Pelityyppi: Strategia- ja sotapelit
Julkaisija/kehittäjä: The Bitmap Brothers
Kotisivut: http://www.zsteelsoldiers.com
Laitteistovaatimukset: minimi: PII 266 MHz, 64 Mt RAM, 8Mt 3D-näytönohjain - suositus: PIII-600 MHz, 128 Mt RAM, 32 Mt 3D-näytönohjain
Testattu: Athlon 500 MHz, 192 Mt RAM, 16 Mt Marvel
Arvosteluversio: Myyntiversio

Klikkaa ja tarkista tämän pelin hinta Vertaa.fi:ssä!

Aamuauringon paisteessa kuuluu metallista kirskuntaa ja hevosvoimat ulvovat kun miehistönkuljetusajoneuvo kurvaa nyppylän taakse suojaan. Samassa avaa aukean toisella laidalla oleva taisteluhelikopteri tulen kohti vaunusta purkautuvaa miehistöä. Tarkoista laukauksista huolimatta eivät nämä sotilaat kuitenkaan kaadu heti ensimmäisestä laukauksesta vaan ilmoille kajahtaa vain ontto klong. Mitä ihmettä? Onko jokin armeija varustanut miehistönsä noin hyvin suojaavilla luotiliiveillä kun kaverit vaan pinkovat vaikka persaukset on täynnä hauleja?... mutta ei hetkinen nämä taistelijat taitavatkin vetää aamupalaksi jotain aivan muuta kuin kaurapuuroa, nimittäin tuhdin annoksen voiteluöljyä. Nämä taistelijat ovat täyttä rautaa!

Z: Steel Soldiers sijoittuu pelimaailman luokittelussa reaaliaikastrategioihin, mutta on kuitenkin tähän luokkaan laskettaessa ehdottomasti sieltä suoran toiminnan puolelta. Pelin perusideana on muiden genren pelien tapaan kehittää omia joukkoja paremmaksi kuin vihollisen ja sitten jyrätä koko vihulaisen armeija poikki ja pinoon, suorittaen samalla siinä sivussa joitakin tiettyjä tehtäviä. Perusidea on näissä peleissä pysynyt suhteellisen samana jo ammoisista ajoista lähtien, eikä edes kolmiulotteisiin maailmoihin siirtyneet pelit ole pohjimmiltaan muuttuneet kovin paljoa. Z: Steel Soldiers on kuitenkin harvinaisen mukava poikkeus pelisarjassaan ja vaikka siinä ei ole mitään ratkaisevan uutta ja erilaista on kaikki olemassa oleva toteutettu niin nautittavalla tavalla, että peliin kyllä uppoutuu yllättävänkin helposti.

Tässähän oli äsken vielä neljä autoa jonossa

Kun muissa vastaavan pelityypin peleissä keräillään yleensä jotakin raaka-ainetta lisäjoukkojen rakentamiseen, on tässä pelissä keräiltävänä kohteena maapinta-ala. Pelialue on jaettu pienehköihin palasiin joissa aina jossakin kohtaa töröttää pieni tolppa. Kun tolppaa käy koskettamassa siirtyy maa-alueen omistus pelaajalle ja lisää rakentamiseen tarvittavia pisteitä ropisee tilille. Mitä enemmän pelaajalla on maatilkkuja, sitä nopeammin pisteitä tulee ja sitä nopeammin rakennuksia ja joukkoja pystyy rakentamaan.

Huono puoli maa-alueiden keräysjärjestelmässä on se, että pelaaja joka on valloittanut lähes koko pelialueen ja jolla menee muutenkin hyvin on helposti ylivoimainen muihin vastustajiinsa nähden. Kuitenkin valloitettaessa maata hillittömästi käy maaplänttien vartioiminen hankalaksi, eikä kaikille alueille riitä joukkoja tarpeeksi vaikka kuinka haluaisi. Joukkojen levitessä ympäri kenttää voi heikompikin voittaa maa-alueita hyvin kohdennetuilla täsmäiskuilla, pitää vain valita sopivan heikosti vartioitu alue. Hyvin sattuessa voi yhdellä ainoalla sotilaallakin käydä keräämässä lähes puoli kartallista heikommin vartioituja maa-alueita, toisten taistellessa yhdestä ainoasta maapalasta menettäen kymmeniä taistelijoita ja sotakoneita. Maa-aluekeräilysysteemin näennäinen heikkous on onnistuttu pelissä välttämään hyvän toteutuksen ansiosta.

Ampukaa se roju

Z: Steel Soldier on toiminnallisudestaan huolimatta strateginen peli, jossa vihollinen onnistuu aina uudelleen ja uudelleen yllättämään pelaajan joukot selustasta. Pelin tekoäly on rakennettu varsin hyvin, eikä vihollisella ole tarkkoja kaavoihin kangistuneita hyökkäystapoja, vaan se etsii jokaisella pelikerralla aina uusia ja yllättäviä ratkaisuja. Vihollinen ei mene samaan lankaan kovin montaa kertaa peräkkäin, vaan tuntuu oppivan yllättävänkin nopeasti puolustamaan itseään. Jos esim. lähtee hyökkäykseen aina samasta paikasta samalla tavalla, muutaman hyökkäyksen jälkeen paikka kuhisee tykkejä, yms. ikävää odottelemassa omasta mielestään huippuälykästä ihmiskomentajaa.



Joukkojen määrä ei takaa voittoa taistelussa. Esimerkiksi yhdellä ainoalla tarkka-ampujalla voi napsia monta sotilasta hengiltä ennenkuin vihollinen edes tajuaa mistä luoteja sataa niskaan. Samoin voi suurissa hyökkäyksissä hämätä vastustajaa hyökkäämään muutaman edessä hilluvan yksilön kimppuun ja rysäyttää sitten koko joukolla vihollisen selustaan. Koska peli on varsin nopeatempoinen kuluu ajoneuvojen, yms kääntymiseen toivottoman pitkä aika suhteessa siihen kuinka nopeasti kuumaa rautaa ammutaan niskaan.



Grafiikka on pelissä hengästyttävän kaunista. Räjähdyksissä paineaallot ovat todella hienosti toteutettu ja tömähdyksissä syntyvistä tulipatsaista olisivat Hollywoodin ohjaajatkin kateellisia. Vedenpinta näyttää kerrankin siltä kuin se olisi ihan oikeasti vettä heijastellessaan auringonsäteissä. Esineet sulautuvat maastoon hienosti ja heijastavat varjoja maahan, eivätkä vain leiju ilmassa kuten niin valitettavan monta kertaa. Nykyään löytyy toki vielä graafisesti kauniimpiakin pelejä, mutta harvoin näin hyvin kokonaisuudeksi rakennettuna. Peli seuraa koko olemuksessaan alusta loppuun asti samaa hieman humoristisesti haiskahtavaa, sarjakuvamaista tyyliä.

Heittämällä yli sillan

Pientä graafista viimeistelemättömyyttäkin Z: Steel Soldierista löytyy. Ajoneuvot saattavat ajautua, tai pikemminkin sulautua yhteen kasaan jos ne sattuvat toistensa ajolinjoille. Mittasuhteet esim. miehistön kuljetusajoneuvon ja sinne ahtautuvan rautasotilaiden välillä ei ehkä ole ihan kohdallaan, vaikka tietysti voihan metallimiehet laittaa aina poikki ja pinoon ilman sen suurempia ininöitä.

Vaikka maasto on muhkuraista, ovat lähes kaikki karttapohjat saman tyylisiä muhkurakasoja. Korkeimmat huiput ovat aina lähes samalla tasolla, eikä mitään taivasta hipovia Mount Everestejä tässä pelissä todellakaan näy.

Tarkkuuden ja yksityiskohtien lisäämisen myötä peli vaatii koneelta todellakin potkua ja heikoimmilla nuhapumpuilla pelaamisen voi unohtaa kokonaan. Varsinkin muistin määrä tuntuu olevan pelattavuuden säilyttämisen toivossa melko kriittinen maagisesta 128 megasta. Jos kuitenkin karsii kaikki turhemmat nippelit pois, säilyy peli vielä todella kauniina ja pyörii hieman vaatimattomimmillakin konepaketeilla ihan siedettävästi.



Joukkojen heittämät kommentit ovat vaihtelevia ja taustamusiikki on todella taustamusiikkia, eikä ala ärsyttää missään vaiheessa. Zoomatessa lähemmäs kuuluvat äänet kovempina ja kauempaa heikompina, kuten oikestikin. Räjähdykset ovat todellakin räjähdyksiä kutitellen mukavasti sub-kanavaa ja kaikkien eri aseiden äänet tunnistaa laukauksesta. Äänimaailma seuraa lisäksi hyvin tapahtumia muuttaen hieman olemustaan tapahtumien mukaan. Huomaa että Bitmap Brothers on todella panostanut pelin äänimaailmaan, sillä se on yksinkertaisesti ilmaistuna toimiva.



Kontrollit on tehty sopivan yksinkertaisiksi ja pelkällä hiirellä voikin tehdä lähes kaiken ohjailun. Mitään tuhansia pikanäppäimiä ei tarvitse ryhtyä opiskelemaan kun muutama keskeisen pikanäppäimen opettelun jälkeen pystyy kontrolloimaan kaikkea suhteellisen mukavasti ja nopeasti. Joukkojen ohjaus paikasta toiseen onnistuu myös kätevästi hiirellä tökkäämällä, kun peli etsii sopivan reitin paikasta A paikkaan B kiertäen automaattisesti liian korkeat nyppylät tai muuten mahdottomat paikat. Muutamaan poikkeusta lukuunottamatta pelin valitsemat reitit olivat vieläpä todella järkeviä eivätkä rautaveijarit lähteneet talsimaan täysin omia polkujaan.

Piiput kuumiksi robotteja valmistamaan

Pelissä ei ole minkäänlaista opetusosuutta jossa pelaajaa opastettaisiin pelin saloihin. Heti alusta asti mennään kovat piipussa ja opettelevaa säätäjää rankaistaan säälimättä. Pelin toiminnan oppii melko nopeasti jos on aiemmin pelannut reaaliaikastrategioita, sillä peli seuraa pelingenren yleisiä piirteitä melko tarkasti. Ensi kertaa kokeilevien kannattaa kuitenkin varata riittävästi aikaa ja hermoja pelin opetteluun, kun kaiken joutuu opettelemaan kantapään kautta.

Aikaa kuluu pelissä muutenkin melko mukavasti. Tehtävien läpi pelaaminen, varsinkin pelin loppukentissä on hyvin aikaa vievää touhua. Yhden ainoan tehtävän pelaamiseen saattaa kulua tunteja. Pelaamista Z: Steel Soldierissa riittää muutenkin ihan mukavasti. 30 melko erilaista tehtävää kuudessa eri maastotyypissä takaavat, ettei pelaaminen ihan heti lopu kesken ja jos alkaa yksinpeli väsyttää voi verkosta etsiä kavereita pelaamaan monipelinä vastaan. Pelissä on valittavana vaikeustaso kolmesta eri vaihtoehdosta, joilla vaikutetaan lähinnä vihollisen älykkyysosamäärään ja vaikutetaankin varsin ratkaisevasti. Kun ensimmäisillä pelikerroilla helpoimmallakin tasolla riittää tekemistä, joutuu vaikeimmalla tasolla todella raapimaan päätään ja pistämään hommat luistamaan, jottei huomaisi olevansa pelkkä romurobottifarmin omistaja.



Peligenressään on Z: Steel Soldier kokonaisuutena todella onnistunut kokonaisuus joka antaa aihetta mukaviin pelihetkiin. Peli on hyvin viimeistelty ja Peliplaneetasta löytyvän korjauspaketin asentamisen jälkeen ei mainittavia ongelmia esiintynyt. Jos vielä innostuu netissä pelaamiseen vie hillittömiä adrenaliini purskeita tankkaavat, väsymättömät taistelurobotit monta hetkeä vapaa-ajasta. Vaikka peli ei sijoitukkaan reaaliaikastrategioiden sarjassa ihan kirkkaimpaan kärkeen, on se kuitenkin kokeilemisen arvoinen ja edustaa ehdottomasti peligenrensä parempaa keskitasoa. Kuten pelin tekijät ovat asian hienosti ilmaisseet: "Get ready to kiss your shiny metal ass goodbye!"


Z: Steel Soldiers demo


Ilkka Kuusela
Peliplaneetta.net