Hiljattain julkaistu latauspeli DeathSpank saa jatkoa jo ensi kuussa. DeathSpank: Thong of Virtue -nimellä kulkeva seuraaja julkaistaan syyskuun 21. päivä PlayStation Networkissa ja päivää myöhemmin Xbox Livessä.
Monkey Island -luoja Ron Gilbertin ja Hothead Gamesin toimintaseikkailu julkaistiin heinäkuussa samaisissa latauspalveluissa. Kehittäjät kuitenkin pitivät salassa, että jatko-osaa työstettiin samanaikaisesti ensimmäisen pelin kanssa.
Thong of Virtue tuo DeathSpankin astetta nykypäiväisempään asetelmaan muun muassa aseistuksen suhteen. Mukana on myös uusi hahmo pelin yhteistyötilaan.
Hintaa jatko-osalla on alustasta riippuen noin 15 euroa tai 1200 Microsoft-pistettä.
Lähde: Kotaku

