Square Enix on kertonut julkaisevansa tässä kuussa Final Fantasy XIV -massiivimoninpelin tähän asti merkittävimmän päivityksen.
Päivityksen kerrotaan tuovan seitsemän klassista ammattia asiaankuuluvine kykyineen ja varusteineen, kaksi uutta instanssia, pelaajien yksityiset talot, chocobo-panssarit ja massiivisen tukun muita toivottuja uudistuksia. 1.21-päivityksen oli aikaisemmin määrä ilmestyä helmikuun toisella viikolla, mutta suuren mittakaavan vuoksi ilmestymistä päätettiin lykätä kuun loppuun saakka.
Syykuussa 2010 julkaistu Final Fantasy XIV kärsi pitkään merkittävistä ongelmista, joiden kerrottiin vahingoittaneen merkittävästi pelisarjan mainetta. Alun perin kuukauden ilmaista peliaikaa jatkettiinkin lopulta yli vuodella, sillä pelin kuukausimaksuja ryhdyttiin jälleen veloittamaan vasta viime kuussa.
Voit tutustua päivityksen tarkempaan sisältöön lähdelinkin kautta.
Lähde: Square Enix

