Minecraft-studio Mojangin pääkehittäjä Jens Bergensten on kertonut odottavansa suurten studioiden ryhtyvän ammentamaan indiepelinä alkunsa saaneen Minecraftin ideasta.
Gamasutran haastattelussa puhunut kehittäjä kertoi uskovansa Minecraftin muodostuneen hyvin erilaiseksi, jos kehitystyön taustalla olisi ollut iso, rahakas studio. Hän kuitenkin kertoo odottavansa isojen studioiden näkemyksiä saman idean tiimoilta.
-Tavallaan odotan isojen yhtiöiden tarttuvan samaan lajityyppiin, jos sitä sellaiseksi haluaa kutsua, Bergensten kertoi.
-Uskoisin että siitä saisi aikaan melko siistejä pelejä hiekkalaatikkoympäristössä.
Bergensten kuitenkin uskoo Mojangin olevan etulyöntiasemassa erilaisen lähestymistapansa vuoksi.
-Pidän Mojangissa siitä, että voimme keskustella avoimesti kaikkien kanssa. Meillä oikeastaan ole salaisuuksia.
Tiettävästi ensimmäinen ison studion peli, jonka on julkisesti paljastettu ammentaneen inspiraatiota Minecraftista, on Epic Gamesin Fortnite.
Lähde: Gamasutra

