaa sitä, että on pakko rapata. Noh, tuomarin vastaus tähän on se, että monesti saattaa tulla ihan ihmeellisistä paikoista punaista korttia. Parissakin pelissä tuli kolme punaista ja kaksi keltaista korttia ilman mitään suurempaa aihetta. Pelaa siinä sitten, kun on kolme kaveria ulkona.
Jotain positiivisia fiiliksiäkin pelin aikana sentään ilmenee. Vaihtopenkillä välillä hermoileva valmentaja on ihan kiva yksityiskohta. Myös maalien, paitsiotilanteiden ja laittomien taklausten uusinnat ovat yllättävän mukavaa katsottavaa, toisin kuin yleisö, joka on jotain pikselipuuroa. Yksi mielenkiintoinen piirre on myös, että 45 minuutin erän jälkeen kestää uskomattoman kauan, ennen kuin tuomarin pilli soi.
Paska on paska vaikka seinään heittäisi
Idea tähän peliin on varmaan saatu joltain ryyppäyskeikalta, jonka aikana on päätetty tehdä maailman paras fudispeli. Krapula ja morkkis tästä kuitenkin taitaa tekijöille vain jäädä, sen verran tämä peli on rimanalitus. Helppoahan sitä on esim. haukkua EA:n vuosittaisia rahastuksia, mutta paremman pelin tekeminen onkin sitten vaikeampi juttu.
Pelattavuus on mitä on. Syötöt eivät mene aina sinne minne pitäisi ja pelaajien mokat, joista syntyy vaaratilanteita harmittavat. Muutenkin palloa kuljettaessa, tuntuu siltä, ettei koskaan ole oman puolen pelaajat oikeassa paikassa. Plussaa on se, että pelin lopputulokset ovat yleensä sellaisia, kuin oikeassa fudispelissä kuuluisikin olla, mutta tämä ei paljon lämmitä.
 |
| Kaksinpeli on ihan kiva - mutta parempiakin fudispelejä löytyy. |
Huonon grafiikan voisi vielä antaa anteeksi. Mutta kun joka osa-alueella on saatu aikaan vain huonompaa jälkeä kuin keskiverto potkupallo-peleissä, ei tässä hirveesti tee mieli käsiään yhteen taputella. Onneksi International League Soccerissa ei sentään ole yhtä pahaa "luisteluefektiä" kuin Dreamcastin ensimmäisessä fudispelissä. Luisteluefekti kuitenkin löytyy ja varsinkin, kun pistää pelaajan juoksemaan kovempaa, näyttää homma lähinnä siltä, kuin pelaaja leijuisi kentän päällä.
Kaksinpeli toimii luonnollisesti paremmin ja sitä jaksaa jopa jonkin verran tahkoa. Vähitellen matsien tiimellyksessä unohtaa jopa pelin viat osaksi ja tunnelma kohoaa. Silti, mitään järkevää syytä tämän pelin hankkimiseen edes alehyllystä en keksi, kun parempiakin vaihtoehtoja markkinoilla on.
Pelin sivun foorumilla joku onneton, joka oli ostanut tämän valitti, että katsoisi mielummin vaikka maalin kuivumista seinillä, kuin pelaisi tätä peliä. Kaveri vaatikin Eon Digital Entertainmentin porukkaa ripustettavaksi käsistään seinälle roikkumaan. Kiertäkää tämä jalkapallopelinrampa kaukaa ja ryystäkää se raha vaikka terasseilla kurkusta alas tai menkää festareille.
Kari KoivistoinenPeliplaneetta.net
