Nintendo lupaa Wii U -konsolin saapuvan Yhdysvaltoihin, Eurooppaan, Australiaan ja Japaniin viimeistään joulun tienoilla.
Yhtiön johtaja Satoru Iwata kertoi konsolin ilmestyvän keskeisillä markkina-alueilla vuoden loppupuolella. Laite julkistettiin viime vuoden E3-messuilla, mutta toistaiseksi sekä Wii U:n tarkat tekniset tiedot että julkaisun yhteydessä ilmestyvät pelit ovat hämärän peitossa.
Konsolista saadaan lisätietoja viimeistään kesäkuun E3-messuilla, jossa laitteen on määrä olla jälleen esillä.
Iwatan mukaan Nintendo pyrkii myös palaamaan voittojen tielle ensi tilivuonna. Maaliskuussa päättyvällä nykyisellä tilikaudella yhtiön taloudellisen tuloksen odotetaan jäävän reilusti tappiolliseksi.
Lähde: Eurogamer

