Square Enix on virallisesti julkistanut tuovansa Activisionin hylkäämän True Crime: Hong Kongin markkinoille Sleeping Dogs -nimellä.
United Front Games -studion kehittämä peli tiputettiin viime vuonna Activisionin julkaisulistalta, mutta Square Enix hankki pelin julkaisuoikeudet myöhemmin saman vuoden aikana. Studion mukaan peli oli hylkäyksensä aikaan sisällöltään lähes valmis ja pelattavissa alusta loppuun saakka.
True Crime -nimen oikeudet eivät kuitenkaan siirtyneet Square Enixille, minkä vuoksi peli jouduttiin nimeämään uudelleen. Sleeping Dogs julkaistaan pc:lle, PS3:lle ja Xbox 360:lle kuluvan vuoden jälkimmäisen puoliskon aikana.
Lähde: CVG

