Burnoutista tuttu Criterion Games kehitti vuosituhannen alussa uutta osaa klassiseen Skate or Die -sarjaan. Muun muassa C64:llä ja NESillä nähdyn skeittisarjan uutuusosa kuitenkin kariutui ennen aikojaan.
Tuoreessa haastattelussa Criterionin Craig Sullivan taustoitti kesken jäänyttä projektia, jonka tarkoituksena oli ottaa astetta rennompi lähestymistapa skeittaukseen Tony Hawk Pro Skateriin nähden.
Pisteidenlasku ja muut komboyhdistelmät olisivat jääneet kokonaan pois, sillä Skate or Die keskittyi vapaaseen skeittaamiseen. Julkaisija EA:n toiveiden mukaisesti pelimaailmaan haettiin Grand Theft Auto -henkistä avoimuutta, mistä koituneet ongelmat johtivat lopulta pelin peruuntumiseen.
Skate or Die oli kehityksessä vuoden 2002 tienoilla, minkä jälkeen tiimi siirtyi kehittämään Burnout 3: Takedownia. Nykyisin Criterionin väki työstää uutta Need for Speed: Most Wanted -peliä pc:lle, PS3:lle ja Xbox 360:lle.
Lähde: GamesTM

